Ulkomaat

Italian pääministeri erosi – sai tarpeekseen hal­li­tus­kump­pa­nis­ta, jonka "päätökset aiheuttavat suuria riskejä tälle maalle"

Pääministeri Giuseppe Conte (keskellä) ripitti varapääministerin ja sisäministerin Matteo Salvinin (vas.) samalla, kun hän ilmoitti erostaan. KUVA: ETTORE FERRARI
Ulkomaat 20.8.2019 20:49
Daniel Wallenius

Presidentti päättää, tuleeko maahan uudet vaalit vai yritetäänkö uutta hallitusta toisenlaisella kokoonpanolla.

Italian pääministeri Giuseppe Conte ilmoitti tiistaina eroavansa tehtävästään. Conte kertoi asiasta parlamentin istunnossa iltapäivällä ja ilmoitti jättävänsä eroanomuksensa presidentti Sergio Mattarellalle vielä samana päivänä.

Ero tarkoittaa samalla, että koko hallitus kaatuu ja maahan on etsittävä uusi. Uusia vaaleja se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita.

On Mattarellan käsissä, pyrkiikö hän löytämään ratkaisun toisenlaisesta hallituspohjasta, kuten mediassa spekuloidusta Viiden tähden liikkeen ja Demokraattisen puolueen liitosta, vai turvaudutaanko maassa virkamieshallitukseen, jotta Italia saa budjetin ensi vuodelle.

Uudet vaalit ovat edessä varmasti silloin, jos hallitusratkaisua ei muuten synny.

Italian budjetin suunnittelun on määrä alkaa syyskuussa, ja sen on tarkoitus olla valmis lokakuussa. Italiassa ei ole pidetty syysvaaleja sitten toisen maailmansodan, sillä syksy on perinteisesti pyhitetty budjettityölle.

Hallituskriisi alkoi pari viikkoa sitten

Hallituksen kaatuminen ei ole yllätys, sillä maassa on ollut vakava hallituskriisi jo parin viikon ajan.

Elokuun alussa sisäministeri, oikeistopopulistista Lega-puoluetta johtava Matteo Salvini sanoi, että hallitusyhteistyö Viiden tähden liikkeen kanssa on tullut tiensä päähän ja esitti epäluottamusta Contelle sekä mahdollisimman pikaisia uusia vaaleja.

Conten luottamusta ei koskaan mitattu äänestyksessä, vaan pääministeri erosi itse, eikä säästellyt sanojaan sättiessään Salvinia tilanteesta.

– Hän on osoittanut välittävänsä vain omista ja puolueensa intresseistä. Hänen päätöksensä aiheuttavat suuria riskejä tälle maalle, Conte sanoi.

Salvini seurasi Conten puhetta tämän vierestä ja pyöritteli päätään pääministerin haukkuessa hänen tekojaan vastuuttomiksi, hälyttäviksi ja epäkunnioittaviksi.

– Me emme tarvitse miehiä, joilla on täysi valta, vaan ihmisiä, joilla on institutionaalista kulttuuria ja vastuuntuntoa, Conte sanoi tunnin mittaisessa puheessaan.

Tähän Salvini vastasi, että muita puolueita vain pelottaa joutua vaaleihin ja menettää kannatuksensa.

Riitaisa hallitustaival

Salvini sanoi Conten eroilmoituksen jälkeen, että on sittenkin valmis pitämään hallituksen kasassa siihen asti, että maa on hyväksynyt budjetin ensi vuodelle ja toteuttanut parlamenttiuudistuksen, jossa edustajien määrää vähennetään.

Hallituspuolueiden riitaisat välit huomioon ottaen on epätodennäköistä, että tällaiseen ratkaisuun päädytään. Viiden tähden liikkeen ja Legan johtaman sekä sitoutumattomilla ministereillä täydennetyn hallituksen taival kesti vain reilun vuoden, ja oli alusta alkaen riitaisa.

Riidat kärjistyivät elokuun alussa, kun puolueet äänestivät toisiaan vastaan rataprojektia koskevassa äänestyksessä.

Italian erikoinen poliittinen tilanne tekee tulevaisuuden ennakoinnista haastavaa.

Hallituksen pääpuolueella Viiden tähden liikkeellä on edustajainhuoneessa lähes kaksi kertaa niin paljon paikkoja kuin Legalla ja senaatissa noin 30 enemmän, mutta puolueiden kannatuskäyrät liikkuvat eri suuntiin.

Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan Legan kannatus on kivunnut 37–38 prosenttiin, Viiden tähden liikkeen kannatus puolestaan on pudonnut alle 20 prosenttiin.

MAINOS

Kommentoi

Jos Salvinin kovasti uhottu hallitustaival oli ainakin toistaiseksi tässä, saimme jälleen osoituksen populistien kyvyistä toimia hallitusvastuussa. Koska italialaiset ovat tunnetusti nopeita vaihtamaan suosikkejaan vaaleissa, mikään ei takaa Legalle uutta hallitustataivalta, jos nyt uusiin vaaleihin tässä vaiheessa edes mennään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä suomalaisilla ei ole äänioikeutta Italian vaaleihin. Annetaan italialaisten päättää omista asioista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyseessä ovat isommat asiat kuin hetkelliset talousmurheet. Mitä väliä on rajalla, jos Euroopan siaäinen turvallisuus tuhotaan? Ruotsi ja Ranska ovat tässä sisäisen turvallisuuden menettämisessä pisimmällä, vaikka lehdistö ei näistä todellisista ongelmista halua uutisoida, mikä on käsittämättömän vastuutonta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rajat ovat tarpeettomat, koska maapallo on yhteinen. Suomen esimerkin ja johdon avulla se saadaan pelastettua lapsillemme, joita tallaa täällä kohta jo kahdessa kerroksessa kaikenlaisten jumalien käskyn mukaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

populismi on tuhon tie,,onneksi meillä perin-suomalainen puolue ei päässyt valtaan!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi tuhon tie on vältetty ja kuljemme korrektisti hymistellen ja vähän itseämme narraten kohti lopullista voittoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Italia on Kreikan jälkeen EU:n pahiten velkaantunut maa ja Salvinin talouspolitiikka on huolettoman lisävelkaantumisen tie. Kreikan takuita kotoiset oikeistopopulistimme vihasivat sydämensä pohjasta ja löivät rumpua asiasta joka tilanteessa. Italian suhteen EU joutuisi Salvinin huseerauksen jälkeen samanlaisiin taloudellisiin operaatioihin kuin Kreikan kanssa. Miten on, olisivatko oikeistopopulistimme yhtä kriittisiä Salvinin velkaantumishurlumheita kohtaan kuin olivat Kreikan kohdalla? Vai olisiko eri ääni kellossa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka on vastuussa Italian 2000 miljardin valtion velasta. Tuskin salvini? Berlusconi?...Toisekseen suomikin on velkaantunut viimesen 10 vuoden aikana noin 80 miljardia euroa. Lähinnä Keskustan ja Kokoomuksen tunkiessa masseja omaan lähipiiriin...ja muille eläteille.

Ei liene julkinen salaisuus, että Italian rakennusteollisuus on käytännössä mafian hallinnassa..sen velan suhteen..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta ennen 2011 eduskuntavaaleja sekä vasemmistoliitto että sosiaalidemokraatit vastustivat Kreikan tukemista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:51
Pahin painajainen Stozice Arenan korkean katon alla – Suomen varmalta näyttänyt voitto karkasi käsistä viiden ottelupallon jälkeen
22:24
Tekninen vika viivästyttänyt Finnairin lentoa Kemistä Helsinkiin tuntikausia, mekaanikot lennätettiin paikalle – "Todella ikävää tällainen"
22:03
Öljymarkkinat uskovat Saudi-Arabian jalostamoiskujen johtavan jyrkkään hinnannousuun
20:55
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20:10
Reissusa: Roomasta leirintäaluemökin vuokrannut Päivi Kinnunen pääsi seuraamaan lempisarjansa Isä Matteon kuvauksia
19:17
Kuka kätki hopea-aarteen Inarijärven rannalle? Kysymys piinasi Seppo Saraspäätä 16 vuotta, kunnes hän ratkaisi sen Tilaajille
19:10
Talouden käänne heikompaan panee vipinää kinttuihin – Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa
92
Puheenaihe: "Myrkky, joka ei kuulu ympäristöön" – Kysyimme, pitääkö lyijy kieltää hauleissa ja luodeissa
46
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
29
EU harkitsee lentojen tai petrolin verottamista – Suomessa kokoontuneet EU:n valtiovarainministerit puivat ympäristöverojen lisäämistä
24
Rakennetaan omaleimainen Oulu – myös matala ja tiivis rakentaminen on tehokasta Lukijalta
22
Sport juhli alussa, Kärpät lopussa – Hiljalleen täyttä pelikuntoa lähestyvä Jussi Jokinen kiteytti kotiavauksen: ”Ensimmäisen kympin olimme jaloissa, mutta pystyimme parantamaan”
22
Verkkokirjautuminen ja -maksaminen muuttuivat – puhelinpalveluissa ruuhkaa, osa asiakkaista näreissään
22
Vieraslaji ottaa haltuun Venäjän Karjalan peltoja – ikääntyvät asukkaat eivät jaksa taistella jättiputkea vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

87 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image