Ulkomaat

Facebookissa, Whatsappissa ja Instagramissa teknisiä ongelmia ympäri maailman – kuvien, videoiden ja ääniviestien lähettäminen takkuilee

KUVA: LUONG THAI LINH
Ulkomaat 3.7.2019 18:37 | Päivitetty 3.7.2019 20:40
Mirko Siikaluoma

Facebookissa ja yhtiön omistamissa WhatsApp- ja Instagram-palveluissa on ongelmia ympäri maailman. Ongelmat koskevat julkaisujen ja kuvien näkymistä palvelussa sekä sivujen lataumista.

Verkkosivujen toimintaongelmia keräävän Downdetector-sivuston mukaan ongelmia on raportoitu erityisen paljon muun muassa Yhdysvalloissa, Keski-Euroopassa, Iso-Britanniassa ja Etelä-Amerikassa.

Käyttäjille ongelma voi näyttäytyä esimerkiksi kuvien lataamisen epäonnistumisena tai Facebookissa linkattujen julkaisujen näkymisenä ilman kuvaa.

The Independent kertoo, että WhatsAppin käyttäjät ovat raportoineet ongelmia myös videoiden ja ääniviestien lähettämisessä. Facebookin palveluiden maaliskuussa koettu, edellinen ongelmasuma sulki palvelut moneksi tunniksi.

Facebook pahoitteli kuvien, videoiden ja ääniviestien lähettämisessä ilmenneitä ongelmia Twitterissä iltaseitsemän jälkeen. Yhtiö kertoo tekevänsä töitä tilanteen korjaamiseksi.

Juttua päivitetty 3.7.2019 kello 20.38: lisätty Facebookin tviitti aiheesta. 

MAINOS

Kommentoi

mistähän tää johtuu, itse oletan että jossain konesalissa ongelmia, ehkä kaikki vuokraa samalta kaupalta muistia ja salama iskenyt tötsään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on itselle ja monelle muulle henkilölle paha ongelma, kun osa tuloista tulee somen kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11:08
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen aikoo valittaa sakkotuomiostaan
11:01
Brexit-sopu taas jäissä – pohjoisirlantilainen apupuolue ei hyväksy Boris Johnsonin ja EU:n erosopimusta
10:52
Ruotsissa räjähti E4-tiellä ja Tukholman Södermalmilla, henkilövahingoista ei ole tietoa
10:52
Rajoittavatko Kiiminkijoen tulvat rakentamista? Asiasta keskustelutilaisuus Ympäristötalossa
10:24
Selvitys: Sisäilmaongelmia esiintyy eniten peruskouluissa ja lukioissa, syynä useimmin kiinteistöjen ikä ja investointien puute – Ilmanvaihto yleisin ongelma
10:23
Viasat kaappasi jääkiekon MM-kisaoikeudet vuosille 2024–2028 – osa peleistä näkyy maksutta
10:20
EM-paikka toisi pelaajille 100 000 euron bonuksen – voisiko arvokisapaikka tehdä suomalaiselle jalkapallolle saman kuin Calgaryn olympiahopea jääkiekolle? Tilaajille
37
Kalen! kalluppi: Onko Oulusa toimiva joukkoliikenne?
36
Kivisydämen kausipaikoille olisi tunkua – joka viides paikka on vuokrattu pitkäaikaispysäköintiin
32
Kaatumisesta virisi keskustelu punaisen Baanan liukkaudesta – Kysyimme aiheesta liikenneinsinööriltä: ”Uusi asfaltti tuppaa aina olemaan liukkaampaa”
29
Korkeassa rakentamisessa nähdään peikkoja – Oulun keskustan asukkaat pelkäävät viihtyisyyden heikkenevän ja vanhojen asuntojen arvon laskevan
17
Eduskunta harvinaisen samoilla linjoilla kaivoslain uudistamisesta: "Monikansalliset yhtiöt ovat kaivaneet rikkauksia maastamme ilmaiseksi"
16
Kärppien pelaajabudjetti ylittyi Junttilan hankinnan myötä, liikennettä luvassa toiseenkin suuntaan – Toimitusjohtaja Virkkunen: ”Haluamme tällaisilla hankinnoilla antaa faneille lisäarvoa”
16
"Minulle on ehdotettu monta kertaa seksiä vaihtokaupaksi yöpaikasta" – Koditon on entistä useammin nainen, mikä tuo uhan väkivallasta ja hyväksikäytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image