Ulkomaat

Hongkongin johtaja: kiistelty luovutuslaki "kuopattu" – epäluuloiset mie­le­no­soit­ta­jat vaativat johtajan eroa

Carrie Lam on Hongkongin neljäs hallintojohtaja Kiinan vallan aikana. Hän on toiminut virassa heinäkuusta 2017 lähtien. KUVA: VIVEK PRAKASH
Ulkomaat 9.7.2019 9:02
Ilkka Hemmilä, Reuters

Ero vaatisi arvioiden mukaan Kiinan keskushallinnon hyväksynnän.

Hongkongin kiistelty ja suuria mielenosoituksia luonut luovutuslakihanke on kuopattu, kertoi Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam tiistaina Reutersin mukaan.

Laki olisi mahdollistanut rikollisten luovuttamisen erityishallintoalueelta Manner-Kiinaan. Kymmenettuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään aloitetta vastaan ja muun muassa vallanneet Hongkongin lainsäädäntöneuvoston rakennuksen.

Lam oli aiemmin reagoinut protesteihin jäädyttämällä lakihankkeen käsittelyn.

Nyt osa mielenosoittajista kuitenkin epäili Lamin vain kikkailevan sanoilla puhumalla kuopatusta hankkeesta ja vaati lakialoitteen virallista lopettamista. He epäilivät hankkeen käynnistyvän uudelleen myöhemmin. Hallintojohtaja kiisti syytöksen.

– Sellaista suunnitelmaa ei ole. Lakiesitys on kuopattu, Lam totesi tiedotustilaisuudessa.

Aluejohtaja ei aio erota

Lamin kommentit eivät vakuuttaneet mielenosoittajia, joista moni on ollut yliopisto-opiskelijoita.

Mielenosoittajat ovat vaatineet Lamin eroa ja riippumatonta tutkintaa poliisin toimista protestoijia vastaan. Lisäksi he vaativat, ettei väkivaltaiseksi yltynyttä mielenosoitusta 12. kesäkuuta kutsuttaisi mellakaksi. Kyseisenä päivänä poliisi ampui mielenosoittajia kumiluodeilla ja kyynelkaasulla.

Lam ei puolestaan lämmennyt vaatimuksille.

– Hallintojohtajan ei ole helppoa väistyä, ja minulla on yhä intohimona ja aikeena Hongkongin väestön palveleminen.

Hänen eronsa vaatisi arvioiden mukaan Kiinan keskushallinnon hyväksynnän, sillä se myös virallisesti nimittää hallintojohtajan. Valintaprosessin myötä saarialueen johtajaksi nousee emomaahan myönteisesti suhtautuva henkilö.

Lähiaikojen mielenosoitukset ovat korostaneet Hongkongin ja Kiinan vaikeaa suhdetta. Hongkong palautui Kiinalle Britannian omistuksesta vuonna 1997 itsehallintolupausten saattelemana, mutta Kiinan keskushallintoa on vuosien varrella syytetty alueen erityisaseman rapauttamisesta.

Hongkongilaisilla on kansalaisoikeuksia, joita emomaan puolella ei tunnusteta, kuten oma oikeuslaitos ja oikeus osoittaa mieltä.

MAINOS

Kommentoi

Veikkaan että liian myöhäistä eliitiltä. Tässä kävi samoin kuin Ranskassa jossa eliitti yritti asettaa uudet "ilmastoverot" kansalle eli korotukset energiaveroihin ja uutta lihaveroa jne. Noh ranskalaiset eivät tätä sulattaneet ja pukivat keltaliivit ylleen ja valtasivat Pariisin kadut ja aloittivat mellakoinnin. Ranskan keltaliivimellakat ovat nyt jatkuneet tauotta 34 viikkoa eikä loppua näy ennen kuin eliitti luopuu vallasta. Viime lauantaina keltaliivit vetivät EU:n lippua Pariisin kadulla samalla lippua tallaten. Eliitti on hävinnyt.

Hongkongin mellakat eivät tästä laannut saattepas nähdä. Mellakat kiihtyvät entisestään ja tulevat leviämään aina Pekingiin asti. Kommunistien ylläpitämä hirmuhallinto tulee kaatumaan ja Kiinan upea kansa vapautuu vuosikymmenten kauhistuttavasta kommunistien kuristuksesta. Kommunistit ylläpitävät valtaansa pelolla ja maailman suurimmalla sensuurilla. Vaan nyt kauheudet ovat viimeisellä pysäkillään kun ihmiskunta on noussut globalisteja ja kommunisteja vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:02
Sirkkoja, sipulia, hunajaa, säilykkeitä ja marmeladia – tätä kaikkea on tarjolla Likis-lähiruokatapahtumassa
18:02
Valkosipulit ja perunat kävivät kaupaksi Likis-lähiruokatapahtumassa – opiskelijoiden järjestämä tapahtuma keräsi ennätysmäärän myyjiä
18:00
Kiinnostus luontoon toi Hanhelan veljeksille 44 vuoden menestyksekkään elämänuran – Tuleva työpäivä suolla tai metsässä jännittää ja innostaa Heinoa ja Marttia edelleen Tilaajille
17:57
Bottas: Renkaita ei saanut kertaakaan valmiiksi
17:37
Singaporen F1-kisan aika-ajon kärkikolmikon kommentit
17:36
Aika-ajon ratkaisuhetket: Leclercille jo kolmas peräkkäinen paalu
17:14
Joensuu jälleen pesäpallon miesten Suomen mestariksi – Rautiaisen kunnari ratkaisi supervuorossa kotiyleisön edessä
62
Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt professori Markku Wilenius: "Kyllä tämä herättää kysymyksiä, minkälaista politikointia tässä maassa tehdään"
55
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
28
Stora Enso sai yt-neuvottelut valmiiksi, yhteensä 365 irtisanotaan – paperin valmistus Oulussa jatkuu syksyyn 2020 saakka
21
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
21
Analyysi: Saksan jättimäinen ilmastopaketti sai monet pettymään – Näin uudistus vaikuttaa Suomeen
17
Taivalkoskelta löytyi kaksi hirvenruhoa, asiaa tutkitaan metsästysrikoksena – kansalaisilta pyydetään havaintoja
11
Kalen! kalluppi: Näytäkkö nää hyvältä?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

137 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Iiris Suomela uskaltaa sanoa

Niin, haluaa feministinä lain, ettei raiskauksesta tuomitsemiseen tarvitse enään olla vedenpitävää näyttöä, vaan naisen ... Lue lisää...
Sairasta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image