Ulkomaat

Eri­mie­li­syy­det sysättiin syrjään Naton juh­la­ko­kouk­sen päätteeksi – johtajat korostivat sotilasliiton yhtenäisyyttä

Presidentti Donald Trumpia ei paljon kokouksen pääpäivän alussa hymyilyttänyt, kun Boris Johnson (oik.) otti hänet vastaan. KUVA: FACUNDO ARRIZABALAGA
Ulkomaat 4.12.2019 21:59
Daniel Wallenius, Ida Kannisto

Videolle tallentui otos, jossa Nato-johtajat vaikuttavat naureskelevan presidentti Donald Trumpille. Tämä perui osallistumisensa keskiviikon tiedotustilaisuuteen.

Kahden päivän aikana kuullut solvaukset jäivät sivuun sotilasliitto Naton jäsenmaiden johtajien välillä keskiviikkona, kun nämä vakuuttivat juhlavuoden kokouksessa seisovansa tiiviissä rivissä yhteistä uhkaa Venäjää vastaan ja valmistautuvansa yhdessä myös Kiinan nousuun.

Virkailijoiden mukaan kokous oli menestys, kertoo uutistoimisto Reuters.

Esimeriksi Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan perääntyi ennen kokousta esittämästään uhkauksesta, jonka mukaan Turkki ei suostu Naton Pohjois- ja Itä-Eurooppaa koskeviin puolustussuunnitelmiin, elleivät muut jäsenmaat tunnusta kurdijoukkoja terroristeiksi.

Sopuisasta lopusta huolimatta kaksipäiväinen tapaaminen piti sisällään useita hankalia hetkiä.

Tiistaina Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump nimitti Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia ”hyvin ilkeäksi”. Tällä Trump viittasi siihen, että Macron nimitti viime kuussa Natoa ”aivokuolleeksi” The Economist -lehden haastattelussa.

Keskiviikkona hän sanoi Kanadan pääministerin Justin Trudeaun olevan ”kaksinaamainen”.

Ulostulon taustalla olivat tiistai-illan tapahtumat. Buckinghamin palatsissa kameralle tallentui, kuinka Trudeau, Macron, Britannian pääministeri Boris Johnson ja Alankomaiden pääministeri Mark Rutte näyttivät naureskelevan Trumpille.

Keskiviikkona Trump peruutti osallistumisensa viimeiseen lehdistötilaisuuteen ja kertoi, että oli jo ”sanonut tarpeeksi”.

Samaan aikaan, kun Trump syyti ulos lausuntoja virkaveljistään Euroopassa, kotimaassa edustajainhuoneen oikeusvaliokunta kuuli neljää professoria presidentin virkarikostutkintaan liittyvissä kuulemisissa.

Riitaa rahasta ja Turkista

Sotilasliitto Naton jäsenmaiden johtajien kokouksen pääpäivä, keskiviikko, alkoi, kun hymyilevä valtionjohtaja toisensa jälkeen asteli valokuvattavaksi pääministeri Boris Johnsonin ja Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin väliin.

Ainut, joka ei suonut kameroille tai isännille tippaakaan hymyä, oli muuta kokousväkeä minuuttitolkulla odottamassa seisottanut presidentti Trump.

Nato-johtajat kokoontuivat golfresortilla, lähellä Lontoota keskiviikkona. Keskiviikon puheissa korostettiin Naton tiiviyttä.

Natoa horjuttavat muun muassa erimielisyydet siitä, miten puolustusmenot pitäisi jakaa. Trump on useaan otteeseen ilmaissut tyytymättömyytensä siitä, että Euroopan Nato-maat eivät osallistu menoihin riittävästi. Esimerkiksi tiistaina hän sanoi, ettei Saksa käytä rahaa puolustusmenoihin riittävästi.

Erimielisyyksiä oli juhlakokouksen alla ilmassa laajemminkin. Niin ikään Macronilla ja Turkin presidentillä Erdoganilla on vaikeuksia löytää yhteisymmärrystä.

Ennen kuin suuntasi Lontooseen, Erdogan sanoi, ettei Turkki hyväksy puolustussuunnitelmaa, jonka mukaan Nato puolustaisi Puolaa, Liettuaa, Latviaa ja Viroa tarvittaessa Venäjän hyökkäykseltä, jos Nato ei tunnusta YPG-kurdijoukkoja terroristeiksi, kertoo BBC.

Viime viikolla Erdogan hyökkäsi Macronia vastaan sanoen, että itse asiassa Nato ei ole aivokuollut, vaan Macron itse. Erdogan syytti Macronia terrorismin ymmärtämisestä. Macron taas sanoi, että sotilasliitto ei kykene tällä hetkellä olemaan yhä mieltä edes terrorismin määritelmästä.

Keskiviikkona pääsihteeri Stoltenberg korosti sotilasliiton yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -periaatetta, Johnson puolestaan kutsui Natoa kivenkovaksi.

Kokouksen julkinen osuus rajoittui Johnsonin ja Stoltenbergin puheenvuoroihin. Tämän jälkeen johtajat jatkoivat kokousta suljettujen ovien takana.

Kiina ensimmäistä kertaa agendalla

Keskiviikon kokouksen agendalle nousee ensimmäistä kertaa Kiinan nousu sekä sen kohtaaminen.

Aiheina ovat myös eurooppalaisten Nato-maiden puolustusbudjettien kasvu, Nato-joukkojen valmius, avaruus ja infrastruktuurin kestävyys. Tässä yhteydessä puhutaan myös 5G-mobiiliteknologiasta.

Samalla kyseessä on sotilasliiton 70-vuotisjuhlakokous.

– Britannia oli Naton ensimmäinen koti, joten on vain sopivaa, että tapaamme ja juhlistamme täällä, Stoltenberg sanoi kokouksen avauspuheenvuorossaan keskiviikkona.

MAINOS

Kommentoi

Eisenhowerin varoitukset "military-industrial-complexin" tarpeesta ylläpitää jatkuvia sotia on jo täysin unohdettu. Yhä tuhoisempia aseita kehitetään jatkuvasti, ja vanhoja jo kiellettyjä asejärjestelmiä käytetään edelleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylmän sodan piti päättyä Berliinin muurin murtumiseen, ja Varsovanliiton hajoamiseen. Se ei kelvannut kuitenkaan bilderbergiläisille korpporaatiopankiireille, ja aseteollisuudelle joitten tulot uhkasivat tyrehtyä tilapäisen rauhantilan takia. Bilderbergiläisille tuli kiire perustaa Atlanttinen puolustusliitto NATO, ja siihen päästäkseen aloitettiin äärioikeistolainen operaatio "GLADIO", joka terrorisoi Euroopan demokraattisia valtiota erillaisilla pommikampanjoilla ja salamurhilla pyrkien syyllistämään Neuvotoliittoa ja myöhemmin Venäjää. Sopimuksista huolimatta on NATO pyrkinyt systemaattisesti laajentamaan hallintaansa kohti Itää esimerkiksi aloittamalla sotillaallisten joukkojen siirtoa eri Euroopan maihin. Samoin naurettava perusteeton Iranin uhkaa vastaan rakennettava "ohjuspuolustus kilpi", joka oli itseasiassa suunnattu Venäjän vastaisia operaatioita varten. On huomattava, että NATO-maa Norja kieltäytyi ottamasta vastaan ko. ohjusjärjestelmää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mailman suurin pyramidihuijaus, jossa voitot valuu aseteollisuudelle ja ylläpitää kiihtyvää asevarustelua. Nato luo aggressiota ja russofobiaa pelkällä propagandalla, mutta tätä ei aivopesty natomupetti vain pysty tajuamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:13
Ovensuukyselyt: Konservatiivit ottamassa murskavoiton Britannian parlamenttivaaleissa – ennusteen mukainen vaalitulos tietäisi nopeaa brexitiä
12.12.
Nelostie suljettu liikenteeltä Rovaniemellä Petäjäkosken ja Jaatilan välillä – liikenne ohjataan kiertotielle
12.12.
Auto syttyi palamaan lattiaa hitsattaessa Oulaisissa – ajoneuvo tuhoutui käyttökelvottomaksi, henkilövahingoilta säästyttiin
12.12.
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
12.12.
Kärppien tähdet Juho Lammikko ja Jesse Puljujärvi pohjustivat Leijonien nousun ahdingosta jatkoajalle – sitten Tshekki tarjosi kylmän suihkun voittomaalin muodossa
12.12.
Oulun Uinti yllätti naisten viestihopealla SM-altaassa Tampereella
12.12.
Mies uhkasi rikosseuraamustyöntekijää puhelimitse – kertoi tarkoituksenaan olleen valittaa työtehtävien hoidosta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image