Ulkomaat

His­to­rial­li­nen Notre Damen katedraali kärsii valtavat vahingot tulipalossa – puu­ra­ken­tei­nen katto ja torni romahtivat

Tuli tuhosi katon, ja yksi kirkon torneista romahti. Notre Dame on yksi Pariisin maamerkeistä ja suosituimmista turistikohteista. KUVA: IAN LANGSDON / EPA
Ulkomaat 15.4.2019 20:47 | Päivitetty 16.4.2019 0:15
STT, Kaleva, Lännen Media

Maailman tunnetuimpiin turistinähtävyyksin kuuluvaan Pariisin Notre Dame -katedraaliin aiheutuu massiivisia vaurioita maanantai-iltana syttyneessä tulipalossa. Kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokasta pyhäkköä pidetään yhtenä Ranskan goottilaisen arkkitehtuurin tärkeimmistä saavutuksista.

Palon aikaansaamat vahingot todettiin jo maanantaina mittaviksi: katedraalin yli 90-metriä korkea keskitorni luhistui ja kirkon katto romahti. Katedraalin edustajan mukaan kaikki katon puiset tukirakenteet olivat tulessa, mikä johtanee katon lähes täydelliseen romahtamiseen.

– Mitään ei tule jäämään jäljelle. Nähtäväksi jää, selviääkö edes katedraalia suojaava holvi, sanoi Notre Damen edustaja Andre Finot BBC:n mukaan.

Ranskan televisiossa esiintynyt asiantuntija kertoi, että Notre Damen katto hyvin vanha ja todella kuivaa puuta.

Myöhään maanantai-iltana palo ei ollut vielä hallinnassa, joten vahinkojen laajuudesta ei ole täyttä käsitystä. 

Sosiaalisessa mediassa levinneissä kuvissa ja videoissa näkyy, miten liekit syöksyivät palon alkuvaiheissa katedraalin katon läpi ja valtavat harmaat savupilvet nousivat kohti taivasta.

Ranskalainen ministeri Laurent Nunez ilmoitti maanantai-iltana, että kukaan ei ole loukkaantunut tulipalossa. Hän kertoi, että tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida palon syttymissyytä.

Goottilaisessa katedraalissa on ollut parhaillaan menossa kunnostustyöt, ja poliisin mukaan tulipalo on saattanut saada alkunsa korjaustöistä. Poliisin mukaan mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, etteikö kyseessä olisi onnettomuus.

Katedraalin vieressä asuva ja Oulaisista kotoisin oleva Mika Laakkonen kertoo, että hän kuuli kaksi räjähdystä ennen tulipaloa.

Pariisissa asuva Mika Laakkonen kuvasi maanantai-iltana Notre Damen palon alkuvaiheita.

Katedraalissa olevia patsaita oli viety viime viikon lopulla kunnostettavaksi, joten osa Notre Damen arvoesineistössä on turvassa. Pariisin apulaispormestarin Emmanuel Gregoiren mukaan palomiehet yrittävät pelastaa ne taideteokset, joita vielä on mahdollista pelastaa.

Notre Dame sijaitsee Seine-joessa olevalla Citén saarella, joka evakuoitiin. Viranomaiset pyysivät ihmisiä pysymään pois katedraalin lähettyviltä.

Palo sai alkunsa hieman ennen kello seitsemää paikallista aikaa eli hieman ennen kello kahdeksan Suomen aikaa. Tuli levisi nopeasti. Kirkko syttyi palamaan noin tunti sen jälkeen, kun se oli suljettu turisteilta.

"Osa meistä palaa tänään"

Ranskan presidentti Emmanuel Macron perui maanantai-illaksi suunnitellun tv-puheensa ja lähti kiiruhtamaan kohti palopaikkaa.

–  Notre Dame liekeissä. Kuten kaikki maamieheni, olen surullinen nähdessäni, kun osa meistä palaa tänä iltana. Ajatukseni ovat kaikkien ranskalaisten ja kaikkien katolisten kanssa, presidentti sanoi.

– Kauhea tulipalo Notre Damen katedraalissa Pariisissa, kirjoitti puolestaan Pariisin pormestari Anne Hidalgo Twitterissä.

Pariisilaiset kerääntyivät Seinen rannalle katsomaan, kun Notre Dame palaa. KUVA: JULIEN DE ROSA / EPA

Kaupungissa olleet ihmiset olivat erittäin järkyttyneitä palosta.

– Pariisi on ruhjoutunut. Kaupunki ei tule koskaan enää olemaan entisensä. Olen pariisilainen, isäni oli pariisilainen, isoisäni oli pariisilainen; tätä me toimme lapsemme katsomaan. Minä en tule koskaan näyttämään sitä pojalleni. Jos teillä on tapana rukoilla, tehkää se nyt, sanoi liekkejä tuijottava Philippe.

– Tämä on todella surullista. Surullisin hetki, jota olen koskaan elämässäni seurannut, kiteytti brittituristi Sam Ogden, 50.

Ogdenin lailla sadat ihmiset olivat kerääntyneet Seinen rannoille katsomaan paloa. Osa heistä itki avoimesti.

Järkytys levisi laajalle

Maailman johtajat kommentoivat nopeasti paloa. Ensimmäiseksi ehti Yhdysvaltain presidentin Donald Trump, joka sanoi paloa "kauheaksi" ja antoi samalla sammutusohjeita Twitterissä.

– Ehkäpä lentävistä sammutuskoneista olisi apua. Nyt on syytä toimia nopeasti, presidentti neuvoi.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kutsui pyhäkköä "Euroopan kulttuurin symboliksi" ja Lontoon pormestari Sadiq Khan puolestaan sanoi näkyä "sydäntä särkeväksi"

– Lontoo seisoo Pariisin rinnalla sen surussa ja myös ystävyydessä, kuten aina, Khan kirjoitti.

Notre-Dame on valmistunut 1345. Sen rakennustyöt aloitettiin lähes 200 vuotta aikaisemmin.

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco sanoi sekin tukevansa Ranskaa katedraalin pelastamisessa ja myöhemmässä restauroinnissa.

Notre Dame on goottilainen viisilaivainen kirkko, joka on 130 metriä pitkä ja 48 metriä leveä. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1163, ja se valmistui 1345.

Notre Dame kuuluu Euroopan suosituimpiin turistikohteisiin. Siellä käy vuosittain miljoonia vierailijoita.

Katso kuvia Notre Damen palosta.

 

 

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (45)

Ihmettelen tässä vain, miten voi tuli hyppiä kolmeen eri kohtaan. Mielestäni ei voi pois sulkea tuhopolttoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikka tämä onkin järkytys, nyt pitäisi välittömästi siirtää ajatukset ja katse eteenpäin,. On uutisoitu, että merkittävä osa irtaimistosta saatiin pelastettua, ja sekä kellotorni että seinät jäivät pystyyn. Jälleenrakentaminen on siis seuraava vaihe. Koko kirkko ei ole tuhoutunut. Näitä tulipaloja on useimpien tämän ikäisten rakennusten historiassa, ja aina ne ovat nousseet uuteen kukoistukseen. Nyyhke pois ja eteenpäin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Remonttimiesten resut sähkötyökalut yön läpi sähköissä kiinni niin tietäähän sen lopputuloksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Avustan jälleen rakentamista 1000 000e jos saisin edes pienen osan turistienjättämistä tuloista itselleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkyttävää...Rakennuksen palo järkyttää maailmaa enemmän, kuin 1000 ihmisen kuolema jossain katastrofissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkisin, että tämä on Rinteen ja Halla-ahon saamattomuutta koska eivät ole saaneet hallitusta kasaan ja muuttaneet EU säännöksiä. Näillä mestarilla on varmaan joku jälkiviisaus tähänkin millä vahinko olisi vältetty. Ainakin ennen vaaleja tämäkin onnettomuus olisi laitettu Sipilän piikkiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paloi Ylivieskan kirkkokin, mutta eipä rakenneta perinteitä kunnioittaen samallaista tilalle.
Suomessa vain tuhotaan vanhaa ja suunnitellaan "leipäpussi" mallisia rakennuksia joissa tulee sisäilma ongelmia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on maallista vaan. Usko ja rukous eivät tarvitse seiniä ja kattoa ympärilleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surullista, mutta kaikella on aikansa ja määrähetkensä. Ollaan kiitollisia siitä kaikesta, mitä tämä kirkko antoi ihmisille vuosisatojen aikana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivotaan että poliisi tutkii ihan kunnolla .. joillakin olisi nimittäin intressejä tuhota maan komein kirkko ja pariisin kiistaton maamerkki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katastrofeja kerrakseen, ensin persujen vaalimenestys ja nyt tämä! Kyllä meitä koetellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan samaa mieltä ja samoissa tunnelmissa. Mitään vastaavaa palon kohdetta ei koko Suomesta löydy. Sen arvokkuutta useat täällä eivät ymmärrä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katastrofeja kerrakseen - Kokoomus ei romahtanut vieläkään ja nyt vielä tämä! Kyllä on hidasjärkinen Suomen kansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmi, maailman hienoin rakennus. Sitä rakensi 200 vuotta oikeat kirvesmiehet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (45)

Uutisvirta

23.10.
Virallista tai ei, Annunen on ennätysmies – "Ehkä ihan hyvä, että se maali tuli, niin asiaa ei tarvitse enää miettiä" Tilaajille
23.10.
Kärpät löysi vihdoin tehoja myös ykkösketjun takaa – Liigan vatulointi Annusen ennätysuutisoinnissa ihmetytti Manneria: ”Henkilökohtainen ennätys on nyt Justuksen, se on fakta”
23.10.
Huippuhetket: Kärpät-Pelicans
23.10.
Kärpät otti kotivoiton Raksilassa vaiherikkaan pelin jälkeen – katso kuvia ottelusta
23.10.
KuPSin mestariluotsi Jani Honkavaara valitsi potkuherkän SJK:n seuraavaksi osoitteekseen
23.10.
Kainuun ely-keskus: Nuasjärven ekologinen tila on hyvä, eikä happikato uhkaa järveä – "Laaja seuranta-aineisto ei tue Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä"
23.10.
Julius Junttila iskee ottelun voittomaalin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

111 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En käy töissä!

Ja sinun käytöskö on aikuismaista? Hoh hoijaa. Myötähäpeä. Lue lisää...
Heikki89

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.10.

Fingerpori

24.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image