Ulkomaat

Eu­ro­par­la­ment­ti hyväksyi Ursula von der Leyenin komission johtoon – ensimmäinen nais­pu­heen­joh­ta­ja alkaa koota komissiotaan

Von der Leyen haki viime hetken tukea varsinkin vasemmistolta ja vihreiltä. KUVA: Szilard Koszticsak
Ulkomaat 16.7.2019 20:55
Ilkka Hemmilä

Von der Leyenin mukaan meppien tuki hänelle on luottamus Euroopalle, joka on valmis taistelemaan tulevaisuuden puolesta yhdessä sen sijaan, että se taistelisi keskenään.

Euroopan parlamentti hyväksyi saksalaisen Ursula von der Leyenin Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Keskustaoikeistolaista EPP-puoluetta edustava von der Leyen voitti viisivuotiskauden äänin 383–327. Tyhjää äänesti tai äänestämättä jätti 23 meppiä.

Saksan pitkäaikainen puolustusministeri kiitti parlamenttia valinnasta pian äänestystuloksen selviämisen jälkeen. Hänen mukaansa meppien häntä kohtaan osoittama luottamus on samalla luottamus Euroopalle, joka on valmis taistelemaan tulevaisuuden puolesta yhdessä sen sijaan, että se taistelisi keskenään.

– Työskennelkäämme yhdessä rakentavasti, koska sillä tavalla me saamme aikaan vahvan, yhtenäisen Euroopan, hän vetosi.

EPP-ryhmän ohella von der Leyen haki viime hetken tukea varsinkin vasemmistolta ja vihreiltä. EPP:n ohella pääosa sosiaalidemokraateista asettui hänen taakseen, samoin uusi liberaaliryhmä.

Uuden puheenjohtajan pitää seuraavaksi muodostaa komissionsa, jonka hyväksymisestä parlamentti äänestää syksyllä.

Von der Leyenin ehdokkuuden tehtävään siunasivat EU:n valtiopäänmiehet huippukokouksessa heinäkuun alussa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Olen tyytyväinen tähän valintaan. Kaikissa vaaleissa ehdokkaat käyvät vaalitaistelua ja joutuvat joskus keräämään puuttuvia ääniä kuten tässä tapauksessa. Asia ei ole sen kummallisempi.

Toinen asia on se, että suuret maat saavat itselleen päättäjien paikkoja. Tietääkseni Saksalla on ollut myös jokin toinen tärkeä EU vaikuttajan paikka, jota en nyt muista. Muillekin on annettava edustajia tähän suureen koneistoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ursula on hyvä komission puheenjohtaja ja hyvää uutta näkemystä ilman menneisyden paineita. Rinteen näkemys tasaarvosta on vähintäänkin virheellinen. Komission johtajan valinta pitää olla tasaarvoinen. Tehtävään pitää valita osaava, taitava , kyvykäs , ehdokkaista paras. Valintaan ei saa vaikuttaa sukupuoli onko mies vai nainen. Tietysti ei saa vaikuttaa ihonväri jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäis päästä pois EU:sta ja äkkiä.... :s
Norjan mallin mukaan vois yrittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harva vielä ymmärtää, mutta tämä on meille vapauden ystäville paras päivä sitten toukokuun EU-vaalien jossa hyvät tyypit ottivat ensimmäisen kerran EU:n historiassa niin suuren voiton, että eliitti ei enää pysty puskemaan agendaansa läpi sukkana. Von der Leyen on hyvien tyyppien valitsema edustaja ja se alkaa selvitä eliitille tässä kunhan hommat saadaan käyntiin. Osa eliitin edustajista suhtautui jo heti alkuunsa Leyeniin nihkeästi, koska varjoisilla käytävillä liikkui huhu jonka mukaan oli epäilyksen alaista josko Von der Leyen on eliitin vai hyvien tyyppien puolella. Hyvien tyyppien suunnitelma on kuitenkin niin täydellinen, että he voittivat jälleen. Hymyilkää rohkeasti vain, me olemme voittaneet ja Euroopan kansat vapautuvat eliitin vuosikymmenten valheista.

Myös muita massiivisia liikkeitä on tehty ja niihin palaamme hieman myöhemmin. Vihjeenä kerron, että se on nimenomaan naiset jotka tulevat kaatamaan eliitin Euroopassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi pyhä jysähdys näitä virkoja ja populistisia jankutusta vuodesta 2001 Suomi liittyessä Eurounioon Ei mikää parantunut postit,pankit,teidenkunto ja köyhyys kasvaa olemme maksaneet 2001-2019 jo'25 mrd euroa valtiovelka kasvaa 600000 tuhatta tunnissa syömävelkaa otetaan 1,5-3 mrd paisuu ja paisuu 109.7 mrd ja Virkoja lisää Suomen suurin verovaroja käyttää Valtionvarainministeriö 17.9 mrd tuottamattoman virkojaa tämä Maan nimeltää Suomi joka Suomettenut maansisältä...Puskin Itä-rajalta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23.10.
Virallista tai ei, Annunen on ennätysmies – "Ehkä ihan hyvä, että se maali tuli, niin asiaa ei tarvitse enää miettiä" Tilaajille
23.10.
Kärpät löysi vihdoin tehoja myös ykkösketjun takaa – Liigan vatulointi Annusen ennätysuutisoinnissa ihmetytti Manneria: ”Henkilökohtainen ennätys on nyt Justuksen, se on fakta”
23.10.
Huippuhetket: Kärpät-Pelicans
23.10.
Kärpät otti kotivoiton Raksilassa vaiherikkaan pelin jälkeen – katso kuvia ottelusta
23.10.
KuPSin mestariluotsi Jani Honkavaara valitsi potkuherkän SJK:n seuraavaksi osoitteekseen
23.10.
Kainuun ely-keskus: Nuasjärven ekologinen tila on hyvä, eikä happikato uhkaa järveä – "Laaja seuranta-aineisto ei tue Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä"
23.10.
Julius Junttila iskee ottelun voittomaalin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

111 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En käy töissä!

Ja sinun käytöskö on aikuismaista? Hoh hoijaa. Myötähäpeä. Lue lisää...
Heikki89

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.10.

Fingerpori

24.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image