Ulkomaat

Independent: Britit kallistumassa EU-eron kannalle

Ulkomaat 11.6.2016 5:16 | Päivitetty 11.6.2016 13:18
STT

Britit ovat kääntymässä EU-eron kannalle, uutisoi sanomalehti The Independent.

Lehden teettämän kyselyn mukaan jo 55 prosenttia Britannian EU-eroa koskevaan kansanäänestykseen osallistuvista aikoo äänestää unionista lähtemisen puolesta. EU-eron kannatus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä sitten huhtikuun, jolloin Independent teetti kyselynsä edellisen kerran.

Unionissa pysymistä kannattaa tällä hetkellä 45 prosenttia äänestämään aikovista.

Kyselyn mukaan EU-eron kannattajat olivat selvästi varmempia äänestämään saapumisestaan kuin EU:ssa pysymistä kannattavat. Eron kannattajista 78 prosenttia sanoi aikovansa uurnille aivan varmasti. Eroa vastustavien keskuudessa vastaava luku oli 66 prosenttia.

Kyselyyn vastasi 2 000 ihmistä verkossa. Kyselyn toteutti ORB.

Britannia äänestää tulevaisuudestaan Euroopan unionissa 23. kesäkuuta.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Moni haluaa Brysselin orjuudesta pois luulossaan ja yllätys, yllätys, takaisin Moskovan tosi orjuuteen, josta olemme pääsemässä pois, mutta osa kansasta haluaa 70 - luvulle takaisin. Olemme nyt kaikista eniten itsenäisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No tulihan se neukkukorttikin sieltä.
Hupaisaa jorinaa, heh.
Mitenkähän britannian EU-äänestys liittyy sinun sänkysi alla lymyileviin putineihin? Ja lääkkeesi varmasti otit? 😷

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihdoinkin tämän laman syövereistä alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Brittien esimerkki viitoittaa tietä meillekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vuosikausia Britannia on uhannut erota eikä mitään ole tapahtunut. Jotakin hyvää siinä siis täytyy olla, koska eivät uskalla tehdä ratkaisevaa siirtoa. Miksi vielä vatuloivat? Puhetta piisaa! Uskon vasta kun näen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ero ei ole kovin yksinkertainen, kuten tiedät. Vertaa vain Suomeen, me ei päästä edes äänestämään.
Brirannuakin vain sen takia, kun maan nykyinen surkuhupaisa vallanhimossaan niin lupasi. Jos pääsen pääministeriksi, SAATTE äänestää.
On mahtanut katua sanojaan, eikä pääministerikausi tule toistumaan.
Sinuna huutomerkkien paiskelun sijasta keskittyisin asiaan, jos tietämystä ei ole, huutaminen alleviivaa sen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpahan ainakin dramaattisia uutisia, joista lukea tulevaisuudessa, kun Brittilän talous romahtaa. Valitettavasti se koskettaa myös Suomea, koska sinnehän on kuitenkin runsaasti vientiä, joka tyrehtyy, ja samoin tyrehtyy myös brittiläisten turistien tulo Lappiin. Suuryritykset tulevat pakenemaan Lontoosta, mutta Helsinki on niin piskuinen, kaukana ja Venäjän uhan alla, ettei tänne heru ensimmäistäkään. Ne siirtänevät pääkonttorinsa Alankomaihin, Pariisiin tai Berliiniin.

Brittilä tekee itsestään uhrilampaan, mutta ehkä se herättelee EU:n puupäisiä byrokraatteja ja omaa napaansa tuijottavia poliitikkoja siinä määrin, että EU voisi yrittää edes vähäsen uudistaa itseään parempaan suuntaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kutsut brittien eroa EU:sta dramaattiseksi, sinulla on draaman taju hieman hukassa tai historian tietämyksessä suuria aukkoja.
Samaan syssyyn kun sotket brittien joulupukki-matkailun (mistä et mitään tiedä), ja annat pari nasevaa neuvoa kenenkään niitä pyytämättä, en ihmettele yhtään, että joku haluaa pehmustetusta sellistä nimeltä EU ulos, ja äkkiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisipa Norjakin liittynyt eu-vostoliittoon, niin niilläkin saattaisi pyyhkiä hyvin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siitä se alkaa EU:n hajoaminen.Toivottavasti Suomi on seuraava joka lähtee "Eurostoliitosta"ja palauttaa itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillähän onkin niin mainiot poliitikot ja virkamiehet omasta takaa! Omat poliitikkomme olivat jo allekirjoittamassa Yhdysvaltain omaksi edukseen sanelemia sopimuksiakin pää kolmantena kätenä, ennen kuin EU-parlamentti julisti ne laittomiksi ja yksityisten ihmisten oikeuksia polkeviksi. Virkamiehemme myös suojelevat jatkuvasti toisiaan ja omat oikeusistuimemme kieltäytyvät käsittelemästä kansalainen vs valtio -juttuja, jotka viimein EU:n oikeusistuin sitten tuomitsee kansalaisen hyväksi, koska ihmisoikeuksia oli loukattu.

Että näiden pässinpäiden armoille sitten joudutaan EU:sta erottaessa. Mutta mitä ilmeisimmin sinä kuulut siihen joukkoon, jolle ropsahtaa erioikeuksia, kun EU ei ole enää valvomassa ihmisoikeuksia. Onneksi olkoon!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Britit ovat olleet aina fiksua kansaa ja sen vuoksi pärjänneet voittajina. EU:stakin he ovat kuorineet kermat päältä maksamatta siitä juuri mitään. Tällä hetkellä järkevin teko on jättää lähes uponnut laiva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU:sta eroavat jättäkööt myös EU:n takia syntyneet velat EU:n maksettaviksi!

Suomiparkakin on velkaantunut kymmenillä miljardeilla, toki myös poliitikkojemme typeryyden tähden, EU-aikana.

NYT SUOMEEN MYÖS OIKEA KANSANÄÄNESTYS ASIASSA!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU:n lähtölaskenta on alkanut!
Jippii!

Eliitti uuteen maailmanjärjestykseen pyrkiminensä tietty keksiskelee ihan työkseen kaikenlaisia pelotteita, jottei erottaisi.
Lue Suomen valtamediaa ja totea omin silmin, miten se rummuttaa EU:ssa pysymisen puolesta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja Suomi irti EUsta samalla oven avauksella myös ! EUsta ei ole meille mitään hyötyä, ainoastaan paljon kuluja ja haittaa joka asiassa ja säästetään monta miljardia jäsenmaksuissa jotka voidaan käyttää oman maan kehittämiseen !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja näin Suomikin alkaa päästä tästä Rysselin orjuudesta pois toivottavasti hyvin pian, ei ole kuin valtavasti haittaa koko EU:sta ja eurosta tirektiivä toisensa perään pukkaa ja tulossa vielä sellaisia ettei niitä usko kukaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa!

Nyt saadaan edustava käytännön esimerkki siitä, mitä eroaminen EU:sta toisi mukanaan, hyvää vai pahaa. Vai jatkuuko kaikki ennallaan. Keskustelu EU:sta saa lihaa luiden ympärille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä hyvä, ja me perässä. Vai kuka haluaa että ollaan joskus samaa valtiota Portugalin, Kreikan, Romanian ja ehkä Turkinkin kanssa? Ja Saksa ja Ranska määrää nytkin kaikesta..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viisasta antaa kansalaisten äänestää eikä niinkuin suomessa ett muutama omaa etuansa silmällä pitäen päättää suomenkansan tulevaisuudesta.
Suomessa ei kansan mielipiteitä juurikaan kunnioiteta. Kuunellaan vaan pääkallellaan unionia mitä ne päättää suomen asioita ja uskollisesti noudatetaan niitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi suuri osa suomalaisista vastustaa velkakattoa?

Kyllä velkakatto olisi järkevää. Jos ei pysty hoitamaan asioitaan. Toisethan siinä ovat maksajina muodossa tai toisessa.... Lue lisää...
Dr. Feelguud

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image