Ulkomaat

Kaksi miestä sai ter­ro­ris­mi­syyt­teet marraskuun iskusta Ranskassa

Terrori-iskujen uhreja surtiin Pariisissa marraskuussa. KUVA: Ossi Ahola
Ulkomaat 29.7.2016 21:44 | Päivitetty 29.7.2016 22:41
STT

Ranskassa kaksi miestä sai perjantaina syytteet terrorismista liittyen Ranskan marraskuiseen iskuun. 29-vuotiaan algerialaisen ja 35-vuotiaan pakistanilaisen epäillään olevan osa äärijärjestö Isisin solua, joka surmasi 130 ihmistä Pariisissa viime marraskuussa, oikeuslähde kertoi.

Miehiä syytetään "rikollisesta salaliitosta terroristien kanssa". Itävalta luovutti miehet Ranskaan perjantaina. Miehet pidätettiin joulukuussa pakolaiskeskuksessa.

Miesten uskotaan matkustaneen lokakuussa Kreikkaan pakolaisveneessä. Kreikan viranomaiset pidättivät miehet 25 päiväksi väärennettyjen Syyrian passien vuoksi. Miehet saivat kuitenkin mennä ja matkustivat Itävaltaan, jossa poliisi pidätti heidät.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

19:50
Viedäänkö suomalaista sianlihaa kohta Venäjän läpi junalla Kiinaan? – Vientisopimus sisältää nyt myös jäähdytetyn lihan viennin ja lisää on tulossa
19:42
Suomen mitalitili ei auennut agilityn MM-kisojen avauspäivänä – maksikoirien joukkuekilpailun viides sija paras suomalaissijoitus
19:22
Kokoomus arvosteli ankarasti hallitusta keskituloisten verotuksen kiristämisestä, Rinne vieritti vastuun edelliselle hallitukselle
19:04
Viidessä eri osoitteessa toimiva poliisi aikoo taas muuttaa Oulussa – Ylitarkastaja uuden poliisitalon hinta-arviosta: "Se poikkesi siitä, mihin olimme varautuneet" Tilaajille
18:07
Rajavartiolaitoksen uudeksi päälliköksi esitetään Pasi Kostamovaaraa – nimitys tarkoitus tehdä perjantaina
18:00
”Suru on myös kaunis tunne” – Tytär-tanssiteoksessa Kaisa Rundelin ja Taina Ala-Ketola käsittelevät suhdettaan isään, joka oli läsnä, mutta poissa Tilaajille
17:33
Kokoomus jättää välikysymyksen: "On päätetty menolisäyksistä, joille ei ole tulopuolella katetta"
85
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
58
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
57
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan
47
Psykologit: Sipilän hallituksen hidasautolait pitäisi perua kokonaan – perusteluina nuorten kuljettajien aivojen kehittymättömyys
45
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
44
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
34
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Juttutupa täynnä hankalia ihmisiä

Kaikki jotka ei ole samaa mieltä on joidenkin mielestä hankalia? Lue lisää...
Kritiikkiä tarvitaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image