Ulkomaat

Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oi­keu­den­käyn­ti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump reagoi entisen neuvonantajansa paljastuksiin tviittaamalla, että Bolton pyrkii vain lisäämään tulevan kirjansa myyntiä.
Ulkomaat 27.1.2020 23:05
Reuters

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump jäädytti Ukrainan sotilasavun, jotta maa aloittaisi tutkinnan demokraateista, väittää Yhdysvaltain entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton kirjansa käsikirjoituksessa. Boltonin tiedot perustuvat hänen tapaamisiinsa ja keskusteluihinsa presidentti Trumpin kanssa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäynti jatkuu Yhdysvalloissa uudessa valossa.

Trumpin puolustus joutui tukalaan tilanteeseen, kun hänen entisen turvallisuusneuvonantajansa John Boltoinin kirjasta julkaistiin maanantaina tietoja The New York Timesissa.

Vuodetun käsikirjoituksen mukaan Trump sanoi entiselle neuvonantajalleen haluavansa jatkaa lähes 400 miljoonan dollarin sotilasavun jäädyttämistä Ukrainalta, kunnes Ukrainan viranomaiset suostuvat auttamaan Trumpin vaatimissa tutkinnoissa.

Boltonin mukaan Trump kytki sotilasavun tutkintaan, jonka hän halusi Ukrainan aloittavan poliittisesta vastustajastaan Joe Bidenista ja tämän pojasta Hunter Bidenista.

Todistajan kutsumiseen tarvitaan neljän republikaanin äänet

Demokraatit vaativat maanantaina kiivaasti, että Bolton on kutsuttava todistajaksi virkarikosoikeudenkäyntiin. Republikaanit taas odotetusti vastustavat Boltonin todistamista.

Mikäli demokraatit haluavat kutsua senaattiin uusita todistajia, heidän on saatava puolelleen ainakin neljä republikaania enemmistön saavuttamiseksi.

Tähän asti on näyttänyt epätodennäköiseltä, että tarvittavaa neljää republikaaniääntä löytyisi puoltamaan Boltonin todistamista.

Uusia tietoja kommentoinut republikaanisenaattori Mitt Romney arvioi maanantai-iltana Suomen aikaa, että neljän republikaanin todistaminen todistamisen puolesta näyttää kuitenkin mahdolliselta.

– On enenevässä määrin todennäköistä, että löytyy lisää republikaaneja, jotka ajattelevat meidän tapaamme, että John Boltonia tulisi kuulla, Romney sanoi medioille.

Toinen republikaanisenaattori, Susan Collins puolestaan sanoi, että Boltonin kirjan tiedot vahvistavat vaatimusta uusien todistajien kutsumisesta.

Boltonin tiedot myrkkyä Trumpin puolustukselle

Kirjan paljastukset horjuttavat presidentin puolustuksen kulmakiviä.

Puolustus on vedonnut siihen, että päätös sotilasavun jäädyttämisestä oli itsenäinen, eikä sillä ollut mitään tekemistä Trumpin Ukrainalle esittämien vaatimusten kanssa.

Boltonin tulevan kirjan tiedot kertovat täysin päinvastaista.

The New York Timesin tiedot perustuvat useiden tahojen kuvauksiin kirjan sisällöstä. Kirjassa kuvaillut asiat ovat ensikäden tietoa, sillä teos perustuu tapaamisiin, joissa Bolton on ollut läsnä sekä keskusteluihin, joita hän on käynyt presidentti Trumpin kanssa.

Bolton valmis todistamaan

Bolton itse on sanonut olevansa halukas todistamaan, mikäli senaatti kutsuu hänet todistajaksi.

Lisäksi hän ilmaissut huolensa siitä, että mikäli hänen tietonsa Trumpin Ukraina-toimista tulevat julki vasta oikeudenkäynnin jälkeen, häntä saatetaan syyttää raskauttavan materiaalin pidättämisestä tarkoituksenaan vauhdittaa kirjansa myyntiä, kertoo The New York Times.

Lehden mukaan kirja sisältää paljastuksia myös esimerkiksi Trumpin henkilökohtaisesta asianajajasta Rudy Giulianista ja tämän toimista Ukrainan suhteen.

Trump on toistuvasti kiistänyt tehneensä mitään väärää. Kirjan käsikirjoituksen levittyä mediassa Trump tviittasi, ettei koskaan kertonut Boltonille, että sotilasapu olisi kytköksissä tutkintaan. Hänen mukaansa Boltonin lausuntojen tarkoituksena on vain "myydä kirjaa".

Biden vahvoilla presidenttiehdokkaaksi

Yhdysvaltojen senaatissa käytävässä virkarikosoikeudenkäynnissä käsitellään presidentti Trumpiin kohdistuvia virkasyytteitä.

Trumpia syytetään virka-aseman väärinkäytöstä ja kongressin työn vaikeuttamisesta.

Demokraatit aloittivat syyskuussa virkarikostutkinnan, jonka keskiössä on Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin heinäkuinen puhelinkeskustelu. Sen aikana Trump vaati Ukrainaa aloittamaan tutkinnan Bideneista. Trumpin väitetään painostaneen Ukrainaa sotilasavun panttaamisella.

Joe Biden on gallupien perusteella demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas marraskuun vaaleissa. Hänen poikansa Hunter Biden toimi ukrainalaisen energiayhtiön hallituksessa silloin, kun hänen isänsä oli Yhdysvaltojen varapresidentti.

Lauantaina Trumpin puolustus esitti avauspuheenvuorossaan perusteluita sotilasavun jäädyttämiselle. Puolustuksen mukaan Trump oli perustellusti huolissaan korruptiosta Ukrainassa sekä siitä, tarjosivatko muut maat Ukrainalle riittävästi apua.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Käsittämätöntä ja oikeustajun vastaista, jos kaikkia asiaankuuluvia todistajia ei edes kuulla. Syyllisyys tuli selväksi jo julkistetussa puhelussa. Trumpin pitäisi mennä asiantuntijan tutkittavaksi ja hoidettavaksi eikä ydinasevallan johtoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä oikeudenkäynti on vaalitaistelua, uskon että Trump valitaan toiselle kaudelle ja amerikkalaisille se on hyvä asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Politiikot ovat kaikkialla uppoamattomia aivan kuin hyvän laatuiset ongen kohot. Pomppaavat aina takasin pinnalle. Nähty myöskin Rinteen hallituksessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jännä oikeudenkäynti. Kaikki tietää, että Trump rikkoi lakia. Sillä vaan ei ole mitään merkityustä republikaaneille, he haluavat voittaa seuraavan presidentinvaalin. He tietävät, että jos Trump erotetaan, niin todennäköisesti demokraatista tulee seuraava presidentti. Jos ei eroteta, Trump saa toisen kauden. Demokraateilla kun ei ole yhtään varteenotettavaa ehdokasta Trumpia vastaan, esim. Sanders on liian vanha.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demokraateilla on varteenotettava ehdokas. Tie Valkoiseen Taloon aukeaa hyvin todennäköisesti vajaan vuoden kuluttua pidettävissä presidentinvaaleissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Republikaaneista löydy totuutta kunnioittavia ja lakeja noudattavia tuomitsemaan Trump, rikollinen.
USA:n nykyinen meno on rikollista demokratian riistoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikä USA:ssa ole käytännössä täys tyättömyys ja pörsit rikkovat ennätyksiä joka viikko? En tiedä mitä paha tämä mies on tehnyt mutta kelpais myös tänne!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Mitt Romney arvioi maanantai-iltana Suomen aikaa, että neljän republikaanin todistaminen todistamisen puolesta näyttää kuitenkin mahdolliselta."
"Toinen republikaanisenaattori, Susan Collins puolestaan sanoi, että Boltonin kirjan tiedot vahvistavat vaatimusta uusien todistajien kutsumisesta."
Mikä tuossa on toimittajan toiveista lähtöisin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Trumpin luulisi oikein haluavan Boltonin todistajan aitioon kovisteltavaksi, jos Bolton kerran valehtelee, kuten Trump väittää. Tätä Trump ei kuitenkaan suin surminkaan halua. Miksi ei? Koska Bolton puhuu totta, Trump ei. Muuta selitystä ei ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä ihmettelen oikeasti sitä että kuinka painava tuon kirjan teksti on todisteena ja kuinka luotettava. Jos kirjoitetaan kirjaa niin yleensä asioita liioitellaan ja jos kirjoitetaan ulkomuistista niin onko varmaa ettei muisti tee tepposia ja että onko kirjoittaja ymmärtänyt väärin jos on puhuttu useammasta asiasta jotka kuulija on tulkinnut liittyvän toisiinsa vaikka ne eivät liittyisi. Toki kaikki on mahdollista, ehkä Trump on tehnyt virkarikoksen aivan kuten ehkä kirjailija on kirjoittanut mahdollisimman huomiotahakevan tekstin jotta saisi sille lukijoita. Jotenkin vain omituista että kirjaa kirjoittaa, luulisi että ovat salassapitovelvollisia yksityiskohdista ja tällöin joutuu kirjoittamaan hieman muotoillen ja liioitellen taikka sensuroiden taitavasti jolloinka sisältö muuttaa muotoaan aivan kuten se muuttaa muotoa kun suullisesti perintönä kerrotaan historiaa sukupolvelta toiselle eteepäin. Vaikea tuosta maasta ottaa selvää että kuka puhuu totta ja kuka ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etkö ymmärrä että kirja itsessään ei ole todiste. Boltonin valaehtoinen todistus sen sijaan on, jos hän sellaisen pääsee antamaan. Kirjassa esitetyt väitteet ovat painava peruste saada Bolton todistamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhdysvallat on Trumpin aikana menettänyt valtavasti arvovaltaansa
maailmassa. On outoa, että valtaosa republikaaneista on yhä hänen
tukenaan. Trumpin tietoisista valheista ja osin myös suuresta
tietämättömyydestä ja yleissivistyksen puutteesta johtuvista vääristä
väitteistä pidetään lukua. Presidenttikauden aikana luku on jo kauan
sitten ylittänyt 10 000:n rajan ja on nyt tiettävästi jossain 17 000:n
nurkilla. Oikeudenkäynti on jo tähän mennessä osoittanut, kuinka
mätä Yhdysvaltain oikeuslaitos on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Boltonin kirja, joka valkoisella talolla oli hallussa jo joulukuussa, todistaa Trumpin virkarikoksen ja sen, että jokainen republikaani ja heidän asianajajansa valehtelivat pokkana senaatin istunnossa. Republikaanien ainoa toivo on että demokraatit eivät saa tuotua todistajia "oikeudenkäyntiin" tai he ovat syvällä suossa ja rikollisvastuussa rikottuaan valaansa ja lakia valehtelemalla senaatille. Tod.näk. republikaanien yhteinen "nännännää ennää mittään" asetelma johtaa siihen että Trump jatkaa virassaan mutta kaikki tietävät miten epärehellisesti se tapahtui ja sillä on poliittinen seuraamus seuraavissa vaaleissa kun republikaaneille tulee rökäletappio. Niin tai näin, republikaanien hirmuvallan aika on ohi pysyvästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, sehän nähdään äänestääkö kansa taas "väärin". Ja kuka parhaiten nauraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Et näytä tietävän asioista niin ei kannata puhua utopiaa. Bolton on yksin kaikkia vastaan ja henkilöt jotka olivat hänen alaisiaan kuulusteltiin ja heillä ei ole tällaista tietoa. Ja lopuksi tärkein Ukrainalla ei ole tällaista tietoa myöskään mitä Bolton ehdottaa joten käy samoin kuin Comeyn kirjalle ja hänen maineelleen. Pyytelee anteeksi jälkikäteen.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti tuo nilkki saataisiin vastuuseen, mutta valitettavasti näin ei tule käymään. Yhdysvallat on kyllä demokratian irvikuva!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itselläkin on sama päiväuni mutta taitaa valitettavasti jäädä toteutumatta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja tämä meidän oma pesäkö sitten ei ole?
Availe silmiä ja heräile pikkuhiljaa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

10:12
Poliisikyselyn hyytävät tulokset: Poliisit eivät usko pystyvänsä takaamaan suomalaisten turvallisuutta
10:03
Jari Sillanpää paikalla oikeudessa, syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – laulajatähti kiistää syytteet
10:02
Butterfly Ventures pyrkii hiilineutraaliksi pääomasijoittajaksi
9:19
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
8:45
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
8:43
Väitös Oulun yliopistossa: Mobiilipelien grafiikkaoptimoinnin haasteet on mahdollista ratkaista
7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
23
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
20
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
11
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
4
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
3
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
3
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image