Ulkomaat

Analyysi: Paljastiko Heinäluoman ilmoitus Sdp:n sisäisen kisan EU-pestiin? Kumpula-Natri: "Minulle on ollut itsestään selvää, että Eero on käy­tet­tä­vis­sä"

Ulkomaat 22.5.2019 10:28
Markku Uhari

Sdp:n Eero Heinäluoma ilmoitti maanantaina olevansa käytettävissä Suomen komissaariehdokkaaksi. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin mukaan ulostulossa ei ollut hänelle mitään uutta.

Helsinki

Sdp:n sisäinen kisa komissaarin tehtävästä tiukkenee, kun europarlamenttiehdokas Eero Heinäluoma ilmoittautui kisaan maanantaina.

Heinäluoma kertoi asiasta Helsingissä pitämässään tiedotustilaisuudessa. Hän kertoi päättäneensä tulla asian kanssa ulos sen jälkeen, kun hän oli saanut komissaarihalukkuudestaan kyselyjä.

– Olen valmis EU-komission Suomen-jäseneksi, jos Suomessa sitä halutaan, Heinäluoma sanoi.

Muun muassa eduskunnan puhemiehenä toiminut Heinäluoma ei ollut ehdolla kevään eduskuntavaaleissa, mutta hän on ehdolla sunnuntaina Suomessa pidettävissä europarlamenttivaaleissa.

Häntä on etukäteisarvioissa pidetty yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona komissaarin tehtävään.

– Meillä voi olla myös kokoamme isompi vaikutus EU:ssa, kun toimimme aktiivisella ja rakentavalla tavalla, Heinäluoma sanoi.

Suurin puolue päättää komissaarin

Suomessa komissaarin paikan on tavannut nimetä eduskunnan suurin puolue.

Prosessi on kaikkiaan monimutkaisempi, ja kunkin maan nimeämä komissaariehdokas joutuu käymään Euroopan parlamentissa tentattavana. Suomessa pääministerillä on ehdokasnimityksessä kuitenkin vahva painoarvo.

Tässä tapauksessa Suomen komissaariehdokas nousee todennäköisesti Sdp:stä. Muut puolueet, kuten vihreät, ovat kuitenkin myös nimenneet omia ehdokkaitaan komissioon.

Etukäteen on pidetty myös mahdollisena, että Suomen komissaariehdokas ilmoitetaan samaan aikaan kuin parhaillaan muodostettavan hallituksen ministerit.

Myös Urpilainen ja Kumpula-Natri käytettävissä

Heinäluoman ohella varteenotettavia ehdokkaita Sdp:ltä ovat entinen valtiovarainministeri ja entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen sekä nykyinen europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri.

Maanantaina Lännen Median puhelimitse tavoittama Kumpula-Natri kertoi, ettei Heinäluoman ilmoituksessa ollut hänelle mitään uutista.

– Minulle on ollut itsestään selvää, että Eero on käytettävissä, jos nimitys häneen osuu, sanoi Kumpula-Natri.

Kumpula-Natri on kertonut itsekin olevansa käytettävissä, jos hänet päätettäisiin nimittää Suomen ehdokkaaksi. Myös Urpilainen on ilmaissut tammikuussa Lännen Medialle olevansa käytettävissä "vastuunkantoon".

– Mitä tehtäviä tulee eteen, on puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen käsissä, Urpilainen sanoi tuolloin.

Maanantaina LM tavoitti Urpilaisen avustajan, joka ilmoitti, ettei parhaillaan hallitusneuvotteluissa olevalla Urpilaisella ole komissiohalukkuuteen mitään lisättävää.

Heinäluoma: "Kerroin vain mielipiteen"

Heinäluoma sanoi myös medialle sillä olevan myös merkitystä, että komissaariehdokkaat mittauttavat oman kannatuksensa nimenomaan europarlamenttivaaleissa.

Kumpula-Natri pyrkii uusimaan paikkansa parlamentissa. Urpilainen ei ole ehdolla europarlamenttivaaleissa, mutta hänet valittiin huhtikuussa eduskuntaan yli 11 000 äänellä.

– Kerroin vain sen mielipiteen, joka on Euroopassa voimistumassa ja voimistumassa Euroopan parlamentissa, Heinäluoma tähdensi.

Sisäistä kilpalaulantaa?

Heinäluoman ulostulosta herää kysymys, onko kyse puolueen sisäisestä komissaarikisasta.

Kumpula-Natri ei näe asiaa niin.

– En koe, että tässä on Sdp:n sisäistä kilpalaulantaa. Itse näen, että tässä on eurovaalit käynnissä, ehdokkaana europarlamenttivaaleissa oleva Kumpula-Natri sanoo.

Maanantaina Heinäluoma ei halunnut itse ottaa kantaa siihen, kuka hänestä olisi hyvä kilpakumppani.

Lisäksi Heinäluomasta jokaisen maan pitäisi nimittää ehdokkaaksi komissioon sekä mies että nainen.

Kumpula-Natri totesi, että vastaavaa periaatetta on jo osin yritetty Euroopan parlamentissa.

Juttua päivitetty 20.5. 13.24: Päivitetty: Jutun otsikko, ingressi ja rakenne. Täydennetty Heinäluoman, Kumpula-Natrin ja Urpilaisen kommentein. Korjattu: Suomessa nimitetään komissaariehdokas, ei komissaari, kuten jutussa alun perin luki.

Oikaisu 22.5.2 kl 10.00: EU:ssa käsiteltävästä lainsäädännöstä päättävät yhdessä Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto eikä Eurooppa-neuvosto, kuten jutun faktalaatikossa alun perin luki.

Euroopan komissio

Euroopan unionin jokaisella jäsenvaltiolla on yksi jäsen eli komissaari Euroopan komissiossa. Tällä hetkellä komissiossa istuu 28 jäsentä, mutta Britannian mahdollisen EU-eron myötä komissaarien määrä putoaa yhdellä.

Komissio on EU:n lainsäädäntöä valmisteleva elin. Se valmistelee aloitteet niin, että niistä päättävät yhdessä Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti.

Komission puheenjohtaja valittiin viime europarlamenttivaaleissa Euroopan parlamentin suurimmasta ryhmästä, minkä vuoksi EPP:n silloinen kärkiehdokas

Jean-Claude Juncker

nousi komission johtoon.

Tänä keväänä on kuitenkin epävarmuutta siitä, ovatko kaikki puolueet ja EU-jäsenmaat sitoutuneet kärkiehdokasmenettelyyn.

Komission puheenjohtaja muodostaa komission EU:n jäsenmaiden ehdotusten perusteella. Parlamentti äänestää komissiosta, ja lopullisen nimityspäätöksen tekee Eurooppa-neuvosto.

Euroopan komissio muodostetaan europarlamenttivaalien jälkeen. Alustavien arvioiden mukaan komissio on nimitetty loppukesästä tai alkusyksystä.

Tällä hetkellä Suomen komissaarina on

Jyrki Katainen

(kok.). Nykyisen komission toimikausi päättyy lokakuun lopussa 2019.

MAINOS

Kommentoi

Voisiko joku selvittää miksi rinteen punaisessa ravatissa on yhä syvenevä vako. Onko tämä etikettimoka vaiko vaali-illassa lausumasta "hyvä poja...tytöt" johdettu "ilmiö". Ilmiöpöydät kun nyt on tapetilla hallituskesusteluissa. Lisäkysymys: kiusasiko Rinne (meetoo) naispuolisia kutsumalla heitä tytöiksi. Miehieähän saa kutsua pojiksi ilman syytettä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdottomasti Eero jo silläkin perusteella, että nyt on jo miehen vuoro!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

63
Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmat jatkuvat, osa väestä välttelee Hiukkavaaran tiloja – Työsuojeluvaltuutettu: "Kyllä siellä aika tyhjää on"
18
Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle
17
Qstockin kahden päivän liput myyty loppuun kuukausi ennen festivaalia – tältä kesältä odotetaan uutta kävijäennätystä
16
Oulun kaupunginhallitus myönsi Torihotellille jatkoajan tiukoilla ehdoilla – kaupungille 800 000 euron vakuus
15
Iran: Diplomatian tie on suljettu Yhdysvaltain pakotteiden takia
9
Kauppa yritettiin ryöstää Oulun Koskelassa, teko keskeytyi toisen myyjän tultua paikalle – poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta
8
Suviseurat tuo runsaasti liikennettä Oulun alueelle – liikenne saattaa jonoutua, ruuhkaa odotetaan muun muassa keskiviikolle ja torstaille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

176 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaleva rikkoo

Kaikilla suomen kansalaisilla on myös oikeus valittaa. Myös mediassa. Mikä ihmeen pyhä lehmä on eri uskonnot. Saako sitt... Lue lisää...
jussijuonio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image