Ulkomaat

Donald Trump: Huawei voi olla osa Kiinan ja Yhdysvaltain välistä kaup­pa­so­pi­mus­ta

Donald Trump puhui toimittajille torstaina Valkoisessa talossa. KUVA: KEVIN DIETSCH / POOL
Ulkomaat 24.5.2019 8:34
Hannu Toivonen

Sovittelevista sanoista huolimatta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää Huaweita "todella vaarallisena".

Huawei voi olla osa Kiinan ja Yhdysvaltain välistä kauppasopimusta, sanoi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

– Jos me teemme sopimuksen, voisin kuvitella, että Huawei on jossain muodossa tai joltain osin osa sopimusta, Trump sanoi BBC:n mukaan toimittajille torstaina Valkoisessa talossa.

Trump ei ole kuitenkaan luopunut käsityksestä, että Huawei muodostaisi uhan Yhdysvaltojen turvallisuudelle.

– Huawei on jotain todella vaarallista.

Kiinan ja Yhdysvaltain välinen kauppasota on kiristynyt viime viikkojen aikana, ja Huawei on ollut kiistan keskiössä.

Viime viikolla Yhdysvallat lisäsi Huawein "mustalle listalle", mikä tarkoittaa sitä, että yhdysvaltalaiset yritykset eivät saa tehdä kauppaa Huawein kanssa ilman hallituksen erillislupaa. Muun muassa Google ilmoitti, että se lopettaa Android-käyttöjärjestelmän päivitysten toimittamisen Huaweille.

Myös monet muut suuret teknologiayritykset ovat kertoneet lopettavansa kaupan Huawein kanssa.

Kiinan on sanonut, että Yhdysvallat "kiusaa" Huaweita.

Vastaiskuna kauppasaarrolle Huawei on kertonut, että se on kehittänyt omaa teknologiaa jo usean vuoden ajan siltä varalta, että yritykselta estetään Android-käyttöjärjestelmän käyttö.

– Paras vastatoimi Yhdysvaltain kiusaamiseen on se, että kiinalaiset yritykset jatkavat vahvistumistaan, sanoi Kiinan kauppaministeriön tiedottaja Gao Feng.

Yhdysvaltain toimilla voi olla vakavat seuraukset Huawein liiketoimintaan. Jotkin teleoperaattorit ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio ottaa Huawein uusia matkapuhelinmalleja myyntiin.

Neuvottelut jäissä

Useat länsimaat Yhdysvaltain johdolla ovat olleet huolissaan, että Huawein teknologian käyttämiseen tulevissa 5g-verkoissa sisältyy turvallisuusriski. Länsimaat ovat myös epäilleet, että Kiinan hallitus käyttää Huaweita apunaan vakoilussa.

Huawei on toistuvasti kiistänyt syytökset.

Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kauppasodan neuvottelut ovat toistaiseksi pysähdyksissä. Suurvaltojen viimeiset neuvottelut kauppasodan ratkaisemiseksi päättyivät tuloksettomina 10. toukokuuta, eikä uutta neuvottelupäivämäärä ole vahvistettu.

Torstaina Kiinan kauppaministeriön tiedottaja Gao Feng ilmoitti, että jos Yhdysvallat haluaa jatkaa kauppaneuvotteluja, "heidän pitäisi osoittaa vilpittömyyttä ja korjata väärät toimensa".

MAINOS

Kommentoi

Trumpin lausunnoissa ei ole logiikkaa. Joko Huawei on turvallisuusriski tai sitten se ei ole. Mutta jos Huawei on aito turvallisuusriski niin se ei voi olla osa kauppasopimusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiinalaiset tuotteet ovat eilistä päivää, luotto on mennyt tältä maailman valloittaja yökkäriltä nimeltä Kiina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietysti olisi asiallista ymmärtää miten heikoilla on euroopalainen tietotekniikka, kun ollaan täysin 2-3 toimijan varassa ja jotka ovat samasta maasta. Ei ole korvaavv vaihtoehtoa nykyisille kuluttajille. Tämähän koskee kansallisia operaattoreita jotka menettävät miljardeja euroja näille toimijoille. Mahdollisen kriisinkin aikana olisi vain se saatavilla mitä katsotaan sopivaksi antaa näiden tahoilta.
Tämän tulisi olla hälytys kuinka haavoittuvia ollaan kuitenkin ,kun mennään pelkästää markkinavoimien ehdoilla. Ei lienee saisi olla liian sinisilmäinen näiden toimivuudesta.Tehdään vain markkina-alustoja.
Ilmeisesti meillä tuetaan vain "poliittisten "kavereiden kehitelmiä ja ne oikeasti innovatiiviset kehitelmät haudataan.Miksi linuxin kehitys lähti vain rapakon takaa lentoon??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Häkellyttävää, että usean maan 5G:n edistyminen riippuu USA:n ja Kiinan kauppaneuvotteluista. jos Trump on tyytyväinen, niin Huawei todetaan turvalliseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

50
Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmat jatkuvat, osa väestä välttelee Hiukkavaaran tiloja – Työsuojeluvaltuutettu: "Kyllä siellä aika tyhjää on"
15
Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle
12
Oulun kaupunginhallitus myönsi Torihotellille jatkoajan tiukoilla ehdoilla – kaupungille 800 000 euron vakuus
8
Kauppa yritettiin ryöstää Oulun Koskelassa, teko keskeytyi toisen myyjän tultua paikalle – poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta
7
Qstockin kahden päivän liput myyty loppuun kuukausi ennen festivaalia – tältä kesältä odotetaan uutta kävijäennätystä
6
Oulun kaupunki myy kaksi määräalaa Vaaranpihasta – Rintamäen paikalle rakennettavien tornitalojen rakentaminen etenee
5
Kati Leinosen kuvissa hevosharrastajat eivät pyynnöstä hymyile: "Koen, että hymy on maski, joka peittää alleen jotain"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

182 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaleva rikkoo

Kaikilla suomen kansalaisilla on myös oikeus valittaa. Myös mediassa. Mikä ihmeen pyhä lehmä on eri uskonnot. Saako sitt... Lue lisää...
jussijuonio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image