Ulkomaat

ASAP Rockyn pa­hoin­pi­te­ly­oi­keu­den­käyn­nis­sä katsottiin videoita kahnauksesta – Räppärin äitikin saapui paikalle

Useat tiedotusvälineiden edustajat jonottivat aamulla pääsyä oikeudenkäyntiin.
Ulkomaat 30.7.2019 14:19
Markku Uhari, Tuomas Ojala

Rap-muusikko ASAP Rockya syytetään pahoinpitelystä. Oikeudenkäyntiä käydään parhaillaan Tukholmassa, ja se on saanut edetä rauhallisesti yleisestä kiinnostuksesta huolimatta.

Rap-muusikko ASAP Rockyn eli Rakim Mayersin oikeudenkäynti on toistaiseksi saanut edetä rauhallisesti suuresta huomiosta huolimatta.

Suuren huomion saanut oikeudenkäynti alkoi paikallista aikaa hieman ennen kello aamukymmentä Tukholmassa. Oikeudenkäynnin turvajärjestelyt viivyttivät oikeudenkäynnin alkua.

Yhdysvaltalaista Mayersia ja kahta hänen seurueensa jäsentä vastaan on nostettu pahoinpitelysyyte kesä–heinäkuun vaihteessa Tukholmassa tapahtuneen kahnauksen vuoksi.

Mies lähestyi Mayersin seuruetta yöllä, ja tilanne eteni väkivaltaiseksi.

Molempien osapuolten versiot tapahtumien kulusta eroavat, mutta räppäri on ollut vangittuna heinäkuun alusta lähtien. Mayers on todennut toimineensa tilanteessa itsepuolustukseksi. Kaikki kolme syytettyä kiistävät syytteet.

Syyttäjän ja puolustuksen välillä on erimielisyyttä esimerkiksi siitä, käytettiinkö pahoinpitelyssä lasipulloa. Mayersin puolustus on ilmoittanut aikovansa oikeudessa näyttää, että pulloa ei tilanteessa käytetty lyömiseen.

Julkista kiinnostusta ei ole ainakaan vähentänyt se, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tviiteissään vaatinut räppärin vapauttamista. Myös moni julkisuuden henkilö on julkisesti vaatinut muusikon päästämistä vapaaksi.

Rap-muusikko ASAP Rocky vastaa Tukholmassa pahoinpitelysyytteeseen 30.7.2019.

Aamupäivällä katsottu videoita tapahtuneesta

Lännen Median paikalla oleva toimittaja Tuomas Ojala kertoo, että syyttäjä on aamupäivän aikana käynyt läpi oman näkemyksensä Mayersin ja tämän seurueen syytteistä. Osa todisteista on toistaiseksi esitetty.

Kahnauksesta on myös lukuisia silminnäkijöiden videoita, ja oikeudessa on toistaiseksi käyty kyseisiä videoita läpi. Mayersia itseään ei ole vielä kuultu.

Ojalan mukaan oikeudenkäyntiä on seuraamassa noin 40 ihmistä sekä moni tiedotusvälineen edustaja.

– Kaikki yleisön jäsenet eivät edes mahtuneet sisään, Ojala sanoi.

Oikeudenkäynnin tauon aikana Mayersin asianajaja Slobodan Jovicic ei kommentoinut oikeudenkäynnin kulkua. Oikeudenkäyntiä on seuraamassa myös muusikon äiti.

ASAP Rockyn äiti Renee Black saapui tiistaina Tukholmassa seuraamaan oikeudenkäyntiä, jossa hänen poikansa on syytettynä pahoinpitelystä.

Vahingonkorvausvaatimukset yli 13 000 euroa

Mayersin epäillyn pahoinpitelyn uhriksi joutunut 19-vuotias mies vaatii oikeudessa räppäriltä 139 700 kruunun eli runsaan 13 000 euron vahingonkorvauksia korkoineen.

Sekä uhri että puolustuksen näkemys aiotaan tiistaina vielä käydä oikeudessa läpi.

Mayersin oikeudenkäynnin on määrä jatkua torstaina ja perjantaina. Toistaiseksi ei ole tiedossa, millä aikataululla tukholmalaistuomioistuin antaa asiassa ratkaisunsa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

juupase juu . räp -musiikki ei ole "musiikkia" ihan joutavaa että näin paljon ylittää uutis kynnyksen tämmönen. rok an roll

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Oikeudenkäyntiä on seuraamassa myös muusikon äiti."

Räpillä ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa eikä räppäri ole muusikko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoinen juttu oli Ylellä, tämä pahoinpitelyn uhri sanoo matkustaneensa tapauksen jälkeen viikoksi Iraniin, sillä hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi Ruotsissa
Oudoksi tämän tekee se, että hän on tullut Iranista Ruotsiin pakolaisena, koska ei tuntenut oloaan turvalliseksi Iranissa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan vaan Trumpin kiusaksi toivon, että ASAP saisi vankeustuomion. Ikävä kyllä, en usko, että näin kuitenkaan käy.
Olisi vaan hauska nähdä, mitä Trumpi sitten keksisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mitään. Trumpin kommentti oli vain poliittista kannatuksen kalastelua mustilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rumpetti vaan äimän käkenä kun ruotsissa rikas mies on vastuussa teoistaan eikä voikaan maksaa itseään vapaaksi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Amerikassakaan rikas mies pysty maksamaan itseään vapaaksi. Ennen oikeudenkäyntiä kylläkin mahdollista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siihen en osaa vastata, mutta kokeile Abbaa, sen tuotantoa voikuunnella, sekä myös syödä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Oikeudenkäyntiä on seuraamassa myös muusikon äiti."
Olisi kannattanut aikanaan opettaa pojalle käytöstapoja, niin ei olisi tarvinnut lähteä ruotsiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No kyllähän jokainen saa puolustaa itseään häirikköjä vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Afgaani halusi tapella ja pitkän yrittämisen jälkeen muusikot suostuivat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo siltä vaikutti. Jollakin videolla näytti huitovan ensimmäisenä nyrkeillä sitä turvamiestä. Tässä tapauksessa tämä tappelun aloittaja olisi pitänyt pidättää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minua kyllä nolottaisi, jos minut olisi lähetetty paikalle panttivankikysymysten erityisedustajana. kuten Trump on tehnyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

19:28
Wolverhampton pöllytti Norwichia edelliskausien nousijoiden kohtaamisessa – Pukin viime valioliigamaalista on kulunut yli kuukausi
19:26
Päiväkodissa työskennellään tautihautomon eturintamassa, työntekijät yhtä mieltä vastustuskyvyn paranemisesta – "Sen täytyisi olla jo aika ärhäkkä pöpö, jotta se minulle tarttuisi" Tilaajille
19:24
Pakkalan tekojäällä luisteltiin pallon perässä
18:57
Lentoliikenne Kanariansaarille on taas keskeytetty, lennot ohjataan muille kentille
18:42
Vesisateet jäivät tältä erää taakse Oulun seudulla – ensi viikolla on pakkasta ja aurinkoisiakin päiviä
18:11
Pohjantiellä sattunut ulosajo haittasi pohjoiseen suuntautuvaa liikennettä
17:34
Pohjois-Lapin kelkkareitillä pitää olla varovainen – purot ja ojat ovat pysyneet sulina paksun lumipeitteen alla
87
Loppuko hiihto ilmastonmuutokseen? Professori: "Eteläisen Suomen koululaisille luminen talviloma on muisto vain"
35
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
31
Italiassa koronavirustartuntojen määrä nousee nopeasti – hallitus aikoo eristää tartuntakeskittymät ainakin kahdeksi viikoksi, jalkapallo-otteluita peruttu
22
Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen oltava viimeinen toimenpide Lukijalta
17
Mikko Niemelä, 29, on noussut luottorooliin loukkaantumisten kurittamassa Kärppä-puolustuksessa – kellottaa uusia ennätyksiä ja tarjoilee namupasseja
15
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
13
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

256 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vihreät vaatii nopeita ratkaisuja

Vihreistä on ollut hirveästi haittaa tavallisille ihmisille Lue lisää...
Caruna pekka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image