Ulkomaat

Asiantuntija: Mursi runnoo perustuslain läpi Egyptissä

Ulkomaat 11.12.2012 1:13 | Päivitetty 11.12.2012 17:19
STT

Mielenosoittajat kerääntyivät jälleen tänään Kairossa suurmielenosoituksiin, joissa sekä vastustettiin että tuettiin uudesta perustuslaista järjestettävää kansanäänestystä.

Presidentti Mohamed Mursi on määrännyt kansanäänestyksen lauantaiksi.

Väkijoukko yritti tunkeutua presidentinpalatsiin, mutta sotilaat ja mellakkapoliisi estivät sen.

Egyptin liberaali oppositio vastustaa uutta perustuslakia, jonka laatimisessa se ei ole ollut mukana. Opposition mukaan perustuslaki ei turvaa riittävästi ihmisoikeuksia eikä naisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia.

Professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta uskoo, että kansanäänestys järjestetään vastustuksesta huolimatta.

- Jos veikata täytyy, niin uskon ettei presidentti tällä kertaa anna periksi, vaan vie uuden perustuslain läpi, hän sanoo.

Professori on kahlannut perustuslakiluonnoksen miltei kokonaan läpi.

- Luonnoksessa on ristiriitaisuuksia ja mahdollisesti vaarallisia uskonnollisia painotuksia, mikä antaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Siitä huolimatta se on parempi kuin vanha 1970-luvulta peräisin oleva perustuslaki.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

79
Sisäministeri vaatii uutta tulkintaa YK:n pakolaissopimuksesta – Haluaa estää rajan yli tapahtuvan hallitsemattoman maahantulon ja turvapaikanhaun
51
Vima hakeutuu konkurssiin – uusien vuokralaisten puuttuminen kiinteistöstä söi asiakasvirtoja
28
Ylitöillä korvataan tuhansia työntekijöitä teollisuudessa – "Äijät menevät loppuun, kun joka viikonloppu ruuvaavat"
25
Soinin luottamus säilyi, mutta jälkilöylyt jatkuvat – keskustalla keitti yli kokoomuksen "kestämätön toiminta"
19
Kärppien ilta venyi voittomaalikisaan Mikkelissä, Pyörälällä kolmen maalin peli – katso kooste ottelusta
15
Pohjois-Pohjanmaalla varaudutaan voimistuvaan tuuleen ja sen aiheuttamiin vahinkoihin – palomestari kehottaa tarkastamaan veneiden kiinnitykset
14
Keskusta purkaa suuttumustaan hallituskumppani kokoomukseen Soini-jupakassa – Sipilän mukaan keskustasta on luotu iljettäviä mielikuvia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa lounaistuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa paikoin 20 m/s. Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Koillismaalla ja Etelä- ja Keski-Lapissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Dilemma on sama kuin tilanteessa jossa köyhä saa ruuan ilmaiseksi ja muut maksavat siitä 10 euroa. Hyvän taloudellisen t... Lue lisää...
Holy s

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

22.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image