Ulkomaat

EU haastaa oikeuteen pa­ko­lais­kiin­tiö­tä vastaan nis­koit­te­le­vat Unkarin, Tshekin ja Puolan

Ulkomaat 7.12.2017 13:44 | Päivitetty 7.12.2017 18:36
STT

EU-komissio haastaa oikeuteen unionin sisäistä pakolaisten siirtojärjestelmää vastaan niskoittelevat Tshekin, Unkarin ja Puolan.

Komissio ilmoitti asiasta tiedotteessa torstaina.

EU loi vuoden 2015 pakolaiskriisin ollessa kuumimmillaan taakanjakojärjestelyn, jonka mukaan 160 000 ihmistä siirrettäisiin tasaisemmin eri EU-maihin.

Järjestelyllä pyrittiin helpottamaan tilannetta Kreikassa ja Italiassa, jonne suurin osa siirtolaisista oli saapunut.

Suomi vastasi EU:n pyyntöön heti ohjelman alussa ja on ottanut lähes lupaamansa määrän, noin 2 000 ihmistä.

Kolme Itä-Euroopan maata eivät ole edelleenkään ottaneet vastaan ainuttakaan ihmistä siirtosuunnitelman mukaisesti.

Maiden mukaan kiintiöt ovat Brysselin pyrkimys rajoittaa kansallista itsemääräämisoikeutta.

EU aloitti vastatoimet kolmea Itä-Euroopan maata vastaan jo kesäkuussa, ja varoitti viime viikolla, että asia etenee oikeuteen asti.

Odotettavissa on, että mikäli maat eivät lopulta noudata Euroopan oikeustuomioistuimen päätöstä, niille langetetaan tuntuvat sakot.

Riita taakanjaosta on vaikeuttanut EU:n turvapaikkajärjestelmän uudistamista. EU-johtajien on määrä keskustella asiasta EU-kokouksessa Brysselissä ensi viikolla.

EU-komissio koventaa suhtautumistaan Unkariin

EU-komissio koventaa suhtautumistaan Unkarin kansalaisoikeuksien rajoittamiseen ja haastaa maan EU-tuomioistuimeen.

Komissio ilmoitti torstaina useammasta tapauksesta, jotka etenevät oikeuteen.

Unkarin osalta huoli kohdistuu niin korkeakoululakiin, kansalaisjärjestöjen uusiin velvoitteisiin kuin päätökseen olla ottamatta turvapaikanhakijoita EU:n sisäisinä siirtoina.

Unkari on rajoittamassa ulkomaalaisten yliopistojen toimintaa, mikä voisi johtaa Keski-Euroopan yliopiston (CEU) sulkemiseen Budapestissa. Yliopiston on perustanut unkarilais-amerikkalainen suursijoittaja George Soros, jota pääministeri Viktor Orban on syyttänyt "hyökkäämisestä Unkaria vastaan".

EU:n lainsäädännön vastaiseksi on arvioitu myös laki, joka määrää kansalaisjärjestöt ilmoittamaan ulkomailta saadusta rahoituksesta.

Komissio aloitti Unkaria vastaan jo keväällä rikkomusmenettelyitä, joiden viimeinen vaihe tuomioistuin on. Maa vedetään oikeuteen, koska se ei ole neuvotteluissa tullut EU:ta vastaan.

MAINOS

Kommentoi

Kuvitteleeko,unkarilaiset,tzekit ja puolalaiset vielä että ovat itsenäisiä maita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö EU:n mielestä yksittäisillä valtioilla ole itsemääräämisoikeutta? Eikö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU:sta pitää tehdä vain ja ainoastaan itsenäisten valtioiden vapaakauppa alue ja piste.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Merkillistä etteivät halua näitä korkeasti koulutettuja huoltosuhteen parantajia, jotka eivät tiedä nimeään, ikäänsä tai kotimaatansa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä Puolassa, Tsekissä ja Unkarissa ei ole niin huuuuuuutava työvoimapula kuin esim. Suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oisivät paneutuneet käännytyksiin italiassa ja kreikassa ettei tarttis syyttää jäsenvaltioita

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No tässäpä taas vaihteeksi terve suhtautuminen asioihin EU:n puolelta. Ei tarvita "populisteja" EU:ta hajottamaan, kun EU tekee sen itse.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:35
Terrori-isku lukioon surmasi ainakin 10 ihmistä Krimillä – pyssymiehet kulkivat lukion sisällä surmaten kaikki vastaan tulevat
14:25
Kommentti: Nuorekkaan Stubbin kampanja-avaus veti salin täyteen toimittajia – Stubb esiintyi rennosti ja sai aplodeja Tilaajille
14:11
Hallituksen työllisyyspolitiikka sai eduskunnan luottamuksen
14:10
Tuntematon räjähde surmasi ainakin 10 ihmistä koulussa Venäjän Krimillä – Putin määräsi turvallisuuspalvelun selvittämään syyn
13:58
Danske Bankin "kruununprinssi" ei kelvannut valvojalle - toimitusjohtajan etsintä jatkuu
13:53
Pantiinko työntekijän kahviin jotakin? Uudenkaupungin autotehtaan kahvitunti päättyi yhden ihmisen oireiluun ja poliisitutkintaan
13:48
YK: Rohingya-pakolaisia myydään pakkotyöhön Bangladeshissa
30
Koiteliin suunnitellaan uutta rakennusta – mukana ravintola, kokous- ja juhlatilat sekä saunatilat
26
Kysyimme: Miksi dieselin hinta on jo sama kuin bensiinin?
25
Oulun kauppahallissa vuodenvaihteen jälkeen alkava remontti venyy jouluun – hallissa odotetaan kiihkeästi ratkaisuja
21
Talviaika ja kesäaika saavat lähes yhtä suuren kannatuksen – ministeriö julkaisi tasaisen kellojensiirtokyselyn tulokset
20
Menot halutaan yhdessä kuriin – Oulu ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri selvittävät kustannustehokkuuden lisäämistä
13
Kunnianpalautus ammatilliselle koulutukselle – nyt tarvitaan asialliset tasokorotukset oppilaitoksien rahoitukseen Lukijalta
8
Taistelu irtisanomislakia vastaan jatkuu – JHL:n lakko näkyy muun muassa siivouksessa, ruokapalveluissa ja kiinteistöhuollossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image