Ulkomaat

Jättimäinen lep­pä­kert­tu­par­vi näkyi tutkassa Kaliforniassa – parvi on ollut kooltaan jopa 130 kilometriä suuntaansa

Tämä leppäkerttu lähti lentoon Saksassa. Yhdysvalloissa leppäkertut lähtivät sankoin joukoin ruoan eli kirvojen perään. KUVA: PATRICK PLEUL
Ulkomaat 7.6.2019 11:01
Lea Peuhkuri, Reuters

Leppäkerttujen massiivinen parvi on herättänyt ihmetystä Etelä-Kaliforniassa Yhdysvalloissa tällä viikolla.

Kirvojen eli ravinnon perässä liikkuneet leppäkertut ovat näkyneet yhtenä suurena pilvenä tutkassa.

Parvi on ollut kooltaan jopa 130 kilometriä suuntaansa, ja se liikkui Hesperian kaupungin ympäristössä, yli sata kilometriä Los Angelesista itään. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltain kansallinen ilmatieteen laitoksen San Diegon toimipaikka tviittasi tiistaina tutkakuvan, jossa näkyy aaltoileva leppäkerttujen parvi.

Tviitti oli kerännyt perjantaina Suomen aikaa yli sata kommenttia, ja sitä oli jaettu uudelleen yli 1 300 kertaa. Kommentoijat muun muassa kirittivät leppäkerttuja kirvojen perään.

– Mielestäni oli hienoa, että miten saimme erilaiset ihmiset kiinnostumaan tieteestä, meteorologi Adam Roser Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksesta kommentoi uutistoimisto Reutersille.

Koska leppäkertut ovat niin pieniä, parven alla seisova ihminen todennäköisesti näkisi vain pisteitä taivaalla ja kauempana ei varmaan mitään. Näin sanoo Reutersin haastattelema hyönteistieteen professori Ring Cardé Kalifornian yliopistosta.

Cardén mukaan leppäkerttujen suuri parvi saattoi syntyä niin, että Kalifornian vuoristoisella alueella majailleet hyönteiset ovat lähteneet suurin joukoin liikkeelle ilman lämpenemisen vuoksi.

– Tämä tapahtui vähän myöhemmin kuin olin ajatellut sen tapahtuvan, Cardé sanoi Reutersille.

Kun leppäkertut lähtevät taivaalle, ne luottavat tuuliin, jotka kuljettavat ne laaksoihin hyville kirva-apajille.

Epäonnekkaat leppäkertut päätyvät Kaliforniassa aavikoille ja kuolevat.

Leppäkertut talvehtivat Kalifornian vuorilla suurissa kasoissa. Cardén mukaan hyönteisiä on joskus niin paljon yhdessä paikassa, että niitä voi erotella lapiolla. Leppäkertut pyrkivät pysymään elossa lumipeitteen alla.

Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen tutkissa näkyy usein lintujen, lepakoiden ja hyönteisten parvia.

MAINOS

Kommentoi

Joka vuotinen luonnollinen tapahtum eli ei mitään uutta. Problem solved, case closed.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmastonmuutos 👌. Tämänkin voi ehkäistä uusilla veroilla, toimia tarvitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poppelit pölyttää, kaikkia hienoja ruhtinaanpoppeleita ei näköjään ole vielä onnistuttu tuhoamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soon haapa joka tuon nöyhdän saa aikaan eli haavan siemenet leviävät tuulen mukana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuosta voi ainakin pari kolme maailmanloppua ennustaa ja siihen uskovilta napata rahat

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:09
Laskeminen vaarantaisi muut Isokurussa liikkuvat Pyhätunturilla – Metsähallitus perustelee turvallisuudella rajoituksia, jotka kieltävät liikkumisen Isokurun rinteillä Tilaajille
21:04
Seurasimme lumensyöjäjunan ensimmäistä testiä Suomessa – Monsteri saapui Venäjältä Kainuun korpeen ja pani raiteet kuntoon, katso video
21:00
Suomi kokeili kaikkea, mutta hävisi koripalloilun EM-karsinta-avauksen Serbialle
20:54
Suomi hakee EU:lta tukea viidelle ratahankkeelle – päätökset luvassa ensi kesänä
20:47
Mirja Vehkaperä hyppää innoissaan liikkuvaan junaan Oulun kaupungihallituksen puheenjohtajaksi – "Oulun päätöksentekoon pitää saada entinen Oulu-henki takaisin" Tilaajille
20:46
Keskustan kunnallisjärjestö esittää yksimielisesti Mirja Vehkaperää Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi
20:19
Tällainen on venäläinen lumensyöjä – katso video monsteriveturista
45
Nyt se on tutkittu – moni pitää vihreään kuluttamiseen kannustamista vastenmielisenä tuputtamisena
41
Karjasilta on kaikesta huolimatta vielä yksi maamme yhtenäisemmistä jälleenrakennusalueista – joitain käsittämättömiä kötöstyksiä löytyy Lukijalta
33
Lehto Group aloittaa yt-neuvottelut, yhtiön koko vuoden tulos reilusti tappiolla – neuvottelujen piirissä 400 ihmistä, yli sadan työt vaakalaudalla
30
Keskustan puheenjohtaja Kulmuni Mikko Kärnän seksiviesteistä: "Kaikille sattuu välillä myös tyhmyyksiä"
28
Kärpät säilytti sarjataulukon piikkipaikkansa nihkeähköllä voitolla sarjajumbosta – Sportin Dufva: ”Paras tänään näkemäni maalintekijä oli Hannu Hilli Oulun Värisilmästä”
28
Oulun joukkoliikenteen lippuja voi pian ostaa automaateista seitsemästä eri paikasta – Lentokentälle tulossa kaivattu yhden bussimatkan ostomahdollisuus
25
Uudet liikennemerkit tulevat Suomen teille – keltainen viiva vaihtuu valkoiseen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamusta alkaen Etelä-Lapissa lumipyryn vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

perussuomalaiset vastasivat ”hoitajakeskustelun komeimmasta voltista”

Marinin hallitus toimii aivan toisella tasolla verrattaessa sitä Sipilän oikeistohallituksen leikkauspolitiikkaan ja tod... Lue lisää...
persuilla huono muis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image