Ulkomaat

Isis-taistelijat voivat paeta Syyriassa vankiloista, koska Turkin hyökkäyksen takia kurdit eivät pysty vartioimaan heitä – Lähes 800 vie­ras­tais­te­li­joi­den per­heen­jä­sen­tä on jo paennut leiriltä

Turkin puolelta otettu kuva näyttää Turkin joukkojen tekemien pommitusten tuhoa Ras al-Ainin kaupungissa Syyriassa. KUVA: ERDEM SAHIN
Ulkomaat 13.10.2019 19:56
Reuters

Yhdysvallat ilmoitti vetävänsä loput tuhat sotilastaan pois Pohjois-Syyriasta, koska Turkki on laajentamassa hyökkäystään etelämmäksi ja lännemmäksi.

Turkin Pohjois-Syyriaan tekemän hyökkäyksen takia kurdit eivät pysty sekasortoisessa tilanteessa enää vartioimaan tehokkaasti vankiloita, joissa on Isis-taistelijoita. Kurdien mukaan leiriltä on jo päässyt pakenemaan lähes 800 ulkomaalaisten Isis-taistelijoiden perheenjäsentä.

Kansainvälinen huomio on myös siviileissä, joista YK:n mukaan jo 130 000 on joutunut pakenemaan kodistaan.

Yhdysvallat ilmoitti sunnuntaina, että se vetää loput tuhat sotilastaan pois Pohjois-Syyriasta, koska Turkki on laajentamassa hyökkäystään entistä etelämmäksi ja lännemmäksi.

Toinen syy vetäytymiseen on, että USA:n kurdijohtoinen liittolainen Syyrian demokraattiset joukot oli etsimässä liittolaista Venäjästä Turkkia vastaan.

Turkin epäillään tulittaneen tahallisesti Yhdysvaltain tukikohtaa

Washington Postin mukaan Yhdysvaltain entiset ja nykyiset turvallisuusviranomaiset epäilevät Turkin tulittaneen perjantaina tahallisesti Yhdysvaltain tukikohtaa Syyriassa. Kukaan yhdysvaltalaissotilaista ei kuitenkaan loukkaantunut Kobanin alueelle suuntautuneessa tykistötulituksessa.

Amerikkalaisjoukot joutuivat poistumaan tukikohdastaan, mutta palasivat sinne lauantaina.

– Emme ikinä tekisi tällaista liittolaisillemme, kuvailee Pohjois-Syyriassa oleva amerikkalaisupseeri tykistötulitusta Washington Postille.

Turkin puolustusministeriö tiedotti perjantaina, että se ei tulittanut amerikkalaisia tahallisesti, vaan se puolusti tukikohtaansa kurdien hyökkäykseltä.

Yhdysvaltain viranomaiset puolestaan kertoivat Turkin lopettaneen tulituksen sen jälkeen, kun Yhdysvallat huomautti Turkille iskun kohdistuneen liian lähelle amerikkalaistukikohtaa.

Turkin keskiviikkona aloittamat hyökkäykset ovat kohdistuneet Syyrian kurdialueelle rajakaupunkeihin ja keskittyneet noin sadan kilometrin säteelle Kobanin länsipuolella.

Naton Stoltenberg puhuu oletettavasti Turkista maanantaina

Turkkia voi kohdata sen Nato-liittolaisten kuten Yhdysvaltojen sanktiot. Nato-maista Saksa ja Ranska ovat jo jäädyttäneet asevientinsä Turkkiin.

Turkin sotatoimet Syyriassa ovat puheenaihe myös Lontoossa koolla olevassa Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa.

– Täällä käsitellään koko kansainvälisen politiikan kirjoa. Ei voi sanoa, että Turkki olisi hallitseva teema, Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) kommentoi Lännen Medialle Lontoosta.

Kanerva arvelee, että Turkin tilanne nousee esiin maanantaina, kun paikalle saapuu myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. Nato ei ole toistaiseksi tuominnut Turkin toimia Syyriassa.

– Stoltenberg on vieraillut Turkin Ankarassa perjantaina, joten olettaisin, että hän käsittelee asiaa puheessaan.

Kanervasta on ymmärrettävää, että tapahtumien ilmapiiri heijastuu kokoukseen.

–  Ei täällä Turkin toimenpiteille ylenpalttista suosiota taida löytyä, mikäli käytäväkeskusteluista voi päätellä.

Naton parlamentaarinen yleiskokous ei ole osa Pohjois-Atlantin puolustusliittoa, mutta se voi antaa Natolle suosituksia.

Hyökkäys Syyriaan

Turkki hyökkäsi keskiviikkona 9. lokakuuta Pohjois-Syyrian rajakaupunkeihin, jotka ovat olleet kurdijoukkojen hallussa.

Turkki hyökkäsi pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump äkillisesti veti amerikkalaisia sotilaita pois alueelta.

Nyt Yhdysvallat aikoo vetää loputkin tuhat sotilastaan pois alueelta.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) mukaan Turkin hyökkäyksen takia jo 130 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan ja määrän arvioidaan vain kasvavan.

Kurdit ovat vartioineet vankiloita ja leirejä, joissa on terroristijärjestö Isisin taistelijoita sekä taistelijoiden perheenjäseniä. Leireillä on myös Pohjois-Euroopasta Isisiin tulleiden taistelijoiden perheenjäseniä.

Kurdien mukaan lähes 800 ulkomailta Isisin joukkoihin tulleiden vierastaistelijoiden perheenjäsentä pääsi pakenemaan leiriltä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Laajojen kansalalaispiirien toive, joka on lausuttu myöskin jonkin ministerin suulla, on ollut taistelussa menehtyneiden isis-taistelijoiden omaisten, eli vaimojen ja lasten noutaminen pois leiriolosuhteista takaisin kotimaahan, kukin omaansa. Nyt toive toteutunee, omaiset matkustanevat pois Syyriasta, he palaavat kotiin kotoutettaviksi, Toivoisi nyt palautusta vaatineiden ilmaisevan julkisesti tyytyväisyytensä, palaajien mukana saamme myöskin lapsia syntyvyysvajauksesta kärsivään maahamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ymmärrä, enkä arvosta niitä Suomalaisia, jotka tukevat Turkin taloutta matkustamalla sinne lomalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Häviävät satojen tuhansien sotaa ja tuhottuja elinoloja pakenevien ihmisten sekaan, sieltä osa takaisin Eurooppaan, myös Suomeen. Tästä saamme kiittää Erdogania ja Trumppia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakkohan kurdien on ollut hakea tukea jostakin kun Trump jätti heidät vasaran ja alasimen väliin. Kyseessähän ei ole vain kurdisotilaat vaan perheet ja kaupungit.
Venäjä ei tue kurdeja vaan haluaa Syyriasta arabien hallitseman valtion rajalta rajalle.
Kiittämättömyys oli kurdien palkka. Yli 10 tuhatta kurdia kuoli taistelussa Isisiä vastaan ja kun se oli saatu kuriin niin Trump hylkäsi ja Turkki hyökkää päälle. Surullinen kohtalo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jotenkin tuntuu siltä, että paetkoot, kun ei tunnu ketään kiinnostavan tehdä asialle jotain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi ottaa ohituskaistalla vastaan nämä "vierastaistelijat", jotka kyllä oikeassa maailmassa ovat pesunkestäviä terroristejä.
Järkyttävintä on, että maan turvallisuudesta vastaava sisäministeri, Ohisalo, oikein vaatii, että Suomi ottaa avosylin vastaan kaikki raakalaiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:50
Kristi Raik Viron Nato-kiistasta: En näe mitään vaihtoehtoja sille, että lähtisimme luomaan korvaavaa järjestelmää Natolle tai Yhdysvaltojen roolille
15:39
Kärpät solmi luottopuolustaja Heshkan kanssa jatkosopimuksen – myös Huttula ja Järvitalo jatkavat
15:28
Kärnä haluaa hirviaseille, patruunoille ja hirvikoirille verovähennysoikeuden
15:23
Trumpin virkarikostutkinnassa kuullaan EU-suurlähettilästä – kertonut tapahtumista eri versioita
15:23
EK:n puheenjohtaja Lundmark Postin riidasta: "Valtio-omistajan ei pitäisi omilla toimillaan vaikeuttaa jo valmiiksi vaikeaa tilannetta"
14:25
Erno Saukko lähti elokuussa vuoden mittaiselle vaellukselle – talvi on näyttänyt jo ankaruutensa: "Olimme syysvarusteissa 30 asteen pakkasessa" Tilaajille
14:20
Raksilan K-Citymarket ja Jounin Kauppa äärioikeiston mainoksessa – ”Olihan se järkytys, koska emme missään nimessä ole tuommoisessa mukana”
54
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
50
Postilakon purkuyritykset jatkuvat iltapäivällä – tukilakot jatkuvat, vaikka työnantaja syyttää niiden perusteita vanhentuneiksi
48
Oulun yliopiston hallitus: Kiinteistöselvityksen teko alkaa – "Joskus on järkevämpää rakentaa uutta kuin korjata vanhaa"
31
Huuhkajat varmuudella lohkossa A tai B: Tämä tiedetään jo nyt Suomen pelipaikoista, vastustajista ja ottelupäivistä
20
Metsästysrikoksia tutkitaan Kuhmossa: Susilauman kulkureitille oli asetettu polkurautoja ja myrkkyä – metsästäjän koira kuoli myrkkyyn
18
Oulun kouluissa ja päiväkodeissa juodaan jatkossa luomumaitoa, joka kerätään 120 kilometrin säteellä Oulusta
17
MTK:n Juha Marttila: Peltojen metsittäminen olisi täysin vastuutonta – "Jos kotimaan kulutus vähenee, Suomen on vietävä enemmän"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image