Ulkomaat

Kanadassa kolmesta murhasta epäillyt tekivät itsemurhan aseella – ko­ti­kau­pun­gis­sa leviää teorioita tapahtumien kulusta

Poliisi löysi viime viikolla kolmesta murhasta epäiltyjen kanadalaismiesten ruumiit. Kuolinsyy oli itsemurha. KUVA: RCMP / HANDOUT
Ulkomaat 14.8.2019 12:12
Ida Kannisto

Ruumiinavauksessa vahvistui, että viime viikolla löydetyt ruumiit kuuluivat Kanadassa kolmesta murhasta epäillyille Kam McLeodille ja Bryer Schmegelskylle.

Kanadassa kolmesta murhasta epäillyt kaksi nuorta miestä tekivät itsemurhan ampumalla. Poliisi löysi viime viikolla kaksi ruumista Gillamin läheisyydestä Manitoban maakunnasta Kanadasta. Ruumiinavaus vahvisti, että ihmisruumiiden jäänteet kuuluivat Kam McLeodille, 19, ja Bryer Schmegelskylle, 18.

Ruumiiden läheisyydestä löytyi kaksi ampuma-asetta. BBC:n mukaan poliisi tutkii parhaillaan aseita voidakseen varmistua siitä, että ne toimivat tekovälineinä kolmessa murhassa. Lisäksi tutkijat arvioivat tähänastisia havaintoja saadakseen selkeyttä tapahtumien kulkuun.

Löydös päätti yli kaksi viikkoa kestäneen ajojahdin. Viimeisin näköhavainto miehistä tehtiin heinäkuun 22. päivä.

– Molemmat olivat kuolleet useita päiviä ennen kuin heidät löydettiin, eikä heidän kuolemansa tarkka aika tai päivämäärä ole tiedossa, Kanadan poliisi kertoi lausunnossaan The Guardianin mukaan.

– On kuitenkin vahvoja merkkejä siitä, että he olivat olleet elossa muutama päivä sen jälkeen, kun heidät viimeksi heinäkuussa nähtiin, ja myös Gillamin alueella tehtyjen laajojen etsintöjen aikana.

Usean viikon ajojahti

Kaksikkoa epäillään kolmesta murhasta. Paljon mediahuomiota osakseen saaneet tapahtumat alkoivat heinäkuun 12. päivä, jolloin ystävykset McLeod ja Schmegelsky lähtivät kotikaupungistaan. He kertoivat perheilleen lähtevänsä etsimään töitä muualta.

Kolme päivää myöhemmin australialais-amerikkalainen pariskunta Lucas Fowler ja Chynna Deese löytyivät kuolleena. Muutama päivä sen jälkeen löytyi poltettuna ajoneuvo, jolla McLeodin ja Schmegelskyn tiedettiin liikkuneen. Auton läheisyydestä löytyi kolmannen ihmisen ruumis, yliopistolehtorina työskennellyt Leonard Dyck.

Aluksi miehet julistettiin kadonneiksi, ja heidän pelättiin niin ikään joutuneen henkirikoksen uhreiksi. Poltetun auton löytyminen sai kuitenkin poliisin muuttamaan kantaansa, ja kaksikkoa alettiin etsiä murhista epäiltyinä.

Kanadan Manitoban maakunnassa suoritettujen laajojen etsintöjen aikana poliisi löysi vaurioituneen metallisen veneen, jolla murhasta epäillyn kaksikon arvellaan liikkuneen. Miehiä etsittiin erittäin vaikeakulkuisesta maastosta, jossa liikkuu villieläimiä. Etsijät törmäsivät jääkarhuun ajojahdin aikana.

Miehistä tehdyt näköhavainnon johdattivat poliisin etsintöihin Manitoban maakuntaan. Manitoban Gillamin kylästä poliisi löysi toisen poltetun auton, jolla McLeodin ja Schmegelskyn oli nähty liikkuvan. Myöhemmin kaksikon ruumiit löytyivät noin kahdeksan kilometrin päästä autosta.

Kaupungissa liikkuu erilaisia teorioita

Miehet olivat kotoisin Port Albernin kaupungista Brittiläisestä Kolumbiasta. The Guardianin mukaan molemmilla oli yhteyksiä internetyhteisöön, jossa käytettiin natsi- ja kommunismiaiheisia symboleita.

The New York Timesin mukaan Port Albernin kaupunki mainostaa itseään maailman "lohipääkaupunkina" ja on ylpeä siitä, että Kanadan historian ainoa naispuolinen pääministeri Kim Campbell on sieltä kotoisin.

Murhien myötä Port Albern on kuitenkin joutunut aivan toisenlaisen julkisuuden keskelle. The New York Times vieraili kaupungissa tapahtumien jälkeen ja kertoo, että siellä vallitsee toinen toistaan villimpiä teorioita tapahtumien kulusta. Murhiin liittyviä todisteita on toistaiseksi vain vähän, eivätkä kaikki ole yksimielisiä edes siitä, ovatko McLeod ja Schmegelsky murhien takana.

– En aio sanoa, että poikani on murhaaja, ennen kuin saan joitakin faktoja.

– En aio sanoa niin, koska en pysty, Schmegelskyn isä kertoi kanadalaismedialle The New York Timesin mukaan.

MAINOS

Kommentoi

Eiköhän tämä ole meidän median osalta jo taputeltu. Miksi juuri tätä juttua käydään niin tarkasti läpi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:00
Kuvagalleria: Nelivuotiselta tauolta palannut 22-Pistepirkko hurmasi yleisönsä Oulussa
18:00
107-vuotias Dagny Carlsson kirjoittaa blogia, koska ei halua pysähtyä: "Ei pidä uskoa, kun muut sanovat, ettei tuo sovi vanhoille ihmisille"
18:00
Arvio: 22-Pistepirkon zombie palasi Ouluun – loppuunmyyty paluukeikka oli odotettu tapaus bändin tahdissa nuoruutensa viettäneille ja uuden sukupolven faneille, katso keskiviikon keikka Tilaajille
17:31
Kolumni: Kun pääministeri lupasi pelastaa Paavo Posteljoonin, on hänen pelastettava ensi keväänä myös Sari Sairaanhoitaja
16:51
Suomi ei saa rangaistusta "pitch invasionista" – UEFA armahti kannattajien kentälle ryntäyksen, joka johtui historiallisesta miesten EM-kisapaikasta
16:50
Yle: Rami Hietaniemen painiura päättyy itsenäisyyspäivän Ruotsi-otteluun –  "Se on vähän niin kuin yhden elämän hautaisi"
16:34
Pääministeri Antti Rinne: Työehtoshoppailun kitkeminen työryhmiin – "Tietenkin tämä on työmarkkinatoimijoiden asia"
58
"Siihen loppui kasvilihan tarina" – Poutun käyttämä termi joutui pannaan, päätöksestä isot kulut ja toimitusjohtajalta kova purkaus
54
"Haastava, haastava" – Postilakon selvitysryhmällä on edessä hikinen viikonloppu, sillä maanantaina voi rysähtää tukilakkojen suma
33
Pääministeri Rinne: Postin pakettilajittelijoiden työehdot turvataan ja työehtoshoppailu loppuu
32
Oulun poliisi muuttaa suurilta osin Linnanmaalle – keskustaan tila asiakaspalvelulle, putkat pysyvät vielä Haukiputaalla
14
Rekat seisovat terminaaleissa ja jotkin aluksetkin satamissa – postilakon tukitoimet vaikuttavat varsinkin Pohjoismaiden ja Länsi-Euroopan liikenteeseen
13
Haapavedeltä lähtöisin oleva sketsiryhmä tekee paluun Yle Areenassa – Justimus lyö ronskisti sovinnaisuuden yli
13
Telian matkapuhelinverkossa perjantaina laajoja häiriöitä – ongelmat saatiin korjattua ennen viittä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

193 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Mistähän johtuu kaunasi oikeasti ay-liikettä kohtaan? Olet työnantaja joka on määrätty lakituvassa maksamaan lain mukais... Lue lisää...
tämä on jo vainoamis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image