Ulkomaat

Katowicen ilmastokokous jumittaa nyt päästöjen laskemisessa – Satu Hassi: "Osa maista haluaa tienata kahteen kertaan"

Kiista oli lauantaina vielä ratkaisematta, kun Hassi joutui lähtemään lennolleen takaisin Suomeen. Arkistokuva.
Ulkomaat 15.12.2018 16:17
Pekka Mauno

Katowicen ilmastokokous Puolassa on jumittunut loppumetreillä erimielisyyksiin siitä, miten kukin maa voi laskea päästöjen vähennykset hyväkseen.

Kiista koskee muun muassa tilannetta, jossa vähennykset tehdään toisen maan alueella. Esimerkiksi kenen hyväksi lasketaan päästöjen vähennykset, jotka rikas teollisuusmaa tekee köyhässä kehittyvässä maassa. Kiistaa kutsutaan kaksoislaskennaksi.

– Osa maista haluaa tienata kahteen kertaan. Myydä päästövähennyksen muualle ja laskea se myös omaksi edukseen, sanoo kokoukseen osallistuva eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja ja vihreiden kansanedustaja Satu Hassi.

Kiista oli lauantaina vielä ratkaisematta, kun Hassi joutui lähtemään lennolleen takaisin Suomeen.

Sopimus voi kaatua

Jos sopua asiasta ei saada, se voidaan siirtää myöhemmin ratkaistavaksi.

Tosin sellainenkin mahdollisuus on, että markkinamekanismiksi kutsutun Pariisin ilmastosopimuksen sääntökirjan 6. luku kaataa koko Katowicen sovun. Niin kauan kun joku asia on sopimatta, kaikki on sopimatta.

Hassi sanoo, että kokouksessa sovittiin asioista varsin hyvin tiistaista torstaihin, kunnes perjantaina alkoi jumittaa.

Sen lisäksi, että markkinamekanismiin liittyvä kaksoislaskenta aiheutti erimielisyyttä, herkkä asia on myös Katowicen kokouksen loppulausumassa tehtävä viittaus IPCC:n tuoreeseen raporttiin.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC totesi julkistamassaan raportissaan lokakuussa, että ilmastopolitiikan toimia on kiristettävä, mikäli halutaan Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti pyrkiä kohti enintään 1,5 asteen tavoitetta ja vähentää ilmaston lämpenemiseen liittyviä riskejä.

Tähän mennessä annetut kansalliset päästövähennyslupaukset eivät riitä rajoittamaan lämpötilan nousua 1,5 asteeseen.

IPCC:n raportti hiertää

IPCC:n raportin johtopäätöksiä noudattavaa kannanottoa vastustivat Saudi-Arabia, Kuwait, Venäjä ja Yhdysvallat.

Lauantaina iltapäivällä loppuasiakirjaan oli menossa muotoilu, jossa Katowicen kokous "arvostaa" IPCC:n raportin johtopäätöksiä, mutta ei sitoudu niihin.

– Joidenkin mielestä muotoilu on löysä. Itse pidän kompromissia kohtuullisena saavutuksena, jos se pysyy. Muotoilu ei muuta IPCC:n raportin tieteellisiä tosiasioita, vaikka niiden kanssa poliittisesti venkuloitaisiin, sanoo Hassi.

Lauantaina kiisteltiin myös siitä, mitä Katowicen loppuasiakirjaan kirjataan maakohtaisista päästövähennyksistä. Pariisin sopimuksen tavoitteisiin ei maiden nykyisillä päästötavoitteilla päästä. Kovempia päästötavoitteita Katowicessa vastustavat erityisesti öljyntuotantomaat.

Positiivistakin Katowicessa on saatu aikaan. Rikkaat kehitysmaat ja kehittyvät maat laskevat jatkossa päästövähennyksensä samojen sääntöjen mukaan. Lähtökohta-asetelma oli sellainen, että kehittyville maille haluttiin kevyemmät laskentasäännöt.

Hassi on tyytyväinen siihen, että erityisesti Kiina saadaan samojen sääntöjen noudattajaksi kuin muutkin teollisuusmaat.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (57)

Saa näistä sopimuksista hyvän mielen, mihinkään ne eivät velvoita ja mutta työllistää byrokraatikkoja. Päästökaupasta tulee taas mieleen virtuaaliraha, jolla ei ole mitään käytännön arvoa, mutta joku niillä rikastuu ja kykenee huijaamaan. Nyt sovittiin, että kukin maa huolehtii itse 2 asteen ilmastorajoituksesta. Venäjällä ja muissa kehitysmaissa, tämä ei aiheuta mitään toimenpiteitä, suomessakin vain jatkuvan "jankutuksen" sähköautoihin siirtymisestä, joka ei ole edes mahdollista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo nyt valitetetaan sitä kun joulunaikaan ihmiset laittavat sähkökiukaan päälle samanaikaisesti
kun kinkku pannaan sähköuuniin!
Jos vielä sähköautot lataukseen tämän lisäksi. Auts! Miten sähkö riittää?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei suomen päästötasoissa ole juurikaan mitään vikaa(paitsi ne pääkaupunki seutujen hiilivoimalat),joten turha on enää enempää kekesiä ns.kaiken maailman haittaveroja kansalaisten "iloiksi".Paremminkin vähent'' pitäisi veroja,varsinkin poltto-aineista.Muualla maailmassa on paljon pahemmat päästöt menossa,jopa kiihtyvämmällä tahdilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vero saastuttajille mikään ei ole yksinkertaisempaa,kun saastutat maksat kovemmat tullit.Kun sijoittajilta rahan tulo heikkenee rupeaa tapahtumaan,turhaa tämmöset ilmastopörssit,kun puolalle kiinalle saksalle tais olla muitakin hiilivaltioita pistetään hiilitulli rupeaa tapahtumaan.Meillä ei ole tärkein vaali aihe tämä ilmasto asia kun on maailman paras ilma ja puhtain luonto,ihmiset ovat suomessa tärkein asia jokaisen suomalaisen lapsesta vanhukseen pitää pystyä elämään elämisen arvoinen elämä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen on nyt rohkeasti otettava edelläkävijän rooli taistelussa ilmastonmuutosta vastaan! Tavoite ei voi olla vähempi kuin täysin päästötön Suomi vuoteen 2050 mennessä! Yksityisautoilu on kertakaikkiaan kiellettävä! Aurinkopaneelit on tehtävä pakollisiksi kaikissa uusissa rakennuksissa. Energian tuhlaus on lopetettava, esim. katuvalaistuksen on kiellettävä! Kotitalouksien sähkönkulutus on suitsettava minimiin sähkön säännöstelyn avulla. Kovat otteet nyt käyttöön, elintasoa on laskettava reippaasti!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Just näin. Jokaisen työpaikka pitää sijaita korkeintaan kilometrin päässä kotoa. Muuten tulee liikaa päästöjä. Helpointa on toki verottaa kaikki liikkuminen minimiin ja jakaa kaikille kansalaispalkkaa. Raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä. Voi meitä kun kaikilla on vain vapaa-aikaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko hyvä aloittaa turhanpäiväisistä formula-kisoista.
Autoja ja älytön määrä kalustoa sekä ihmisiä lennätetään eripuolille maapalloa.
Katsojat lentelevät töllistelemään tätä sirkusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi Hassi käytti euroedustajauransa hehkulamppukieltoon ja poisti autoista takavalot. Upeeta ja mahtavaa nyt jeesustella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Unohdit, että sama Hassi runnoi läpi laivojen rikkidirektiivin, joka tuli voimaan v a i n itämerellä.
Tuli kalliiksi suomalaisille. Toki istuva hallitus aikoo lopettaa autoilun pienituloisilta, mikä sopii
hyvin porvariaatteeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmiskunta tai ihmisyksilö ei tee mitään millekään asialle, ellei laiskuus, ahneus, tai pelko ole tarpeeksi voimakkaana motivaattorina. Ilmastonmuutos ei ilmeisestikään pelota vielä tarpeeksi, että se pärjäisi laiskuudelle ja ahneudelle jotka ovat vallitsevan globaalin markkinatalouden perusvoimia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totuus on se, että päättäjät tietävät ilmastonmuutoksen olevan poliittista teatteria. Ääneen tätä ei vain passaa sanoa, sillä siitä nousisi hirveä älämölö.

Jos ilmastonmuutos olisi todella niin vakava ongelma, kuin IPCC:n raportissa väitetään, niin rahoja ei todellakaan pihdattaisi ongelman ratkaisemiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisten hiilijalanjälkien siirtäminen Kiinaan suurentaa ne tuhatkertaiseksi !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hassin Suomi sinetöisi sopimuksen ottamalla kaksoislaskennalla keinottelevien päästöt kontolleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

niin ehkä äly saattaa välähtää ja vaaleissa vihreiden äänestäminen jää. Hassi on malliesimerkki ihmisestä, joka ajaa meitä takaisin kivikauteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainut mikä näissä kokouksissa on varmaa, Suomen rahavarat putsataan mennessä ja tullessa. Saa siinä sitten diesel-veroja nostaa maailman tappiin.
Tiedoksi vain, että ei tule taas yllätyksenä kenellekkään, että Suomi maksaa aina ja iänkaikkisesti eniten, kiitos luokottomien päättäjiemme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tälläistähän se suomen "munaton" päättäjä porukka haluaa eu:n avulla suomeen lisää,jota en kylläkään yhtään kaipaa.Eihän nykyhallitus ole tehnyt muuta kuin jumalattoman kalliin yksityistämisen ns.terveyden huollon käyttäjilleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin. Kyllä taas kelpaa syytellä työntekijää ja ay-liikettä sekä kikytellä palkkoja ja lomarahoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No tännehän on eksynyt trolleja ja Hassin vastustajia, hyvä on yritys vaan ehkä on parempi keskittyä tekemään jotain hyvää tämän maailman eteen eikä vain oman navan. Tai caikka Suomen, jos se teille on edes tärkeä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Virheiden mukaan suomalaisten pitää lakkauttaa kokonaan liikenne, lämmittäminen ja teollisuus - silloin päästöt ovat nolla Suomessa.
Vihreät myöntävät, että Suomen päästövähennykset eivät juuri mitään merkitse maapallolle, mutta voimme näyttää esimerkkiä, jota sitten joku Intiakin tietenkin noudattaisi.

Miten joku voi olla niin tyhmä, että uskoo tuohon soopaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (57)

Uutisvirta

25
Pakkasjakso jatkuu Oulussa ensi viikolla – alkuviikosta kylmyys hellittää hiukan
22
Oulu10:stä remontoidaan tukikohta palvelu-uudistukselle, joka toimii yhden luukun periaatteella – ajattelutapa palvelukonseptissa uusiksi
14
Täydellinen kuunpimennys näkyy Oulun taivaalla aamulla – lähetä kuva "superverisusikuusta"
13
Oulun yliopistossa on kehitetty ennätysluja ekobetoni – valmistetaan kuivista raaka-aineista ja vedestä
10
Pakkanen näkyy eläinlääkärin vastaanotolla Oulussa: Koirien anaalirauhasvaivat lisääntyvät – lähetä kuva lemmikin talviasusteesta
9
Analyysi: Pääministeri May yrittää maanantaina löytää ulos umpikujasta, mutta kova brexit lähestyy päivä päivältä
8
Harkimo vihjaa loikkauksesta: "Huomenna selviää, kuka kansanedustaja liittyy Liike Nyt -eduskuntaryhmään"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan pohjoisosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

231 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuka on juoppo

Omasta vankasta juopon kokemuksestani sanon, että juoppo on henkilö joka löytää syyn alkoholin hankkimiseen ja juomiseen... Lue lisää...
juoppo evp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image