Ulkomaat

Jo 25 on kuollut Kiinassa ko­ro­na­vi­ruk­seen ja lähes 1 100 epäillään sairastuneen – Wuhanin kaupunki eristetty ja lii­ken­neyh­tey­det katkaistu

Kiinan keskiosissa sijaitseva Wuhan on keskeyttänyt paikallisliikenteen toiminnan koronaviruksen takia. KUVA: YUAN ZHENG / EPA
Ulkomaat 24.1.2020 6:13 | Päivitetty 24.1.2020 6:28
STT

Kiinassa koronaviruksen uhriluku on kasvanut 25:een, maan terveysviranomaiset kertoivat perjantaina. Viranomaisten mukaan tartunnan on saanut lähes 830 ihmistä.

Lisäksi tutkinnassa on lähes 1  100 epäiltyä tartuntatapausta.

Seitsemäs kaupunki lähellä viruksen keskusta on keskeyttänyt julkisen liikenteen ja sulkenut siltansa sairauden hillitsemiseksi.

Kiinalaisviranomaiset laajensivat jo aikaisemmin erityistoimiaan viruksen leviämisen estämiseksi.

Lue myös: Suomalaisopiskelija pakeni viranomaisten eristämästä Wuhanista viimeisellä junavuorolla – "Massoittain ihmisiä juoksi kyytiin täpötäydellä kiinalaisella asemalla"

Niiden piirissä oli torstaina jo noin 20 miljoonaa ihmistä.

Viruksen leviäminen vaikuttaa matkailuun ja kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan. Pekingissä sijaitseva Kielletty kaupunki suljetaan koronaviruksen takia lauantaista lähtien toistaiseksi. Museon mukaan tarkoitus on estää tartuntojen leviäminen ihmisjoukoissa.

Pekingin viranomaiset ilmoittivat lisäksi peruvansa kaikki suuret uudenvuoden kokoontumiset pääkaupungissa. Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan liittyy tiiviisti temppelien alueelle kokoontuminen, ja niille kerääntyy usein kymmeniätuhansia ihmisiä.

 

Lentoyhtiö Scoot keskeyttänyt lennot Wuhaniin, jossa on todettu useita tautitapauksia. KUVA: WALLACE WOON / EPA

Virus lähti leviämään kaloja ja muita eläimiä myyvältä torilta 11 miljoonan asukkaan Wuhanin kaupungissa.

 

Wuhanin lento- ja junayhteydet katkaistiin sekä liikenne metrossa ja kaupungin busseissa pysäytettiin. Viranomaiset ovat kieltäneet kaupungin asukkaita poistumasta "ilman erityistä syytä".

Ensimmäinen tartunta havaittiin tiettävästi joulukuun lopussa. Virus on levinnyt jo muun muassa Japaniin, Hongkongiin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin, Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin. Torstaina kerrottiin, että tartuntoja on havaittu myös Saudi-Arabiassa, Singaporessa ja Vietnamissa.

WHO ei julistanut vielä kansainväliseksi terveysuhaksi

Maailman terveysjärjestö WHO katsoi aikaisemmin, että Kiinasta leviävää koronavirusta ei ollut vielä syytä julistaa kansainväliseksi terveysuhaksi.

Järjestön pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus totesi torstaina kaksi päivää kestäneen kokouksen päätteeksi, että virus on terveysuhka Kiinassa, mutta ei kansainvälisesti.

Toimet viruksen leviämisen estämiseksi ovat käynnissä, ja ulkomailla on todettu vain rajallinen määrä tartuntoja. WHO:n mukaan tiedossa ei ole, että virus olisi tarttunut ihmisten välillä Kiinan ulkopuolella.

– Toistaiseksi ei ole todisteita ihmisten välisistä tartunnoista Kiinan ulkopuolella, mutta se ei tarkoita, ettei näin voisi käydä, pääjohtaja sanoi.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Aika hurjia klippejä tulee Wuhanin sairaaloista.
Käytävillä on tuhatmäärin ihmisiä ja muutama ruumis siellä täällä.

Tilapäiset sairaalat tulevat tarpeeseen.

Kerrotaan että Wuhanissa on biologisten aseiden tutkimuslaitos. Toivottavasti kyseessä ei ole vuoto sieltä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viruksen leviämistä ei voi estää, se leviää ilmateitse. Tärkeää on huolehtia käsihygieniasta, syödä monipuolisesti ja paljon vitamiineja hedelmistä ( hedelmät täytyy kuoria), ulkoilla ja tuulettaa asunto hyvin aamulla ja illalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkyi olevan iltasanomien lööpissä, että kaksi kiinalaista on hakeutunut hoitoon Ivalossa flunssa oireiden takia!! Joko tämä tauti pesi tännekkin? Tässä tämä lentämisen ihanuus konkretisoituu,nopeasti sinne tänne kulkutaudit mukana!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiinan tulisi ydinaseilla polttaa nämä alueet kivikaudelle. Tapa 10 miljoonaa, säästä 10 miljardia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuleehan se tännekkin ei siitä mihinkään päästä,turhia nuo niinkutsuttujen asiantuntijoitten lausunnot kaikki "romuskathan"on tänne tullu pienellä viiveellä nyt tulee koronavirus seuraavaksi kai bingis virus kun näitä pelien nimiä käyttävät ja afrikasta tulee afrikan tähti ja henki lähti ym..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

YLE:n uutisten mukaan yksittäistapaus on todettu Thaimaassakin. Kun oikein huono tuuri käy, niin Koronavirus matkaa thaituristien mukana Ouluunkin. Ja saattaa matkata piankin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikäli Ylen uutinen pitää paikkansa niin virus on tullut Suomeen Thaimaasta ja lisää tapauksia kiinalaisten mukana. Virus leviää ilmateitse, sitä ei voi estää leviämästä. Vitamiineja, monipuolista ravintoa, ulkoilua, asunnon aamu- ja iltatuuletus, runsaasti puhdasta vettä, lepoa ja käsien peseminen hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Myös hoitohenkilökunta näkyy sairastuvan.
Ja ihmisiä kaatuilee tajuttomuuteen pitkin kaupunkeja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

8000 on murto-osa todellisten sairastuneiden määrä...ei kaikissa terveysasemilla ole edes näytteen ottopaikkoja ,,,kertoisn tuon 8000 niin sadalla päästään todelliseen sairasteneiden määrään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisikohan aika topat jo"Idäs päin tulevia olise Suomalainen tai joku muu jos 10 % sairastuu Idässä sen 1000000 miljoonaa Suomessa se on katasrofi...Suomi Itä-Saksa...Puskin Itä-rajalta..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä tauti saattaisi olla jopa maapallon pelastaja, jos se tappaisi n. 20-30 prosenttia väestöstä ja jos se tapahtuu juuri saastuttavimmalla alueella itämaiden miljoonakaupungeissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmi vaan, että saastuttavimpien alueiden tehtaat tuottavat valtavat määrät vientitavaraa länsimaiden kulutukseen. Toiveskenaariosi ilmastovaikutus olisi todennäköisesti pienempi kuin luulet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jos kaupungissa asuu 20 miljoonaa ihmistä niin montako ihmistä on kuollut esim sika-flussan aikana tai jonkun muun a-viruksen aiheuttamaan jälkitautiin...25 kuolluta on vielä pieni määrä väen lukumäärään nähden..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juurikin näin. Mielestäni asia on nyt vähän ylimitoitettu mediassa. Ei mittää syytä paniikkiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmastonmuutoksen kannalta on aina hyvä asia kun ihmisten määrä vähenee. Tosin pitäisi vähentyä kertarysäyksellä miljardeja, että olisi mitään pidempiaikaista hyötyä.

Ja vähennys nimenomaan kehitysmaista, koska niillä ei ole kykyä elättää nykyistä väkimäärää. Ne joutuvat elämään kehitysavun varassa. Kehitysapu tarkoittaa tarpeetonta tavaran ja ihmisten kuljettelua maanosasta toiseen, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta.
Toiseksi, liikakansoitetuista kehitysmaista pyrkii enenevässä määrin väkeä kehittyneisiin maihin, joihin saavuttuaan he välittömästi 100-kertaistavat hiilijalanjälkensä lähtömaahan verrattuna.

Miksei uutista siis voi peukuttaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä ilmastoteko. Väki vähenee, lentokoneet ja junat seisoo. Vihreiden unelma vai mitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ovatko ne kuolleet vanhuksia tai muuten huonokuntoisia? Influenssakin on vaarallinen jos peruskunto on huono. Sitten uskon että on vakava tilanne kun tauti vie mennessään perusterveet, ne joilla pitäisi olla voimaa sairastaa.
Ei ole tämän osalta vielä tullut tietoa, lööpit kyllä antaa ymmärtää että nyt on vakavaa mutta onko sittenkään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

4.4.
Merivartiosto vetoaa: Nyt ei ole aika mennä kikkailemaan autolla jäille – jäällä liikkuessa muutenkin olla varovainen
4.4.
Muuttunut maailmantilanne pani Enni Rukajärven kevään suunnitelmat uusiksi –  Kauden odotetuin reissu, kuvausmatka Pohjois-Norjan vuorille oli pakko perua Tilaajille
4.4.
Pitkäaikainen vaikuttaja Pertti Paasio on kuollut 81-vuotiaana
4.4.
Saksalaistutkijat ehdottavat, miten yhteiskunnan rajoituksia kannattaa purkaa samalla koronavirusta halliten – rokote on liian kaukana
4.4.
Espanja ohitti Italian koronavirustartuntojen määrässä – Yhdysvallat on täysin omissa tartuntaluvuissaan
4.4.
Yöjunaliikenne jää toistaiseksi tauolle maanantaista alkaen – yöjunat liikennöivät uudelleen aikaisintaan toukokuun lopulla
4.4.
Koronavirustartuntojen piikki johtui raportointiviiveestä – THL:n johtajan mukaan tasaiset tartuntakäyrät tarkoittavat, että ihmiskontaktien välttely tepsii

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

246 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuinkas hurisee - nyt, kun erilaiset "eristykset" rassaavat ympärillä

Tällaiselle vähemmän sosiaaliselle henkilölle koronaan liittyvät kiellot ja opastukset eivät ole aiheuttaneet mitään mu... Lue lisää...
ei rassaa mikään

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

4.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image