Ulkomaat

Isis-leirin naisten pa­luu­mah­dol­li­suut­ta kammoksutaan oppositiossa – Suomen lähtökohtana on ettei aikuisia auteta

Syyriassa ja Irakissa on karuissa leiriolosuhteissa kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ovat paenneet terroristijärjestö Isisin hallitsemilta alueilta. Joukossa on myös kymmeniä suomalaisia. KUVA: AHMED MARDNLI
Ulkomaat 27.6.2019 6:00
Joonas Kuikka, Ossi Rajala

Lännen Media kysyi kansanedustajilta, pitäisikö Suomen auttaa Syyrian Isis-leirillä olevia suomalaisia naisia ja lapsia. Moni vastaajista sanoo "ei", mutta hallituspuolueiden rivit pysyvät melko hiljaa.

Lännen Median kyselyyn vastanneista 44 kansanedustajasta lähes puolet on sitä mieltä, ettei Suomen pidä auttaa Syyrian Isis-leirillä olevia suomalaisia naisia tai edes lapsia.

Vain kaksi vastaajaa oli sitä mieltä, että apua on annettava niin naisille kuin lapsille.

– Isisin matkaan lähteneitä ei pidä ottaa Suomeen takaisin. Kyse on kävelevistä aikapommeista. Myös lasten osalta katson, ettei Isis-alueilla syntyneillä lapsilla ole mitään sellaista sidettä Suomeen, joka perustelisi heidän noutamistaan tänne, kansanedustaja Wille Rydman (kok.) sanoo.

Paluumahdollisuutta vastustavat kansanedustajat korostavat sitä, että leirillä olevat naiset ja vanhemmat lapset voivat olla radikalisoituneita ja voivat olla uhka turvallisuudelle Suomessa.

– Isis-vaimot ovat radikalisoituneet ihan täysin radikaaliin islamin kannattajiksi, ja suurella todennäköisyydellä he ovat osallistuneet taisteluihin tai taistelutarvikkeiden valmistamiseen. Arvioni mukaan nämä ihan pienimmätkin Isis-lapset ovat jo saaneet sellaisen kasvatuksen että paluuta "normaaliin” ei enää ole, kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) näkee.

Lapsiin kansanedustajat suhtautuvat huomattavasti suopeammin kuin heidän äiteihinsä. Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että lapset on otettava välittömästi huostaan.

Lisäksi 41 prosenttia vastaa, että huostaanottoja on tapauskohtaisesti harkittava.

– Pienet lapset ovat selviä lastensuojelutapauksia mutta kun on kyse isommista, yli 15-vuotiaista, tulisi käyttää tapauskohtaista harkintaa, Hanna-Leena Mattila (kesk.) sanoo.

Hallituspuolueet vaikenevat

Harvat hallituspuolueiden kansanedustajien vastaukset korostavat lasten oikeuksia ja heidän viattomuuttaan tilanteeseen.

– Suomen kansalaisilla on oikeus palata Suomeen ja meidän tulee auttaa erityisesti haavoittuvassa tai heikossa asemassa olevia palaamaan. Aivopestyt uhrit eivät ole aina helppoja autettavia, mutta se ei muuta sitä että meillä on velvollisuus se tehdä. Terrorismi pyrkii murtamaan oikeusvaltion perusteita. Sitä vastaan taistellaan suojelemalla oikeusvaltioperiaatteita ja ihmisten oikeuksia, Eva Biaudet (r.) vastaa.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula näkee, että lasten oikeuksien pohjalta olisi perusteita myös äitien tuomiseen Suomeen.

– Lasten oikeudet edellyttävät, että akuutissa vaarassa, kuten nyt tällä leirillä, olevia lapsia autetaan välittömästi. Oikeudet myös edellyttävät huolehtimaan lasten oikeudesta perhe-elämään, ellei lapsen etu toisin vaadi. Tämä tukee myös äitien tuomista, Kontula pohtii.

Suomen kansalaisilla on oikeus palata maahan myös omin avuin.

Tuomioita toivotaan

Monissa vastauksissa toivotaan, että leirillä olevien aikuisten mahdolliset rikokset tutkittaisiin ja tuomittaisiin Syyriassa tai Irakissa.

– Antaa paikallisten viranomaisten tutkia ensin ovatko henkilöt syyllistyneet sotarikoksiin, ja tuomita tarvittaessa paikallisen lain mukaan. Rangaistus tulee myös kärsiä siinä valtiossa, missä rikos on suoritettu. Lapsia ei ole syytä erottaa äideistään ennenaikaisesti, Vilhelm Junnila (ps.) sanoo.

Rikosten tutkinnan ja tuomioiden jakamisen on arvioitu olevan Syyriassa ja Irakissa vaikeata.

Perussuomalaiset nihkeitä auttamiselle

Perussuomalaiset kansanedustajat vastasivat Lännen Median kyselyyn innokkaimmin. Yhteensä 17 Perussuomalaisten kansanedustajaa vastasi. Heistä 88 prosenttia ei antaisi apua leirillä oleville naisille ja lapsille. 12 prosenttia olisi valmiita lasten paluun auttamiseen.

Kokoomuksen kansanedustajista 14 vastasi kyselyyn. Heistä kahdeksan oli valmis lasten auttamiseen ja kuusi vastusti kaikkea apua.

Kaikki seitsemän keskustalaista vastaajaa oli sitä mieltä, että lapsia voidaan auttaa.

Muista puolueista tuli yksittäisiä vastauksia. Esimerkiksi vihreistä yksikään kansanedustaja ei vastannut.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) viestitti avustajansa välityksellä, ettei uutta kommentoitavaa aiheesta ole. Päätös leirillä olevien auttamisesta on hallituksen käsissä.

Lapsia voi olla velvollisuus auttaa

Suomessa viranomaiset ovat valmistautuneet pitkään siihen, että konfliktialueilta palaisi ihmisiä omatoimisesti Suomeen.

– Huhtikuussa 2017 luotiin toimintamalli, jossa kuvattiin, miten omatoimisia palaajia moniammatillisesti kohdattaisiin. Tämän vuoden maaliskuussa ryhdyimme täydentämään mallia toimilla, joissa otetaan huomioon että joutuisimme avustamaan joitain henkilöitä takaisin Suomeen, kertoo kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä.

Nyt suurin haaste on se, että Suomen toimivaltuudet Syyrian leirillä olevien auttamiseksi ovat rajalliset.

– Toimivaltuutemme loppuvat Suomen rajoille. Keskeinen haaste on siinä, ettei Syyriassa ole toimivaa viranomaisverkostoa, jonka kanssa yhteistyötä voisi tehdä, Mankkinen toteaa.

Jos apua annetaan, apu kohdistuisi ensisijassa lapsiin. Vain lasten auttaminen kuitenkin näyttäisi edellyttävän, että äiti vapaaehtoisesti luovuttaa lapsen tuotavaksi Suomeen.

– Suomen lähtökohtana on ollut, ettei aikuisia auteta. Lapset ovat eri asemassa, koska lasten oikeuksien sopimus asettaa isot velvoitteet heitä kohtaan. Tarkoituksena on pelastaa niiden lasten henki, jotka ovat vaarassa, Mankkinen sanoo.

Myös ulkoministeriö on mukana selvittämässä leirillä olevien auttamista.

– Ulkoministeriö on osallistunut viranomaisyhteistyöhön, jossa tilannetta, siihen liittyviä mahdollisia toimia sekä niiden kustannusvaikutuksia on selvitetty. Tässä tilanteessa lasten oikeuksien toteutumisella on suuri painoarvo. Ulkoministeriö ei kommentoi yksittäisiä tapauksia, eikä siten kommentoi mahdollisia yhteydenottoja leiriä tai aluetta koskien, ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen sanoo.

Tätä kysyttiin

Lännen Median Webropol-kysely lähetettiin henkilökohtaisesti kaikille 200 kansanedustajalle. Kyselyyn vastasi 44 kansanedustajaa 19.–25. kesäkuuta. Vastausprosentti oli 22.

Kyselyssä kysyttiin kansanedustajilta seuraavat kysymykset.

1. Pitäisikö Suomen hakea tai auttaa palaamaan Isisin riveihin lähteneitä Suomen kansalaisuuden omaavia naisia ja heidän lapsiaan Syyriassa ja Irakissa olevilta leireiltä?

2. Tulisiko mahdollisesti Suomeen palaavat vierastaistelijoiden lapset ottaa kiireellisesti huostaan tilanteen tarkempaa selvittelyä varten?

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

EU on hiljaa tämänkin ongelman kanssa. Vai pitääkö ensin valita uudet johtohenkilöt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäpä luulette, kuinka paljon terrorismi lisääntyy siitä, että näille naisille kostetaan heidän tyhmyytensä? Osa on ihan syntyperäisiä suomalaisia. Pitääkö kriminalisoida ihminen kuulumisesta kriminaaliporukkaan tutkimatta mitä hän on tehnyt? Ei niin menetellä liivijengien jäsenten eikä uusnatsijärjestöjen jäsentenkään suhteen.
Minua ei pelota yhtään nämä naiset saati heidän lapsensa. Kyllä tänne oikea terroristi löytää ihan muutakin kautta. Sellaisia kuten Turun puukottaja. Ei pidä sotkea suomalaisia naisia näihin. Lapset turvaan ja äitien tekemiset tutkintaan. Osahan oli hyvinkin yhteistyöhaluisia. Mutta ovatko kauaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletetaanpa, että paikan päälle perustettaisiin kansainvälinen oikeusistuin. Ne tuppaavat olemaan hitaita ja perusteellisia, yhden jutun käsittely voi viedä vuosia, kuten Balkanin kriisin jälkeen Haagissa.

No, ajatellaan, että nyt käydään pikaoikeutta: yksi juttu päivässä kuulemisineen ja tuomioineen. Edelleen ajatellaan, että oikeutta käytäisiin joka herran päivä. Ajatellaan, että paikalla olevista 70.000 ihmisestä olisi aikuisikäisiä ja tutkittavia 36.500. Näin ei menisi kuin 100 vuotta siihen, että koko suma on purettu. Kannatan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on kriminalisoitu kuuluminen rikollisjärjestöön ja uusnatsijärjestöön.
Samaa lakia voidaan soveltaa näihin terroristijärjestössä mukana olleisiin ja mukana oleviin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomus rummutti hallituksessa ollessaan mahdollisuuksien tasa-arvosta, mutta ei huomioinut sen voivan johtaa tyhjän päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomella ei ole mitään velvollisuutta auttaa aikuisia, jotka menivät sinne sotimaan omasta tahdostaan. Ja kun se ei ollut mitään puolustussotaa, vaan silkkaa terroria. Pienet lapset ottaisin, mutta kukapa antaisi oman lapsensa vapaaehtoisesti huostaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sodassa on sodan lait ja niitä pitää ulkopuolisten kunnioittaa sekaantumatta sotaan. Jos sota-alueella on tehty rikos, siellä käydään myös oikeus ja kärsitään rangaistus. Vapaaehtoisesti sotaan osallistuneet ovat sotalakien alaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä en pääse siitä ajatuksesta, että nämä suomalaiset ovat tienneet mihin ja minkä puolesta ovat lähteneet elämään tuohon yhteisöön. Tuon yhteisön arvot ovat vieraita ja vaarallisia vapaalle demokratialle.
Kaikkiaan vaikea ongelma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokin nyt mättää tässä.

On unohdettu se tosiasia, että ISISin riveissä taistelevia miehiä on rampannut edestakaisin Kelan tukemana.
Ikäänkuin tällä nais-asialla yritettäisiin nyt peittää tuota tosiasiaa, että Suomi on rahoittanut terroristeja.

Hyvin näyttää kansa tarttuneen koukkuun ja aloittanut vouhkaamisen unohtaen että asialla on toinenkin puoli.

Salliiko siis kansa mieluummin sen että miehet saavat kulkea ja Kela kustantaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pattajalle unohtuneet kansalaiset on evakuoitava ensin ja järjestettävä kuntouttavien sekä osallistavien toimien piiriin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nämä on julistaneet sodan länsi maille ja myös suomelle ja näin ollen he ovat tuomittavissa maan petoksesta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ISIS-naisia ei pidä missään tapauksessa ottaa Suomeen takaisin. Heidän lapsistaan pienimmät ( alle 12 v ) voidaan ottaa Suomeen, mutta huostaan ja seurantaan. Yli 13 v vuotiaat lapset on jo naitettu ISIS-miehille tai laitettu aseet käteen ja taistelemaan - heitä ei pidä ottaa Suomeen takaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lain mukaan suomenkansalainen on otettava takaisin suomeen, jos hän on tänne tulossa. Mahdolliset rikosseuraamukset määritetään oikeudessa, ei kansantuomioistuimissa. Olipa aikuisia isis palaajia kymmenen tai sata niin heidän tullessa takaisin riittää se, jotta he tietävät olevansa seurannan kohteena. Harvempi lähtee sotkemaan lisää asioitaan tukemalla paluunjälkeen terroristista toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti ulkoministeriö pysyy kannassaan, ettei ole olemassa niin sanottua konsulikyytiä, eli kyytiä, jonka Valtio maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

22.7.
Henkilöauto romuttui lunastuskuntoon ulosajossa Sodankylässä, autossa olleet katosivat paikalta
22.7.
Inarijärvellä kuultu avunhuutoja – pelastuslaitos selvittää asiaa helikopterin avulla
22.7.
Lacrosse on hurja laji, jossa pallo viuhuu 180–190 kilometriä tunnissa – Arttu Ylilauri löysi lajin pariin 33-vuotiaana
22.7.
Eurooppaan odotetaan taas ennätyshelteitä: 40 astetta voi mennä rikki Saksassa saakka
22.7.
Britannia haluaa eurooppalaiset joukot turvaamaan merenkulkua Hormuzinsalmella
22.7.
Maailmalla megasuosiota nauttiva kriketti on pyristellyt itselleen jalansijan Oulussa – "Laji sekoitetaan krokettiin" Tilaajille
22.7.
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image