Ulkomaat

Katalonia järjestää pikaisesti uudet vaalit – separatistien riita johti aluejohtajan eroon

Katalonian aluejohtaja Quim Torra ilmoitti uusintavaalista keskiviikkona. KUVA: QUIQUE GARCIA
Ulkomaat 29.1.2020 15:24
Daniel Wallenius

Kataloniassa on kuohunut laittomaksi tuomitusta itsenäisyysäänestyksestä lähtien.

Katalonian itsenäisyysmielinen aluejohtaja Quim Torra kertoi keskiviikkona, että Kataloniassa järjestetään uudet parlamenttivaalit pikaisella aikataululla.

Torran mukaan vaalit järjestetään, kunhan alueparlamentti on hyväksynyt Katalonian tämän vuoden budjetin. Tarkkaa vaalipäivää ei ilmoitettu.

– Tämän parlamentin poliittinen reitti on päättynyt. On jälleen kerran välttämätöntä antaa ääni kansalle, Torra sanoi televisiopuheessa.

Torra nousi aluejohtajaksi vuonna 2018, kun Espanjan hallinto palautti Katalonian väliaikaisesti viemänsä autonomian. Hänen kautensa piti kestää vuoden 2021 vaaleihin saakka, mutta kahden separatistipuolueen riita johti siihen, että Torra menetti paikkansa alueparlamentissa maanantaina.

Torra tuomittiin joulukuussa tottelemattomuudesta hänen kieltäydyttyään poistamasta separatistien symboleja julkisista rakennuksista. Oikeus kielsi häntä toimimasta julkisissa viroissa 18 kuukauden aikana.

Torra on valittanut tuomiosta, mutta Espanjan vaalikomissio pyysi Katalonian alueparlamenttia panemaan hänet viralta. Separatistipuolueista toinen kieltäytyi noudattamasta linjausta, mutta toinen ei suostunut tähän.

– Yksikään hallitus ei voi toimia ilman sen kumppaneiden yhtenäisyyttä ja uskollisuutta, Torra sanoi.

Vaikuttaa Espanjan sisäpolitiikkaan

Katalonia on ollut iso kiistakysymys sen jälkeen, kun se julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi vuonna 2017. Tätä edelsi oikeusistuimien laittomaksi toteama kansanäänestys.

Äänestyksen jälkeen Espanjan keskushallinto erotti hallituksen, otti Katalonian suoraan hallintaansa ja järjesti uusintavaalit. Kun autonomia

Uusintavaaleilla voi olla merkittäviä vaikutuksia Espanjan sisäiseen politiikkaan.

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez nousi edellisten vaalien jälkeen valtaan juuri Katalonian separatistipuolueiden tuella. Torran on määrä tavata Sanchez Barcelonassa ensi viikolla. Kaksikon on määrä keskustella Katalonian poliittisesta tilanteesta, ja keskustelu oli ehto Sanchezin tukemiselle.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

24.2.
Janne Kuokkanen joutui kauppatavaraksi – Oulunsalon kasvatti vaihtaa maisemaa päittäin Sami Vatasen kanssa
24.2.
Valtuustoaloite: Yksityisteiden aurausurakoinnit yhtenäisempään kilpailutukseen
24.2.
Tshernobyl näkyy yhä Perämeren pohjassa: raskasmetallien pitoisuudet ovat laskeneet jo montakymmentä vuotta – "Jotakin ollaan merialueilla tehty oikein" Tilaajille
24.2.
Uusi Oulun kaupunginvaltuuston kokoussali herätti ihastusta valtuutetuissa – Teatterin Pikisalissa riitti tilaa ja happea hengitettäväksi
24.2.
Hildur Larsson ikuisti Lappia upeisiin kuviin yli sata vuotta sitten – tekoälyn ansiosta ne loistavat nyt myös väreissä Tilaajille
24.2.
Jesse Puljujärven esimerkki houkuttaa – jääpallo ja jääkiekko sopivat yhteen ja tekivät yhteistyötä Oulussa pidetyssä turnauksessa Tilaajille
24.2.
Sodankylässä on kolmannes koko maan malminetsinnästä – etsintäinvestoinnit ovat 20–25 miljoonaa euroa ja maanomistajakorvaukset yli miljoona euroa Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

211 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Lentoaseman vastuu koronaviruksen tarttumisessa

tuo korona virus hysteria ampuu yli ja kovasti enemmän tappaa normaali infulenssa kausi ihmisiä.pitäs kävellä suojain s... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image