Ulkomaat

Ebola palasi Liberiaan, uutta epidemiaa pelätään

Ulkomaat 1.7.2015 17:26
STT-AFP

Länsi-Afrikassa sijaitseva Liberia ei olekaan päässyt eroon tappavasta ebolasta. Maan viranomaisten mukaan tautiin on kuollut yksi ihminen ja kahden muun epäillään saaneen tartunnan. Tapauksia saattaa tulla vielä lisää.

Liberiassa ehdittiin jo huokaista helpotuksesta, sillä edellisen kerran ebola vaati uhrin maaliskuun lopussa. Maailman terveysjärjestö julisti maan ebolavapaaksi toukokuun alussa.

Liberian naapurimaat Guinea ja Sierra Leone eivät ole päässet ebolasta eroon lainkaan. Tautiin kuollut 17-vuotias poika ei kuitenkaan ollut käynyt Liberian ulkopuolella, joten uuden epidemian alkuperä on toistaiseksi hämärän peitossa.

– Olen todella peloissani. Olen niin peloissani, etten tiedä, mistä aloittaisin, kiteytti torikauppias Jeneba Freeman, 45, maan pääkaupungissa Monroviassa.

Ebola leviää ruumiinnesteiden välityksellä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

133
Puheenaihe: Tarvitseeko Oulu lisää korkeaa rakentamista? – "Torni on torahammas muuten yhtenäisessä hammasrivissä"
29
Käännytykset Afganistaniin keskeytettävä Lukijalta
24
Unettomuutta ei kannata vähätellä – pahimmassa tapauksessa koko elämä saattaa kulua pienessä väsymystilassa
24
Uutisanalyysi: Putinin ja Merkelin tapaaminen käytiin epäluottamuksen ilmapiirissä – Putin saapui tapaamiseen Karin Kneisslin häistä
20
Elintärkeidenkin lääkkeiden saatavuudessa yhä enemmän jatkuvia ongelmia - SDP:n Tytti Tuppurainen jätti asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle
19
Nämä taidot jokaisen koiran pitäisi hallita, "Koulutustaso näkyy jo lenkillä" – katso kuvia tokon SM-kisoista Limingasta
15
Sirkkaleipää saa jo – missä viipyy sääskileipä? Tutkija kertoo sopivatko sääsket ihmisravinnoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta aluksi, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Työttömien joukossa on lukematon määrä luuseri loisijoita, mutta suotakoot se heille. Tuskin heistä mitään hyötyä työelä... Lue lisää...
Veronmaksaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image