Ulkomaat

Hongkongin mie­le­no­soi­tus­ten pelätään kärjistyvän veriseksi yhteenotoksi – Poliisi pitää mie­le­no­soit­ta­jia loukussa op­pi­lai­tok­ses­sa

Mellakkapoliisi pidätti mielenosoittajan yhteenoton aikana yliopiston ulkopuolella.
Ulkomaat 18.11.2019 13:37
Ida Kannisto

Mellakkapoliisin on nähty keräävän ja tuhoavan protestin symboleiksi muodostuneita sateenvarjoja, joilla mielenosoittajat ovat yrittäneet suojautua kyynelkaasulta.

Verilöylyn uhka Hongkongissa näyttää olevan vain ajan kysymys. Tilanne on kärjistynyt pahemmaksi kuin vielä kertaakaan kuukausia jatkuneiden demokratiamielenosoitusten aikana.

Hongkongin poliisin on nähty kantavan mukanaan ampuma-aseita, joissa on sisällä oikeita panoksia tähän asti käytettyjen kumiluotien sijaan. Poliisi on vakuuttanut olevansa valmis myös käyttämään niitä, mikäli tilanne vaatii. Asiasta kertoo CNN.

Sadat ihmiset ovat loukussa The Hong Kong Polytechnic University -yliopiston kampuksella Hongkongissa. Poliisi on eristänyt mielenosoittajia yliopistorakennuksen sisälle. Arvioiden mukaan alueella on yhä sadasta tuhanteen mielenosoittajaa. Mielenosoittajat miehittivät yliopiston viime viikolla, ja sittemmin alue on muuttunut taistelutantereeksi.

BBC:n mukaan noin sadan hengen joukko yritti paeta oppilaitoksesta maanantaina, mutta poliisi pakotti heidät takaisin kyynelkaasun ja kumiluotien avulla. Mielenosoittajat olivat varustautuneet poliisia vastaan polttopulloilla ja muilla kotitekoisilla aseilla.

Kiinan sotajoukot siirtyivät Reutersin mukaan kaduille lauantaina. Kyseessä on harvinainen tilanne, sillä kiinalaissotilaat ovat ilmestyneet Hongkongin kaduille vain kerran vuoden 1997 jälkeen. Tämä tapahtui viime vuonna, jolloin sotajoukot saapuivat apuun taifuunin jälkeen.

South China Morning Postin mukaan lähes 4 500 ihmistä on pidätetty siitä lähtien kun levottomuudet alkoivat kesäkuussa.

"Tilanne ei näytä optimistiselta"

Lähes puoli vuotta jatkuneet levottomuudet Hongkongissa ovat kärjistyneet kaupungin vakavimpaan poliittiseen kriisiin vuosikymmeniin.

Väkivaltaisuudet ovat kuluneiden kuukausien aikana lisääntyneet, ja viime viikolla levottomuudet kärjistyivät merkittävästi. Tuolloin nähtiin yksi mielenosoitusten dramaattisimmista päivistä, jolloin poliisi ampui yhtä mielenosoittajaa lähietäisyydeltä, ja samana päivänä mielenosoittajat sytyttivät tuleen miehen, joka ajautui sanaharkkaan heidän kanssaan.

Viime viikon torstaina kaikki Hongkongin koulut sulkivat ovensa, osa yliopistoista ilmoitti peruvansa lukuvuoden lopun kurssit ja jotkut ulkomaiset yliopistot kehottivat oppilaitaan palaamaan takaisin kotiin.

Viime viikkojen aikana myös kaupat ovat panneet lapun luukulle, teitä on suljettu ja julkinen liikenne on takkuillut. Uutistoimisto Reutersin mukaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä yksi silta sytytettiin tuleen ja poliisia ammuttiin nuolella ja jousella.

Demokraattien kansanedustaja Hui Chi-fung sanoi Reutersille, että tilanne ei näytä "optimistiselta".

– Heidät kaikki saatetaan pidättää kampuksella. Kansanedustajat ja koulun johto yrittävät toimia yhteistyössä poliisin kanssa, mutta eivät ole onnistuneet.

Poliisit ovat kyhänneet omia esteitään saadakseen mielenosoittajat pidettyä yhdessä paikassa. Poliisin seuraavista aikeista ei ole tietoa.

Sunnuntaina 38 ihmistä loukkaantui, kertoivat paikallisen sairaalan viranomaiset Reutersin mukaan.

BBC:n mukaan poliisi on sanonut, että kaikki, jotka antautuvat poliisille pidätetään mellakoinnista epäiltyinä. Mellakoinnista voi saada enimmillään 10 vuoden vankilatuomion Hongkongissa.

Kaikki lähti luovutuslakialoitteesta

Tämänhetkinen tilanne sai alkunsa luovutuslakialoitteesta, joka olisi mahdollistanut rikoksista epäiltyjen luovuttamisen oikeudenkäyntiä varten Manner-Kiinaan. Moni paikallinen tulkitsi ehdotuksen Kiinan yritykseksi tiukentaa otettaan Hongkongista. Osa pelkäsi myös, että laki olisi mahdollistanut väärinkäytökset esimerkiksi aktivisteja ja journalisteja kohtaan.

Hongkong siirtyi vuonna 1997 takaisin Kiinan vallan alle yksi maa, kaksi järjestelmää -periaatteen mukaisesti. Hongkongille luvattiin suhteellisen korkea autonomia 50 vuoden ajaksi. Saarivaltiolla on oikeuksia, joita Manner-Kiinassa elävillä ei ole.

Tilanne on kuitenkin hiljalleen muuttunut, eivätkä hongkongilaiset ole tyytyväisiä muutokseen. Peking on puuttunut erityishallintoalueensa politiikkaan useasti. Luovutuslakialoite näyttää olleen hongkongilaisille liikaa.

BBC:n mukaan suurin osa hongkongilaisista ei miellä itseään kiinalaisiksi vaikka saarivaltio kuuluu Kiinalle. Hongkongin yliopiston tutkimuksen mukaan suurin osa identifioituu "hongkongilaisiksi" ja vain 11 prosenttia kutsuu itseään kiinalaisiksi, kertoo BBC.

Sittemmin ehdotetusta luovutuslaista luovuttiin, ja syyskuussa se hylättiin lopullisesti. Protestit eivät kuitenkaan laantuneet – päinvastoin. Mielenosoittajat vaativat nyt laajempia demokraattisia uudistuksia ja tutkintaa poliisin käyttämästä väkivallasta.

Kiina on esittänyt erityishallintoalueensa asukkaille useita varoituksia. Viime viikon torstaina Kiinan presidentti Xi Jingping kommentoi kriisiä julkisesti ensimmäistä kertaa.

MAINOS

Kommentoi

Näyttää, että Kiinan pakkotyöpelloille on syntynyt työvoimapula, ja nyt tarvitaan muutama tuhat "vapaaehtoista" rikkaruohon kitkentään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Häipyä katon kautta. Kaikkea se kommunismi teetättää. Kansa kommunistimaissa elää johdon alistamina. Kiinakaan ei tunne armoa. Siksihän Kiinastakin väki muuttaa muihin maihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei muuta kun kovat keinot käyttöön niin loppuu riehuminen ja kaupunki pääsee palaamaan normaaliin elämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kansa on väärässä, niin kansa on vaihdettava!

Hongkongilaiset Gobin autiomaahan puita istuttamaan ja tilalle nöyriä han-kiinalaisia. Isä Aurinkoisen metodit kunniaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
8:00
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
8:00
”Kävin kahdesti käsiksi lapseeni” – Työssään muita auttava äiti olisi kaivannut nopeampaa apua, kun suhde murrosikäisen tyttären kanssa meni solmuun Tilaajille
8:00
Harri Virtanen menestyi urallaan, mutta oli kuin romahtamaisillaan: Traumatisoitunut ihminen sabotoi tahtomattaan elämäänsä – siitäkin voi selvitä Tilaajille
25
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
10
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
9
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image