Ulkomaat

Hur­ri­kaa­ni­kol­mik­ko kylvää kauhua – miljoonia kehotettu pakenemaan

Hurrikaanit ovat tehneet tuhoa Karibianmeren saarilla. Kuva Saint Martenin saarelta. KUVA: GERBEN VAN ES/DUTCH DEPARTMENT OF DEFENSE/HANDOUT / EPA
Ulkomaat 9.9.2017 0:19 | Päivitetty 9.9.2017 10:01
STT, Kaleva

Hurrikaani Irma on saavuttanut Kuuban ja uhkaa Yhdysvaltojen Floridaa. Irma voimistui aamukuuden jälkeen Suomen aikaa uudestaan kategorian viisi hurrikaaniksi eli hurrikaaniportaikon voimakkaimpaan luokkaan.

Irma saapui Kuuban Camagueyn saaristoalueelle kuuden jälkeen aamulla Suomen aikaa kategorian viisi hurrikaanina, kertoi Yhdysvaltojen hurrikaanikeskus.

Kuubassa ainakin miljoona ihmistä on evakuoitu varotoimena hurrikaanin takia. Osa heistä majoittuu tuttaviensa luona, osa on sijoitettu hätämajoitukseen. Lisäksi noin 10 000 turistia on evakuoitu. Maan pääkaupungin Havannan odotetaan välttyvän pahimmalta, mutta myös sinne on annettu hurrikaanivaroitus.

Kadut tulvivat Dominikaanisessa tasavallassa. KUVA: Luis Tavarez / EPA

Irman lisäksi tuhoa aiheuttavat hurrikaanit Katia ja Jose. Meksikon itärannikkoa piiskannut ykköskategorian hurrikaani Katia on tyyntynyt trooppiseksi myrskyksi. Katia saavutti Meksikon rannikon varhain aamulla Suomen aikaa. Yhdysvaltojen hurrikaanikeskus on arvioinut, että myrskyn tuomat rankkasateet voivat aiheuttaa vuoristoisella alueella vaarallisia tulvia ja maanvyörymiä.

Samaan aikaan Kuuban kautta kohti Yhdysvaltojen Floridaa etenevä hurrikaani Irma on voimistunut jälleen luokan viisi hurrikaaniksi. Irman reittiä seuraava hurrikaani Jose hipoo myös viisiportaisen luokituksen ylintä kategoriaa. Yhdysvaltojen hurrikaanikeskus arvioi, että Jose on jo miltei korkeimman luokan eli kategorian viisi hurrikaani. Sen kovimmat tuulet puhaltavat yli 69 metriä sekunnissa.

Irma voi iskeä kaikella voimallaan myös Floridaan

Irma saattaa saavuttaa myös Yhdysvaltojen Floridan luokan viisi hurrikaanina. Irman tarkkaa etenemistä on Yhdysvaltojen hurrikaanikeskuksen mukaan vaikea arvioida, mutta ensimmäisten myrskytuulten on arvioitu ehtivän Floridaan jo lauantain puolella.

Presidentti Donald Trump tviittasi eilen Irman saavan "eeppiset mittasuhteet".

- Olkaa turvassa ja poistukaa sen tieltä, jos mahdollista, Trump kirjoitti Twitterissä.

Trump allekirjoitti yöllä Suomen aikaa 15 miljardin dollarin (noin 12,5 miljardin euron) arvoisen apupaketin hurrikaanituhojen korjaukseen. Pakettiin kuului myös liittovaltion velkakaton nostaminen joulukuuhun asti. Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuone hyväksyi paketin eilen.

Miljoonia kehotettu pakenemaan

Floridassa osavaltion riskialueita on kiireellä evakuoitu lähestyvän Irma-hurrikaanin takia. Evakuointialueilla asuu noin 5,6 miljoonaa ihmistä osavaltion 20,6 miljoonasta asukkaasta.

Yhdysvaltojen paikallis- ja liittovaltiotason viranomaiset ja poliitikot ovat kehottaneet floridalaisia noudattamaan evakuoitumisohjeita vielä, kun se on mahdollista. Polttoaineen kysyntä on kasvanut ja maantiet ruuhkautuneet asukkaiden paetessa myrskyn tieltä.

Miamissa ravintoloita on suljettu tulevan myrskyn vuoksi. KUVA: ERIK S. LESSER / EPA

Viimeinen matkustajakone on noussut Miamin kansainväliseltä lentokentältä tänään noin viideltä aamulla Suomen aikaa. Lentokentän mukaan lauantaille ja sunnuntaille ei enää ole luvassa lähteviä lentoja.

Floridan kuvernööri Rick Scott on kehottanut asukkaita lähtemään lähimpään mahdolliseen hätämajoituspaikkaan Floridassa, jos he eivät ole poistuneet riskialueilta lauantain keskipäivään paikallista aikaa mennessä.

- Ihmisten on ymmärrettävä, jos on evakuointialueella, on oltava hyvin varuillaan ja pitäisi olla lähdössä nyt. Tämä voimakas myrsky on osavaltiotamme suurempi, Scott varoitti.

Tuhojen arvioidaan olevan miljardiluokkaa

Kaikkein vaarallisimmaksi katsottujen alueiden kuten osavaltion eteläkärjessä sijaitsevan saarijonon Florida Keysin hätämajoituspaikoissa luvassa ei kuitenkaan ole palveluja tai auttavaa henkilökuntaa suojaa hakeville.

Suhteellisen turvallisiksi katsotuilla alueilla hätämajoituspaikat ovat jo alkaneet täyttyä. Esimerkiksi Miami-Daden piirikunnassa 23 000 ihmistä on saapunut hätämajoituspaikkoihin. Piirikunnalla on hätämajoitustilaa kaikkiaan 100 000 asukkaalle.

Palm Beachin piirikunta Floridan rannikolla on julistanut ulkonaliikkumiskiellon alkavaksi kolmelta iltapäivällä lauantaina paikallista aikaa. Tarkoitus on pitää ihmiset turvassa. Niitä Palm Beachin asukkaita, jotka eivät vielä ole lähteneet alueelta, on kehotettu hakeutumaan hätämajoitukseen tai etsimään muuta turvallista paikkaa.

Karibianmeren saarilla tuhoa kylväneen Irman on ennustettu aiheuttavan mittavia tuhoja myös Floridassa. Enki Research -tutkimuslaitos arvioi tuhojen mittaluokaksi noin 100 miljardia dollaria eli noin 83 miljardia euroa.

Linkki juttuun

Linkki juttuun

Linkki juttuun

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kauhua kylvävät lähinnä ilmastotieteilijät jatkuvilla apokalyptisillä ennusteillaan. "Kaikkien aikojen..."

Vähitellen ajaudutaan tilanteeseen, jossa ilmastohälytysten uskottavuus menee lopullisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Amerikan manner se on altis kaikenlaisille luonnonvoimille. Ihan kauheita tuollaiset myrskyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistetaanpas tämän kaiken uutishekumoinnin keskellä tärkeä tosiseikka, että tästäkin hurrikaanista kärsivtä lähinnä köyhät! Floridan rikkaat ovat jo lentäneet evakkoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mijoonia kehotettu pakenemaan? Niinpä niin. Tilanteen draagisuudesta huolimatta on ollut varsin mielenkiintoista seurata eri lähteistä Floridan väestön exodusta. Miljonäärit ja miljärdöörit pakenivat lentäen jo hyvissä ajoin. Vähemmän rikkaat ahtautuivat autoineen interstate-väylile. Jenkkiyhteiskunnassakin köyhimmät ja heikoimmat jäävät heitteille. Aineelliset tuhot tulevat olemaan suuret. Kuolonuhreiltakaan ei vältytä mutta nehän ovatkin vain köyhia ja rikollisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Irma" näyttäisi sääkarttojen mukaan menevän Kuuban ja Floridan välistä Meksikonlahdelle ja sieltä Floridan länsirannikkoa ylös. Eli Miamin asukkaat voivat palata koteihinsa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitä saa mitä tilaa:-) Hurrikaanit muodostuu erittäin rajuiksi Tyynellä -valtamerellä jossa on paljon muovijätettä ja muuta törkyä kellumassa (Euroopan kokoinen alue) joka estää vesien normaalin meriveden viilenemisen koska muovi varastoi auringon lämpöä joka ei ole normaalia lämmönvaihtelua juuri muovijätteestä johtuen.Mutta kaikesta tuhoista huolimatta rakentajille ja korjausväelle riittää taas töitä vuosiksi eteenpäin ja sehän on näiden myrskyjen ja hurrikaanien tuoma etu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meret lämpenee, myrskyt yleistyy ja kelit pahenee. Joko kannattas Trumpinkin herätä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei varmaan kannata henkeään pidätellä Trumpin heräämistä odotellessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on ihan oikein jenkeille saastuttasivat vaan enemmän ,ne kuvittelevat vaan että ilmastonmuutos on Kiinalaisten keksimää propakantaa näinhän se heidän "viisas" pressa on sanonut !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Aikuset miehet ampuu sorsia niin kuin suuremmatkin sankarit

Joo, se on huvittavaa kun aikunen ukko tulee polleana jonkun sorsan rääpäleen kanssa. Aivan kuin olisi ollut jokin suuri... Lue lisää...
Tirsk

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image