Ulkomaat

Epäkohtien esiin nostaminen johti uhkailuun ja potkuihin – uutuuskirja maalaa karua kuvaa Ruot­si­de­mok­raat­tien kulttuurista

Ruotsissa kuohuttaa tuore paljastuskirja, jossa neljä naispuolista Ruotsidemokraattia kertoo puolueesta.
Ulkomaat 10.9.2019 15:57
Daniel Wallenius

Ruotsissa ilmestyneessä kirjassa ääneen pääsee neljä Ruotsidemokraattinaista, joista kolme on eronnut tai erotettu puolueesta.

Kiusaamista ja häirintää, mutta kova puoluekulttuuri, jossa puolueelle on oltava lojaali tai siitä lentää ulos.

Tällainen kuva syntyy ruotsidemokraateista uutuuskirjassa, jossa neljä naista kertoo, millaista on kuulua puolueeseen, jossa sekä puolueaktiivien että kannattajien enemmistö on miehiä. Ruotsalaislehti Expressen tutustui kirjaan ennakkoon.

Yksi kirjan haastatelluista on puolueen varapuheenjohtaja Julia Kronlid. Muut kolme, entinen europarlamentaarikko Kristina Winberg, entinen kunnanvaltuutettu Maddelen Larsson ja muutetulla nimellä Lena esiintyvä nainen on eronnut puolueesta tai tullut suljetuksi ulos sen toiminnasta.

Expressen kysyi Ruotsidemokraattien viestintäpäällikkö Henrik Gustafssonilta kommentteja kirjan väitteisiin.

– On vaikea kommentoida jotain, joka näin selvästi rakentuu juorujen ja subjektiivisten analyysien varaan, Gustafsson sanoo.

Hän myös syytti kirjan kirjoittanutta Sara Recabarrenia objektiivisuuden puutteesta Ruotsidemokraattien käsittelyssä.

Väärinkäsityksistä raportointi maksoi jäsenyyden

Winbergin ja Larssonin tarinat ovat sikäli samankaltaisia, että molemmat sysättiin sivuraiteille puolueessa sen jälkeen, kun he olivat raportoineet väärinkäsityksiä.

Puolueen historian ensimmäisen europarlamentaarikon, Winbergin, ongelmat alkoivat, kun Expressen-lehti paljasti, että puoluetoveri Peter Lundgren oli kähminyt puolueen naisedustajaa ja Winberg oli nauhoittanut puhelun, jossa nainen kertoi häirinnästä.

Sen jälkeen Winberg sysättiin ehdokaslistalla sijalle, jolta hän ei voinut tulla valituksi, ja juuri ennen eurovaaleja erotettiin kokonaan. Puolue perusteli erottamista tuomittavalla ja harkitsemattomalla käytöksellä.

Larsson puolestaan oli yksi johtavista kunnallispoliitikoista Falköpingissä vuoteen 2017 saakka. Hänen riitansa puolueen kanssa käynnistyivät, kun hän paljasti, että toinen aktiivi kavalsi rahaa puolueelta.

Paljastuksen jälkeen hän koki asemansa muuttuneen mahdottomaksi ja erosi puolueesta itse. Hänen kavalluksesta ilmoittamansa mies sai kyllä tuomion kavalluksesta, mutta puolue käytti miestä tämänkin jälkeen konsulttina.

Tämän jälkeen Larsson sai autonsa tuulilasiin lapun. "Sait tilaisuutesi, pidä lapsiasi silmällä", siinä luki. Larssonilla on seitsemän lasta.

Ero puolueesta johti loanheittoon

Uhkauksen lisäksi Larsson kertoi myös joutuneensa puoluekokouksessa seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Häiritsijä oli korkeassa asemassa puolueessa oleva mies, joka joutui myöhemmin jättämään tehtävänsä sen jälkeen, kun useat muutkin naiset valittivat hänen käytöksestään.

Mies sai kuitenkin myöhemmin uuden huipputehtävän Ruotsidemokraateissa samalla, kun puolueessa alkoi sisäinen keskustelu siitä, oliko naisilla oikeutta kritisoida miestä julkisesti ja aiheuttaa huono maine puolueelle.

Lenan tarina puolestaan oli päinvastainen. Kun hän jätti paikkansa Ruotsidemokraateissa, syytti puolue häntä kavalluksesta. Hän ja koko kaupunki saivat lukea paikallislehdestä rikosepäilyistä.

Puolue ei koskaan tehnyt rikosilmoitusta julkisuuteen nostamistaan rikoksista.

MAINOS

Kommentoi

Miten tämä muistuttaa erästä kotimaista puoluetta. Kovasti villaisella painetaan saatuja tuomioita seksuaalisesta häirinnästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoitat varmaan sdp:tä....siellähän on painettu villaisella juutalaisvastaisia puheita, lelujen salakuljettamista, suomalaisten haukkumista rasisteiksi jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsin toiseksi suurin puolue 22, 4 prosentin kannatuksella. Sdp on vielä prosenttiyksikön verran suurempi 23,6 prosentin kannatuksella. Kannatuksen nousu on ollut nopeaa ruotsidemokraateilla tänä kesänä etenkin. Kauhean vähän heidän linjastaan saa kuitenkin Suomessa lukea. Ois kiva tietää mitä naapurimaassa tapahtuu, tehkääpä Kalevaan teemanumero ruotsista tai edes laaja juttu missä tätäkin ruotsi demokraattien nousua avattaisiin, ihan on oltu uutispimennossa ruotsin suhteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:13
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin
18.9.
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä
18.9.
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
18.9.
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
18.9.
Kärpät otti Jukureista kotivoiton Raksilassa takkuisen pelin jälkeen, katso kuvia ottelusta
18.9.
NBA:n supertähti Stephen Curry ilmoittautui jo Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen
18.9.
"Näillä budjettiesityksen miljoonilla päästään vasta 0,6 hoitajaan" – Työnantajat lisäisivät hoitoalan koulutusta, Tehy on toista mieltä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eurojackpot voittaja osti Toyota yariksen

Mikäs siinä, jos kehtaa ajella niin rumasti muotoillulla autolla, jonka ajo-ominaisuudet ovat lisäksi huonot. Moottori o... Lue lisää...
Yäkris

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image