Ulkomaat

DN: Sukeltajat mukaan Ruotsin sukellusvene-etsintöihin

Ruotsin puolustusvoimien mukaan etsintäoperaatio jatkuu niin kauan kuin tarpeelliseksi katsotaan. KUVA: FREDRIK SANDBERG / EPA
Ulkomaat 21.10.2014 15:06 | Päivitetty 21.10.2014 17:18
STT

Tukholman saaristossa etsinnöissä on mukana nyt myös sukeltajia, kertoo Dagens Nyheter. Lehdessä julkaistiin kuva sukeltajista, mutta siitä ei käy ilmi, missä paikassa kuva on otettu.

Uutistoimisto TT:n mukaan etsinnät ovat keskittyneet nyt saariston eteläosiin. Operaatio on käynnissä lähellä on Muskön meritukikohta.

Ruotsin puolustusvoimat pitää lehdistötilaisuuden Tukholmassa kello 19 Suomen aikaa.

Aiemmin tiistaina lehti kertoi, että Ruotsin armeija on saanut etsinnöissään kontaktin johonkin. Lehti ei kuitenkaan valottanut, millaisesta kontaktista on kyse.

Tiedot lähettimestä kiistetty

Aftonbladet spekuloi aikaisemmin, että koko etsintäoperaatio Tukholman saaristossa käynnistyi, kun merivoimien alus törmäsi pintaan nousseeseen venäläiseen lähettimeen perjantaina.

Lehti uskookin, että merivoimat etsii nyt pohjasta lisää lähettimiä.

Puolustusvoimien komentaja Sverker Göransonin mukaa tieto on väärä. Armeijan alus törmäsi hänen mukaansa valopoijuun.

Aiemmin tänään Göranson kertoi pitävänsä erittäin todennäköisenä, että vierasta vedenalaista toimintaa on tapahtunut tai tapahtuu Ruotsin vesillä.

On kuitenkin vaikea löytää todisteita siitä, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Farssi kehittyy suotuisasti. Nyt, kun mitään ei löydy, otetaan käyttöön "Osama bin Laden" syndrooma. Episodissa tapettiin vääriä ihmisiä, ei bin Ladenia, joka oli ollut jo kuolleena kauan aikaa. Näin ollen hänen ruumistaan ei voitu paiskata Intian valtamereen, eikä myöskään tuoda jenkkeihin näytille. Ruotsissa ei ole vedenalaista, joten sitä ei voi nostaa esiteltäväksi, vaan sovitaan, että se "romutetaan salaisesti" laivaston telakalla. "Kun valhe on riittävän massivinen, se muuttuu todeksi."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

alkaa täälläkin näiden "venäjämielisten" hymy pikkuhiljaa hyytyä. Taitaa vennään pojilla olla tukalat oltavat paatissansa, toivottavasti ovat vielä hengissä. Jos olisivat länsimaisia, omaiset olisivat jo huudelleet kauan perään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Putin käytännössä kielsi Venäjän sotilaiden äidit järjestön. Ryssä-sotilaita on kuollut viime kuukausina tuhansia, mutta Putinin demokratia tuntee vain Kremlin-äidit?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ja saatiin uutisointi siirrettyä pois ukrainaista, eli hoiti hommansa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kontakti johonkin? Avaruusolentoon? Mikseivät voi kertoa mihin? Jotenkin menee into tähän hommaan kun tätä pimitetään niin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinkahan paljon suomen valtio/armeija on pimittänyt sukellusvene/mustakumipukuinen mies havaintoja vuosien varrella??? Nyt muka polleana nato-ovi selällään, kerrotaan ilmatilaluokkauksista pussihousu vaalikarjalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On varmaankin pilvin pimein. Juttelin kerran yhden Perämeren luotsin kanssa ja hänelläkin oli ymmärrystä & kokemusta aihepiiristä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän asiasta kerrota aikanaan. Joten lopettakaa spekulaatioiden uutisoiminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos sieltä löytyy uppeluslaiva ja ukkoja kuulokkeet korvilla ja aseet seinillä niin ne ovat kodinturvajoukkoja, lomalla, eksyneet ja vene upposi kesken virvelöinnin. Kuulitte tämän täältä ensimmäisinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäjä elää jotakin pelottavaa utopiaa jos tämä paljastuu Venäläiseksi sukellusveneeksi. Mielenkiinnolla odotan Putinin ja Lavrovin selityksiä ja kuinka he kiistävät kaiken. Loppujen lopuksi tämäkin on lännen syytä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

170
"Sotkun munkkeja" myynyt yrittäjä Vesa Mustakangas: "Tavoitteena oli myydä puhdasta lähiruokaa" – Savilaakson leipomo lopetti munkkien toimituksen
85
Unkarin hallitusmedia kritisoi Suomen oikeusjärjestelmää ja mediaa – tutkija: "He pelkäävät nyt tosissaan"
68
Kaupunkipyörät pois käytöstä Kuusamossa – Puolet pyöristä pahoin särjetty tai kateissa: "Kaunis ajatushan tämä kaupun­ki­pyö­rä­jär­jes­telmä oli"
34
Porilaisvieras iski kuin salama – AC Oulun kurimus sai jatkoa
32
Missä lomapäivä sujuu aurinkoisimmin? – Kaleva etsii Oulun parasta kesäterassia, äänestä suosikkiasi!
30
Uudet kulutusverot ovat hankalia luoda vaikka planeetta ei kestä nykykulutusta – "Elämme kuin porsaat"
28
Pohjantiellä hirvikolari – hirvi kuoli, ei henkilövahinkoja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sotkun munkki.

98 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko sinä tienaat bruttona/kk ja montako vuotta on yläasteen jälkeen koulutusta ja paljonko työelämää?

Ei tietenkään ole mikään pakko tienata, jos elämän tarkoitus on lojua rahattomana ja mitään tekemättömänä mahdollisimman... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image