Ulkomaat

Ex-avustaja: Putin pitää myös Suomea etupiirinä

Ulkomaat 29.3.2014 1:01 | Päivitetty 29.3.2014 15:17
STT,

Presidentti Vladimir Putinin entisen avustajan mukaan länsimaat eivät ole ymmärtäneet Venäjän johtajan ajattelua. Svenska Dagbladet -lehden haastatteleman Andrei Illarionovin mukaan myös Baltian maat ja Suomi ovat Putinille Venäjän etupiiriä.

Illarionovin mukaan Putin tuskin suunnittelee pikaisia toimia Natoon kuuluvaa Baltiaa tai EU-maa Suomea vastaan.

Illarionov varoittaa, että kysymys voi tulla uudelleen ajankohtaiseksi, jos Putinia ei nyt pysäytetä.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vakuutti aiemmin, ettei Venäjällä ole aikomusta määrätä asevoimiaan hyökkäämään Ukrainaan. Venäjän tv:ssä haastateltu Lavrov arvioi länsimaiden ja Venäjän näkemysten Ukrainasta lähentyneen viime päivinä. Lavrov on keskustellut tänään Ukrainan tilanteesta puhelimitse amerikkalaisen virkaveljensä John Kerryn kanssa.

Lavrovin mukaan ainoa ratkaisu Ukrainalle on liittovaltion muodostaminen. Myös länsimaat ovat avoimia ajatukselle.

- He kuuntelevat. Voin sanoa, ettei liittovaltio ole ollenkaan kielletty sana keskusteluissamme, Lavrov muotoili.

Lavrovin mukaan Ukrainan uudessa perustuslaissa pitäisi olla selkeä maininta siitä, että maa pysyy liittoutumattomana. Venäjä vastustaa jyrkästi Ukrainan mahdollista Nato-jäsenyyttä.

Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit Vladimir Putin ja Barack Obama puhuivat Ukrainan tilanteesta puhelimitse eilen.

Venäjän presidentin kotisivuilla kerrotaan, että puhelun aikana Putin kertoi olevansa huolissaan ääriliikehdinnästä Ukrainassa. Sivujen mukaan Putin ilmaisi huolensa myös Transnistrian alueen asukkaista. Moldovaan kuuluvalla alueella on venäläisjoukkoja, vaikka Moldovan hallitus on toistuvasti vaatinut niiden vetämistä pois.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (104)

"Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi jotka katsovat vierestä, eivätkä tee mitään." -Albert Einstein

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tottahan toki Suomi on Venäjän etupiiri. Ja me hölmöt olemme myyneet heille maitamme! Se on osa suunnitelmaa, tietenkin, uskokaa pois.
Ei ole mitään järjettömämpää kuin myydä omaa maataan venäläisille. Niin älytöntä sinisilmäisyyttä, ettei ole tosikaan! Yhtään tilkkua ei olisi pitänyt myydä, ei mistään hinnasta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilman muuta Suomi on Venäjän etupiirinä. Niin kuin Kauko Kare aikanaan kirjoitti "Tähän on tultu" -kirjassaan, suurvalloilla on valitettava tarve laajentaa reviiriään.
Eikä Venäjä koskaan ole kunnioiittanut minkään maan itsenäisyyttä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi uskoa sisäpiirin miestä kuin katua myöhemmin.
Ei sitä ois uskonu että noin vain otti Kremlin ja pian koko
Ukrainan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on suurin piirtein yhtä luotettavaa tekstiä kun jos Paavo Lipponen kommentoisi Venäjän asioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pridentti Putinin entinen avustaja Illarionov työskentelee Yhdysvalloissa markkinaliberalistisess ajatushautomossa, joten hänen järjettömillä Venäjän vastaisilla arviolla ei ole mitään todellista pohjaa eikä arvoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Putin vain kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia.. Molotov–Ribbentrop-sopimuksellahan Baltian maat ja Suomi on sovittu kuuluvaksi Neuvosto-imperiumin erupiirin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

pressa halonen poisti miinat(putin),armeijaa käymätön puolustusministeri lakkautti varuskunnat, taitaa henkilöt olla venäläisten asialla.milloin suomi herää todellisuuteen,sitte ku salossa liehuu venäjän tricolori

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

suomessa on logistiikka ja muut kunnallisjutut valmiina venäjän kermalle,kyllä putin harkitsee sitä ukrainan ohella.siperia odottaa niitä,jotka ei kerkee ruattiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei muuta kuin venäjäkielen alkeiskursseille hopi hopi, salilla kannattaa alkaa reenailee syviä kumarruksia. Ammatiksi kannattaa opiskella jotain palvelualalta, idän isäntä pidetään tyytyväisenä nöyristelyllä ja sehän me osataan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Andrei Illarionov sai potkut työstään taloudellisena neuvonantajana 2005, nyt hänellä on amerikkalainen työnantaja, pitäisikö häntä uskoa kaikessa??
Käännetäänpä asia toisinpäin: Kuvitellaan että esim. Bill Clintonin neuvonantaja olisi saanut potkut, siirtynyt myöhemmin Kremlin palvelukseen ja antaisi nyt entistä esimiestään vahingoittavia tietoja julkisuuteen, uskoisitteko häntä??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka uskoo edes UPI:n Mika Aaltolaa? Täysiä pellejä nämä on, joille maksetaan Yhdysvaltojen "totuuden" levittämisestä. Väyrynen oli "suomettumisen" suhteen täysin oikeassa, nyt vaan Yhdysvaltojen suuntaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän Krimilläkään Putinin puheiden mukaan pitänyt olla venäläisiä joukkoja. Kuitenkin ne ollivat paikalla ja osa niistä ollut jo pitkään. Ketä voi syyttää paskan puhumisesta? Ei Putinia ainakaan, onhan sentään kysymyksessä Venäjän presidentti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tätä tämä on ollu, jo viime sodista asti. Kekkosen aikaan idän suhteet hoidettiin saunassa. Nyt kun Halonen ei oo enään pressa. niin olisko aika ottaa vanha taktiikka käyttöön?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Miksi Putinin hyökkäyspolitiikan puolustajat ovat niin aggressiivisia? Siksikö, että heillä ei ole kantojensa tueksi muuta kuin ad hominem -argumentteja ja niitäkin lapsellisempaa nimittelyä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (104)

Uutisvirta

23:07
Inarinsaamelaisuus oli läsnä jo Kari Kyrön lapsuudenkodissa – "Saamelaiskäräjien tärkein tehtävä on saada rauha Saamenmaahan"
22:30
Oululaiset ottivat kantaa kaupungin budjettiin aluefoorumeissa – Kaakkurissa epäiltiin, että säästämisestä voikin koitua lisämenoja
22:15
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta
21:22
Junttilalle oli heti tarjolla sankarin viitta, mutta viimeistely jäi vielä piippuun – HIFK kukisti Kärpät Saarisen jatkoaikamaalilla
21:17
Uusi ennuste: talvi alkaa lauhana, mutta sitten iskee Siperian kylmyys
21:01
Ulkoministeri Haavisto: Toimintaan Al-Holissa tarvitaan paikallisen hallinnon lupa – Suomi on selvittänyt, voidaanko leiriltä liikkua pois Turkin kautta
20:59
USA:n varapresidentti Pence: Turkki keskeyttää sotilasoperaationsa Pohjois-Syyriassa
64
Kalen! kalluppi: Onko Oulusa toimiva joukkoliikenne?
58
Britannian ja EU:n brexit-neuvotteluissa saavutettu sopu – Boris Johnson: "Meillä on mahtava uusi sopimus"
55
Kivisydämen kausipaikoille olisi tunkua – joka viides paikka on vuokrattu pitkäaikaispysäköintiin
50
Kaatumisesta virisi keskustelu punaisen Baanan liukkaudesta – Kysyimme aiheesta liikenneinsinööriltä: ”Uusi asfaltti tuppaa aina olemaan liukkaampaa”
39
Korkeassa rakentamisessa nähdään peikkoja – Oulun keskustan asukkaat pelkäävät viihtyisyyden heikkenevän ja vanhojen asuntojen arvon laskevan
37
Selvitys: Sisäilmaongelmia esiintyy eniten peruskouluissa ja lukioissa, syynä useimmin kiinteistöjen ikä ja investointien puute – Ilmanvaihto yleisin ongelma
31
Kärppien pelaajabudjetti ylittyi Junttilan hankinnan myötä, liikennettä luvassa toiseenkin suuntaan – Toimitusjohtaja Virkkunen: ”Haluamme tällaisilla hankinnoilla antaa faneille lisäarvoa”

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä ja illalla Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Alma-kysely: Pekka Haavistao on ylivoimainen suosikki seuraavaksi presidentiksi!

Ottakaapa arvon viher-pösilöt huomioon se, että onkin sitten ihan eri asia, kun ollaan toisella kierroksella ja vain kah... Lue lisää...
MP.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image