Ulkomaat

Britannia vei Isis-vaimoksi lähteneeltä kan­sa­lai­suu­den – perhe pohtii päätöksen haastamista

Lontoolainen Shamima Begum lähti Britanniasta Isisin riveihin kahden koulukaverinsa helmikuussa 2015, jolloin hän oli 15-vuotias. Nyt neljä vuotta myöhemmin hän haluaa palata maahan vastasyntyneen lapsensa kanssa. KUVA: LONDON METROPLITAN POLICE / HAND
Ulkomaat 20.2.2019 13:37
Ilkka Hemmilä

Yli 100 kaksoiskansalaista on menettänyt Britannian kaksoiskansalaisuuden liityttyään terroristijärjestöihin.

Britannian sisäministeriö on vienyt kansalaisuuden 19-vuotiaalta Shamima Begumilta, joka haluaa palata maahan Islamilainen valtio -äärijärjestössä vietettyjen vuosien jälkeen.

Begumin perhe pohtii laillisia vaihtoehtojaan päätöksen haastamiseksi, perheen asianajaja Tasnime Akunjee kertoo BBC:n mukaan.

Britanniassa huomiota herättänyt tapaus liittyy keskusteluun siitä, miten Euroopan maiden tulisi kohdella kansalaisiaan, jotka ovat lähteneet kotimaastaan liittyäkseen Isisin riveihin.

Viime viikonloppuna pojan synnyttänyt Begum on sanonut haluavansa palata Britanniaan ja kasvattaa lapsensa siellä kaikessa rauhassa.

Begum lähti Lontoosta 15-vuotiaana vuonna 2015 liittyäkseen Isisin riveihin. Sittemmin sortuneessa kalifaatissa hän meni naimisiin alankomaalaisen miehen kanssa, joka oli kääntynyt muslimiksi. Miehen uskotaan jääneen syyrialaisjoukkojen vangiksi.

Begumille jäänee Bangladeshin kansalaisuus

Begumin mahdollisuus valittaa päätöksestä riippuu hänen mahdollisesta kaksoiskansalaisuudestaan.

Britannian kansalainen voi menettää kansalaisuutensa, mikäli päätös koetaan julkisen edun mukaiseksi. Henkilö ei kuitenkaan saa päätöksen myötä jäädä vaille minkään maan kansalaisuutta.

Begumin kohdalla päätös pohjautuu olettamukseen, että hänen äitinsä olisi Bangladeshin kansalainen. Bangladeshin lain mukaan hänen lapsensa perisivät tämän statuksen.

BBC:lle antamassaan haastattelussa Begum on kiistänyt omistavansa Bangladeshin passia tai edes koskaan käyneensä maassa. Uutiskanava Sky News kertoo kuitenkin hallintolähteisiin vedoten, että Begumilla olisi sekä Britannian että Bangladeshin kansalaisuus.

Maan sisäministeri Sajid Javid kertoi aiemmin tällä viikolla parlamentissa, että yli 100 henkilöä on menettänyt Britannian kansalaisuuden liityttyään terroristijärjestöihin. Heistä kaikki ovat olleet kaksoiskansalaisia.

Lapselle jää kansalaisuus

Myös vastasyntyneen lapsen asema on monimutkainen.

Vaikka Begum on menettänyt Britannian kansalaisuuden, hänen lapsellaan on se yhä, sillä lapsi syntyi ennen sisäministeriön päätöstä. Lisäksi, mikäli hänen isänsä todella oli alankomaalainen, lapsella olisi myös Alankomaiden kansalaisuus.

Begumin tapaus nousi julkisuuteen, kun brittiläisen The Times -lehden toimittaja kohtasi hänet syyrialaisella pakolaisleirillä aiemmin tässä kuussa.

Suuria osia Syyriasta ja Irakista hallinnut äärijärjestö on nyt ajettu ahtaalle. Se pitää hallussaan enää noin 50 neliökilometrin kokoista aluetta Syyriassa Irakin-vastaisella rajalla.

MAINOS

Kommentoi

Hyvä homma.Mitä tuo tekee britanian kansalaisuudella nythän asuu siellä missä haluaa olla sillä vain pysyy missä nykyisin on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kyllä brittien ja myös suomalaisten pitää ottaa vastuu kansalaistensa tekemistä sotarikoksista eikä kiemurrella eroon vastuusta. Anteeksipyyntö islamistisen kalifaatin uhreiksi joutuneille viattomille syyrian ja irakin asukkaille ja sotakorvaukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinäpä onkin kysymys, pitääkö alaikäisen tyhmyydestä maksaa koko loppuelämä ja onko tytöstä todella vaaraa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos länsimaat pelkäävät vaarallisten islamistien paluuta konfliktialueilta niin olisi hyvä jos ne esim. sponsoroisivat vankiloita kyseisillä alueilla jossa he mahdollisesti ovat syyllistyneet rikoksiin.

Miten muuten puolustusvoimat seulovat pois radikaalit ja potentiaalisesti vaaralliset henkilöt asepalveluksesta? Onko käytäntöja paranneltu riskien vähentämiseksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikea päätös maassa missä ei olla rähmällään niin kuin täällä pönttölässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessahan tyyppi saisi itselleen veteraanistatuksen.

Hassua että Suomessa tuo ei ole mahdollista koska "eräät ihmisoikeusasiantuntijat niin sanovat" mutta muissa maissa ajatellaan omien kansalaisten turvallisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Toisaalta päätös voi olla Iso-Britanian lain mukaan laiton, sillä tyttö ei ole kaksoiskansalainen eli hän on syntynyt Iso-Britaniassa ja on ollut syntymästään lähtien vain sen kansalainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Omista valinnoista pitää kantaa myös vastuu. Joskus se vastuu tarkoittaa myös sitä, että menettää jotain, jonka olisi voinut pitää valitsemalla toisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai antaisitko itse omalle 15-v lapsellesi vielä mahdollisuuden korjata myöhemmin mahdollisia huonoja ratkaisuja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

A-statuksella kaikki turvapaikahakijat pääsevät muiden ohi esim. Meillä suu terveydenhuollossa. Tosin suurin osa lähetetään sitten yksityisille hammaslääkäreille maksusitoumuksen kera. Eikä muuten ole ihan pieniä laskuja ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ko henkilöhän olisi varmasti tervetullut Suomeen käyttäen Kelan Isis-jäsenille suunniteltua ohituskaistaa. Ja ikävä kyllä tämä ei ole vitsi, vaan näin on Kela sunnitellut tekevänsä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kai ny sentään mitään ohituskaistoja Isis jäsenille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

....sinäkin seuraamaan mitä ympärilläsi tapahtuu, niin tiedät asioiden todellisen tilan. Kyllä näille on ohituskaistaa suunniteltu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

96
Sote-uudistusta valmistellaan 18 maakuntamallin pohjalta, vahvisti Antti Rinne: PK-seutu saattaa vielä saada oman ratkaisunsa
87
Kuusamon kaivoshankkeen kieltävä kaava nurin korkeimmassa hallinto-oikeudessa – kaivosyhtiö tyytyväinen päätökseen
81
Oulun kaupunki: Torihotellin rakentamisvelvollisuusaikaan haettava jatkoaikaa
50
Oulussa meni kuitukaapeli poikki kahtena peräkkäisenä päivänä – "Kaivajilla on velvollisuus selvittää, mitä maan alla on"
46
Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste aleni edellisvuodesta – työttömien määrä vähentyi myös Oulussa
44
Kommentti: Seurasimme järjetöntä ajan ja rahan tuhlausta ei minkään takia – ex-oppositio tekee nyt melkein samanlaista sotea, jonka se jarrutti jumiin
43
Oulun rakennusvalvonta kantelun kohteena – kiista koskee autopaikkoja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koiran ulkoitus

Kevyenliikenteen väylällä jalankulkija voi kulkea kumpaa reunaa tahansa. Autotien reunassa vasenta reunaa. Lue lisää...
Mosse65

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image