Ulkomaat

Baltian maiden ja Venäjän suhteissa riittää draamaa, Venäjän kieli arka aihe Virossa

KUVA: ALEXANDER NEMENOV / POOL
Ulkomaat 12.5.2019 19:18
Maarit Uber

Baltian maat kiinnostavat nyt Venäjää muun muassa Liettuan sunnuntaisen presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ja Latvian kesäkuisten presidentinvaalien johdosta. Myös Viro on ollut Venäjällä otsikoissa kevään aikana.

Venäjän media pyrkii lietsomaan kuvaa sekasorron valtaan joutuneista Baltian maista Latvian ja Liettuan presidentinvaalien alla.

Muun muassa Venäjän valtiollinen uutistoimisto Sputnik toisti viikonloppuna tuttua mantraansa siitä, että Latvia olisi menettänyt itsenäisyytensä Brysselille ja joutunut kärsimään EU:n vuoksi. Venäläismedia esittää entistä tiiviimpiä suhteita Venäjään vaihtoehtona EU:lle.

Latviassa on kolmen balttimaan suurin venäläisvähemmistö. Venäjän kannalta on tehokkainta yrittää vedota maiden Venäjän mediaa tiiviisti seuraaviin venäjänkielisiin, ja pyrkiä luomaan epäjärjestystä sitä kautta. Venäjän vaikuttaminen ei rajoitu vaalien alle, vaan toiminta on luonteeltaan pitkäjänteistä ja jatkuvaa.

Kaikilla Baltian mailla on Venäjän kanssa jännitteiset suhteet. Jopa taloussuhteissa Venäjän suuntaan ollaan varovaisia. Venäjällä on tapana kuvata Baltian maiden Venäjään suhtautumista hysteeriseksi.

Edes Liettua ei ole immuuni venäläisvaikutukselle

Liettuassa on vain vähän venäjänkielisiä verrattuna Viroon ja Latviaan. Sitä pidetään tärkeänä syynä sille, että Liettuan on ollut Latviaa ja Viroa helpompi vastustaa venäläistä propagandaa.

Tästä huolimatta Liettuassakin jopa huippupoliitikkoja on narahtanut venäläiskytköksistään.

Liettua on Venäjälle tärkeä jo siksi, että Itämeren etelärannalla Puolan ja Liettuan välissä sijaitsevaan Kaliningradiin kuljetaan Venäjältä Liettuan kautta. Kaliningradin alue on todellinen kummajainen, koska sillä ei ole maantieteellistä yhteyttä emämaahan.

Nato, energia ja historiatulkinnat aiheuttavat ongelmia

Venäjä läksyttää Baltian maita säännöllisin väliajoin muun muassa Natoon kuulumisesta. Baltian maat ovat viime vuosina pyrkineet vähentämään energiariippuvuuttaan Venäjästä. Ne tietävät, että Venäjä tarpeen tullen painostaa energiastaan riippuvaisia asiakkaitaan. Venäjä pyrkii vaikuttamaan energia-alan päätöksiin Baltiassa siinä missä Suomessakin.

Venäjän ja Baltian maiden kanssakäymistä vaikeuttaa myös se, että Venäjällä ja Baltian mailla on keskenään hyvin erilaiset tulkinnat maiden yhteisestä historiasta. Venäjä levittää omaa historiatulkintaansa muun muassa käyttämällä narratiivia, jonka mukaan fasistit ovat palanneet Baltian maihin.

Venäjän kieli arka aihe Virossa

Suomen naapurimaa Viro on joutunut kärsimään Venäjän tempuista viime vuosina jatkuvasti. Venäjä kritisoi Viroa säännöllisesti venäjänkielisen vähemmistön oikeuksien polkemisesta ja pitää venäjän kielen asemaa maassa liian heikkona. Venäjä muistaa pitää esillä myös Viron venäjänkielisten muukalaispassin haltijoiden tilannetta. Virossa kymmenillä tuhansilla asukkailla ei ole minkään maan kansalaisuutta.

Vaikka Venäjä ei ollut Viron maaliskuun alun parlamenttivaaleissa tärkeä teema, keskustelutti venäjän kieli ja sen asema virolaisissa kouluissa virolaisia vaalien alla.

Presidentit tapasivat pitkän tauon jälkeen

Viron presidentti Kersti Kaljulaid vieraili Moskovassa huhtikuussa ja tapasi tuolloin Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Edellisestä maiden johtajien tapaamisesta ehti kulua peräti kahdeksan vuotta. Maiden välit tulehtuivat vuonna 2007 Tallinnan pronssisoturimellakoiden seurauksena.

Kaljulaidin Viron aloitteesta järjestettyä Moskovan-vierailua kritisoitiin Virossa jo ennen sen toteutumista. Tämä siitäkin huolimatta, että Kaljulaid tunnetaan suorapuheisena Venäjä-kriitikkona. Arvostelijat olivat huolissaan siitä, miltä Viron toiminta näyttäisi muiden länsiliittolaisten silmissä. Viro pyrkii kaihtamaan lähentymistä Venäjän kanssa kaikin keinoin.

EU-tasolla Baltian maat kannattavat Venäjän vastaisia pakotteita yhtenäisenä rintamana.

MAINOS

Kommentoi

Jutut ovat negatiivisiä siksi, että Venäjä rohkeni haastaa "rothschild" pankkiiridynastian fiat-raha dollarikatastrofin.
BRICS tai BRICS-maat on taloudessa ja kansainvälisessä politiikassa käytetty akronyymi, jolla tarkoitetaan viittä kehittyvää maata: Brasiliaa, Venäjää, Intiaa, Kiinaa ja Etelä-Afrikkaa[1] ja niiden taloudellisen vaikutusvallan kasvua. Lyhenne on muodostettu näiden maiden englanninkielisten nimien alkukirjaimista. Neljää ensimmäistä kutsutaan nimellä BRIC-maat. BRICS-lyhenteen rinnalla on alettu käyttää myös vastaavanlaista lyhennettä MINT, jolla viitataan neljään BRICS-maihin kuulumattomaan nousevan talouden maahan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos "americana" ärsyttää, niin meenoolippu meenoolippu, sinne missä ei kyllästytä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi meillä "venäläisvaikutus" on olematon. Sen sijaan americanaa tukee joka puolelta (viihde, elokuvat, uutiset jne.) Ollaanko meistä todella tekemässä pikku amarikkalaisia, kuten Mark Twain jo yli sata vuotta sitten väitti (amerikkalaistamme Euroopan emmekä lopeta ennen kuin työmme on tehty..)?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipas Uber kehittänyt aikamoisia salaliittoteoriota! Nehän kuuluu tämän lehden vakioihin! Ei viikkoa ei päivää, etteikö oletus-, uskomus-, luulemis-, ehkäpäuutisia Venäjästä! Milloin sitä, milloin tätä, mutta aina negatiivisiä! On mennyt uutisiltakin uskottavuus!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi trollata muutaman ruplan tähden? Kannattaa muuttaa Venäjälle, jos maan nykyinen meininki ”sananvapauksineen” viehättää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keksi jotain positiivista Venäjästä - Venäjältä. Hyökkäys Georgiaan, hyökkäys Ukrainaan, lentokoneet tippuu, sotkeentuu muiden maiden vaaleihin, yrittää hajottaa Euroopan unionia, jne, jne. Taloudellinen takapajula, korruptoitunut täysin, infra hajonnut jo Neuvostoliiton aikana, väestö vähenee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jutut ovat negatiivisia siksi, että Venäjästä on todella vaikea löytää mitään positiivista - ainakin jos ei ota huomioon dopinguutisia. Ja HIViä en edes mainitse...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:11
Kuikka käveli ennätysvauhdilla MM-kisoihin: Ei hirveästi jäänyt varaa, mutta päätavoite täyttyi
20:08
Pohjois-Suomen erämessujen kävijätavoite ylittyi – Ouluhallilla kävi kolmen päivän aikana yli 38 000 messuvierasta
19:55
Kesä kävi kylässä ja ensi viikolla palataan tavanomaisiin lämpötiloihin – maanantaina Oulun seudulle tulee sadekuuroja
19:00
Analyysi: Kuntaliitos toi Ouluun kyläpolitikoinnin, kaupungin päätöksenteko joutuu koetukselle – edessä isoja päätöksiä taloudesta ja elinvoimainvestoinneista Tilaajille
18:47
Letonniemen maastopalo Toppilansaaresta kuvattuna
17:53
Syömäsä: Perinteisellä grilliruualla on vankkaa kysyntää Ruskon jätekeskuksen kupeessa
17:50
Pääkaupunkiseudulla vaikuttava showpainija ja artisti, oululainen Joni Pellikka haluaisi tuoda showpainin Ouluun
60
HS: Yli 30 Suomen eurovaaliehdokkaista on ollut syytettynä rikoksesta – joka neljännellä perussuomalaisten ehdokkaalla ollut syyte, yksi puolue silti omilla luvuillaan
42
Sebastian Tynkkynen pyytää eroa Oulun kaupunginvaltuuston jäsenyydestä – perustelee eronpyyntöään kansanedustajan tehtävillä
33
Oulun kaupungin budjettivaje täytyy korjata, mutta mistä ja mitä sitten? Lukijalta
27
Alankomaat voitti Euroviisut, yleisöäänet ratkaisivat voiton – katso voittoisa esitys
24
Rinteen mukaan näyttää siltä, että talousasiat ratkeavat – hallitusneuvotteluissa väännetään sunnuntaina muun muassa rahasta
22
Puheenaihe: Voisiko kuka tahansa valita Vuoden urheilijan? "Viimeinen pisara minulle on e-urheilu"
15
Itävaltaan ennenaikaiset vaalit "niin pian kuin mahdollista" – Varaliittokansleri erosi salavideon paljastaman korruptiotapauksen vuoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pankki kiimassa säähtöihini

Vuosikausiahan tuo pankki on ehdotellut aikoja sijoitusneuvojalle. Pitävät jonkun aikaa taukoa ja uudelleen, vaikka ilm... Lue lisää...
OLD ENOUGH

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image