Ulkomaat

Castron uurna haudattiin Santiagon kaupunkiin Kuubassa

KUVA: ORLANDO BARRIA / EPA
Ulkomaat 4.12.2016 15:04
STT

Kuubaa vuosikymmeniä johtaneen Fidel Castron hautajaisia vietettiin sunnuntaina.

Castron uurna haudattiin Santa Ifigenian hautausmaalle Santiagon kaupungissa. Santiagossa Castro aloitti 1950-luvulla kapinan, joka johti diktaattori Fulgencio Batistan syrjäyttämiseen.

Varsinainen muistotilaisuus järjestettiin jo lauantaina. Tilaisuuteen Santiagon keskustassa osallistui kymmeniätuhansia kuubalaisia sekä Venezuelan, Nicaraguan ja Bolivian johtajat. Tilaisuudessa Kuuban nykyinen presidentti, Fidelin veli Raul Castro vannoi, että maa ei hylkää sosialismia.

Castro kuoli 25. marraskuuta. Hän oli 90-vuotias.

Castro ei halunnut, että hänen nimiinsä pystytetään minkäänlaisia muistomerkkejä. Castro ei halunnut nimeään myöskään kaduille tai rakennuksille.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa kehittyy illalla tai yöllä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy paikoin voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa kehittyy illalla tai yöllä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy paikoin voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen auto pitäisi laittaa ettet olisi kateellinen?

Laita sellanen auto jonka haluat ja johon sinulla on varaa ilman rahoitusta. Rekisteritiedon perusteella näkee kuitenkin... Lue lisää...
käteisostaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image