Ulkomaat

Expressen: Vieras sukellusvene löydetty Ruotsin vesiltä - hylyssä kyrillistä kirjoitusta

Ruotsin armeija julkaisi valokuvan tuntemattomasta esineestä lokakuussa 2014. Tuolloin kyseessä spekuloitiin olevan sukellusvene. KUVA: Ruotsin puolustusvoimat
Ulkomaat 27.7.2015 20:40 | Päivitetty 27.7.2015 22:15
Kaleva, STT

Vieraan sukellusveneen hylky on löydetty Ruotsin vesiltä, kertoo Expressen-lehti. Hylyssä ei ole näkyviä vaurioita.

Ruotsin puolustusvoimien mukaan löytöpaikalta löydettyä materiaalia tutkitaan parhaillaan.

Lehden tietojen mukaan hylkyjen etsijät löysivät sukellusveneen viime viikolla Ruotsin itärannikon tuntumasta. Löytäjät eivät kerro tarkkaa paikkaa, mutta sanovat sen olevan vajaa kolme kilometriä rannikolta.

Hylyn löytänyt Ocean X Team sanoo omilla nettisivuillaan, että kyseessä on venäläinen minisukellusvene. Sukellusvene on noin 20 metriä pitkä ja 3,5 metriä leveä. Hylyn löytäjät päättelivät hylyn olevan venäläinen, koska rungossa on kyrillistä kirjoitusta.

Vene on täysin ehjä ja luukut ovat kiinni. Sukeltajat epäilevätkin miehistön jääneen hylyn sisälle loukkuun.

Myös turvallisuuskonsultti Joakim von Braun arvelee, että kyseessä saattaa olla minisukellusvene, johon mahtuu 3–6 ihmistä.

– Kyse saattaa hyvinkin olla venäläisestä sukellusveneestä, joka on tuntemattomasta syystä haaksirikkoutunut, hän sanoo.

Viime syksynä Ruotsin aluevesiltä etsittiin pitkään vedenalaista toimintaa aiheuttanutta alusta. Vielä ei tiedetä, liittyykö nyt löytynyt hylky viime syksyn tapahtumii, mutta Ruotsin puolustusvoimat ei sunnuntaisen lausuntonsa mukaan uskonut niin.

Expressen tviittasi aiheesta sunnuntaina ja liitti myös kuvan hylystä:

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (42)

Haloo, kuuleeko Pietarin sylttytehdas? Nyt tarvitaan palturia, ja raskaamman jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kertoo jotain Ruotsin armeijan tehokkuudesta, kun 100 vuotta meni sukellusveneen löytämiseen 😊

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuvien perusteella näyttää vanhalle Catfish/Som-veneelle. Mahtaa olla ainoa kappale maailmassa ja taitaapa olla uponnut noin sata vuotta sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsin lehtien mukaan se vaikuttaa olevan uponnut vuonna 1916, ensimmäisen maailmansodan aikainen hylky olisi kyseessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuossa isommassa kuvassa on muuten ufo ... tai sitten jostain kadoksissa olevasta lentokoneesta pyrstö.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luulisin, että kansallismieliset nousevat taistelemaan tässäkin aikamme painajaista eli NATO:a vastaan ja puolustamaan Venäläisiä arvoja oikeine avioliittoineen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Odotellaan niin tiedetään tarkemmin. Voipi olla yllättävänkin vanha tai sitten ei. Ruotsin aluevesillähän se jokatapauksessa on ja sehän on huono homma sukellusveneen omistajatahonnkannalta. Jos kapine on tuore tai tuoreehko, on siinÄ putinilla selittämistä. Jos se on kymmeniä vuosia vanha, menee jo historian puolelle. Mielenkiintoista on kyllä sekin, että suomen sotilasasiantuntijat on yhtäkkiä median tavoittamattomissa. Mistähän sekin kertoo?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaankin Venäjän itämeren laivaston pienoissukellusvenekerholaisten lomareissu epäonnistunut kauhealla tavalla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On varmaan jenkkivene johon ovat tahallaan raaputtaneet venäjänkieltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asiasta voi kiistellä mutta tosiasiat puhuvat puolestaan ja venäläinen tukkeutuu sinne minne ei tarttis ja alkaa omimaan toisten omaisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Islantilaiset.
Laajemmassa uutisessa mainittiin islantilaisten antaneen uubååtin koordinaatit sveduille...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehei poijaat, kyllä se on niin, että venäläiset sotilaat olivat vapaa-ajallaan viettämässä hauskaa iltaa ja aikoivat piipahtaa tukholmassa bissellä, mutta joutuivat ruotsalaisten provokaation kohteeksi. Myöhemmin selviää, että ruotsalaiset ovat tahallaan hinanneet hylyn omille aluevesilleen. Syy ei ole tiedossa, mutta jotain venäjän vastaista siihen kuitenkin liittyi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (42)

Uutisvirta

9:00
Kolumni: Miksi Suomen luontoon ei tule kivoja vieraslajeja? Pingviinit, mangustit tai delfiinit olisivat hauskempia kuin kyttyrälohi ja hirvikärpänen
9:00
"Sana Estonia ei merkitse enää sitä mitä ennen syyskuun 28. päivää” – 25 vuotta sitten tapahtunut lauttaturma vahingoitti pientä, uutta valtiota
9:00
Avustuskiista eteni hallinto-oikeuteen – OPS Kiinteistöt vaatii oikaisua kaupungin päätökseen: "Sitä voi tietenkin tavallaan pohtia, että ovatko kriteerit oikeat" Tilaajille
8:09
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
8:00
Tulikorit ja -padat yleistyvät kotipihoilla, mutta mistä puut? Polttopuiden hinnoissa ja laadussa on isoja eroja
8:00
Mitä eroa on Italialla ja Espanjalla? Katso, kummassa kahvin tilaaminen ruokailun jälkeen on kuin kiroaisi kirkossa ja kummassa juodaan enemmän alkoholia Tilaajille
7:00
Luomupossu Hilla telmii kavereineen sikalan pahnoilla
29
Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt professori Markku Wilenius: "Kyllä tämä herättää kysymyksiä, minkälaista politikointia tässä maassa tehdään"
19
Stora Enso sai yt-neuvottelut valmiiksi, yhteensä 365 irtisanotaan – paperin valmistus Oulussa jatkuu syksyyn 2020 saakka
10
Taivalkoskelta löytyi kaksi hirvenruhoa, asiaa tutkitaan metsästysrikoksena – kansalaisilta pyydetään havaintoja
8
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
7
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
5
Jukka Keskitalo teki uransa ensimmäisen piispantarkastuksen Karjasillalla – satoja vuosia vanha perinne saa uutta väriä ilmastoasioista
4
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi et halua maksaa veroja?

Jos elät työmarkkinatuella, sinun veroprosenttisi on -100. Kaikki, mitä saat, on toisten maksamia veroja. Itse et maksa ... Lue lisää...
Backstreet Boys

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image