Ulkomaat

Kokeellista ebo­la­ro­ko­tet­ta saatiin Kongoon - rokotusten määrä alkaa viikonloppuna

Ulkomaat 16.5.2018 22:41 | Päivitetty 16.5.2018 22:42
STT

Ensimmäiset annokset kokeellista ebolarokotetta saapuivat Kongon demokraattiseen tasavaltaan keskiviikkona. Rokotteella ei ole vielä virallista myyntilupaa, mutta sitä on aiemmin testattu menestyksekkäästi länsiafrikkalaisessa Guineassa.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan rokotukset on tarkoitus aloittaa viikonloppuna. Ongelmana on, että rokotteen kuljettaminen tautialueille on vaikeaa, koska sitä täytyy säilyttää jopa 80 pakkasasteen lämpötilassa.

Ebolaa on todettu Kongon luoteisosassa. Kolmen ihmisen on vahvistettu kuolleen tautiin, minkä lisäksi viranomaisten tietoon on tullut nelisenkymmentä epäiltyä tartuntatapausta.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjoisosassa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Kemi, Keminmaa ja Tornio.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Nyt eläkkeellä ja terveenä, vireänä "vanhuksena", sanovat jotkut. Enpä taida olla kovastikkaan vanhus, sillä jaksan kut... Lue lisää...
Roverauta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image