Ulkomaat

Amnesty International ja kymmenet maat toivovat, että YK tutkisi Filippiinien huumeiden vastaista sotaa – iskee pahiten vähäosaisiin

Amnesty Internationalin Filippiinien osastojohtaja Jose Noel Olano lukee Amnestyn tekemää raporttia Filippiinien hallituksen rikoksista valtion pääkaupungissa Manilassa. KUVA: ROLEX DELA PENA
Ulkomaat 8.7.2019 12:57
Riina Rastas

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ja kymmenet maat Islannin johdolla ovat vedonneet, että YK:n ihmisoikeusneuvosto tutkisi Filippiinien huumeiden vastaista sotaa ja siihen liittyviä tappoja. Huumeiden vastaisessa sodassa on kuollut ainakin 6600 ihmistä, joista suurin osa on vähäosaisia.

Amnesty International vaatii, että Filippiinien on lopetettava köyhien tappaminen huumeiden vastaisen sodan nimissä.

Amnesty vetoaa tuoreessa raportissaan YK:n ihmisoikeusneuvostoon. Järjestö pyytää neuvostoa tutkimaan vallan väärinkäytökset.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn lisäksi yli kaksikymmentä maata pyysivät, että YK tutkisi tuhannet huumeisiin liittyvät laittomat tapot, uutisoi muun muassa Reuters viime viikolla.

Islanti toimitti kannanoton, jota tukevat enimmäkseen Euroopan valtiot.

Maiden esitys oli ensimmäinen kerta, kun YK:n ihmisoikeusneuvostoa pyydettiin puuttumaan Filippiinien huumeiden vastaiseen sotaan.

Filippiinien huumeiden vastaista sotaa on tutkinut kansainvälinen rikostuomioistuin ICC. Tutkinnan takia Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte erotti maan ICC:stä 2018 maaliskuussa ja kehotti muita maita tekemään samoin.

Sota köyhiä vastaan?

Huumeiden vastainen sota on jatkunut Filippiineillä vuodesta 2016 saakka, jolloin maan nykyinen presidentti Duterte nousi valtaan. Jo ennen valtaan nousua Duterte sanoi, että rikolliset ovat sallittuja salamurhan kohteita.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Filippiineillä tappoja tekevät muun muassa poliisit. Amnesty kertoo raportissaan, että poliisi tappaa esimerkiksi ihmisiä, joiden nimet on julkaistu huumeisiin liittyvällä tarkkailulistalla.

Lisäksi Amnestyn mukaan poliisi palkkaa salamurhaajia, varastaa tappamiltaan ihmisiltä ja väärentää virallisia tapahtumaraportteja.

Amnestyn mukaan Filippiinien hallitus on myöntänyt 6600:a poliisin tekemää tappoa. Monien ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tappoja on paljon enemmän, jopa yli 20 000.

Toisaalta Duterten hallitus on kieltänyt, että ihmisiä olisi tapettu laittomasti.

Presidentti Duterten huumeiden vastaista sodan on nähty olevan myös sota köyhiä vastaan, sillä suurin osa tapetuista on köyhiltä alueilta.

– Jo kolme vuotta presidentti Duterten huumeiden vastainen sota ei ole ollut mitään muuta kuin suuren luokan murhahanke, josta köyhät maksavat korkeimman hinnan, kommentoi Amnesty Internationalin Itä- ja Kaakkois-Aasian aluejohtaja Nicholas Bequelin Amnestyn tuoreessa tiedotteessa.

Filippiinien poliisi on selittänyt tappoja itsepuolustuksella ja on väittänyt, että tapetut taistelivat asein vastaan. Amnesty puolestaan sanoo raportissaan, että osa tapetuista ei edes omistanut asetta tai oli liian köyhä ostaakseen sellaisen.

MAINOS

Kommentoi

Olen käynyt Filippiineillä useita kertoja, kun vaimoni on sieltä. Dutertella on suurempi kannatus kuin kellään presidentillä pitkään aikaan. Kansa on tyytyväinen, kun maassa valvotaan lakia ja järjestystä. Vaimon sukulainen tapettiin, kun varasti kanan. Siellä on omanlainen kulttuuri mihin ei pidä sekaantua, kun ei kerran pysty muutenkaan auttamaan yli sata miljoonaista kansaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiedättekö miksi Thaimaassa ja Aasiassa yleensä on pakko olla kova kuri huumeissa? Ai että. Siksi että siellä voi kuka vain kasvattaa missä vaan huumeita sääolojen johdosta. Mitäpä luulette tapahtuvan jos kaikkialla kasvaa rehottaisi huumekasveja? Aivan. Täydellinen kaaos. Mutta tokihan se on täältä turvallisesta poliisivaltiosta räksyttää ja jaella maailman pätevimpiä suomalaisia neuvoja ympäri maailmankolkkia missä rosvojoukot valtaavat kokonaisia kaupunkeja, jos niitä ei pistetä seinäävasten ja viimeisenä keinona hengiltä. Mm Meksiko on jo täysin huumeparonien ja jengien hallussa ja kuulemma tämä jengi nyt pitäisi vapaasti päästää USAan jakelemaan myrkkyjään.
Ei kuule maailma oikeasti toimi punavihreillä lasella höystetyllä liberaalilla vasemmistopolitiikalla. Jengit ja huumeparonit ja niiden valtavat rahavarat ovat valtioille todellinen ongelma ja se vaatii sotilallisia toimia, halusitte tai ette.
Ps. Tunnen ihmisiä Filippiineiltä ja he ovat 100% hallituksensa politiikan takana, siis ne jotka eivät ole rikollisia. Filippiinit olivat joutumassa anarkian valtaan ryöstelevien ja kaupunkeja valtaavien huumejengien toimesta ja sellaista ei YKSIKÄÄN normaalikansalainen halua omalle valtiolleen tapahtuva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jengit, huumeparonit ja ongelmat on kuule ihan näiten Duterten kaltaisten kiihkoilijoiden aikaansaamia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puolisoni on Filippiiniläinen. Sukulaiset asuvat Manilan liepeillä "vähän" köyhemmällä alueella. Olen siellä viettänyt monet lomani, käveleskellyt yksikseni ympäriinsä enkä ole näihin mainitsemiisi huumejengeihin törmännyt. Poliisi sen sijaan on törmännyt sukulaisteni asuntoon. Saanut muka jostain "vihjeen" että siellä käytettäisiin huumeita ja ratsannut asunnon. No, huumeita ei löytynyt mutta poliisin mukaan lähti asunnosta kaikki vähänkin arvokas. Appiukon vähät kultakorut (vähä omaisuus sijoitetaan siellä kultaan koska köyhille pankkitiliä ei välttämättäole edes tarjolla). Joulurahoiksi laittamamme pari-kolmesataa euroa katosivat myös poliisin taskuihin. Loppujen lopuksi sukulaiset joutuivat muuttamaan kun pelkäsivät että poliisit palaavat uudelle ryöstöretkelle.
Siinä olet oikeassa että monet Filippiinot kannattavat Dutertea. Lähinnä kai siksi että hän ei ole rikkaan suvun rahalla ostettu presidentti kuten aiemmat.
Ja muuten, maailmassa alkavat laboratorioissa tehdyt muuntohuumeet olla isompi ongelma kuin unikko- ja hamppupellot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huumeiden laillistaminen nimenomaan lopettaisi huumejengien vallan, kieltolaki kun on ainoa syy miksi sellaisia nykymuodossaan edes on. Eihän maailmassa ole "viinajengejäkään", tai ainakaan enää, kieltolain aikaan kyllä oli. Logiikkasi siis on päälaellaan. Huumeet laillistamalla nimenomaan otetaan valta pois rikollisjengeiltä ja palautetaan se lailliselle yhteiskunnalle. Siinä vaiheessa kun yhteiskunta tuottaa, jakelee, kontrolloi, myy ja valvoo huumekauppaan, siinä ei juuri rikollisille jalansijaa jää.
Poliisien ja vastaavien toimilla kun ei huumeisiin juuri pystytä puuttumaan, ja vaikutus jää minimaaliseksi jos siksikään. Samalla aiheutuu suuret määrät tuhoa ja kärsimystä, joka voitaisiin välttää. Nykyinen kieltolaki on yksi yhteiskuntien kannalta haitallisimmista mahdollisista vaihtoehdoista asian hoitamiseen ja kontrolloimiseen, ja liberaalimmat huumausainepolitiikat ovat jo osoittaneet olevansa toimivampia niin käytännössä kuin tilastoissakin. Siksi esimerkiksi naapurimamme Norja on siirtymässä dekriminalisointiin, ja esimerkiksi Kanadassa suunnitellaan kaikkien huumeiden laillistamista. Myös muualla maailmassa on selkeä pyrkimys liberaalimpaan suuntaan. Miksi? Koska se toimii paremmin kuin nuo vuosikymmeniä epäonnistuneesti koetetut hölmöjen haaveet huumevapaasta yhteiskunnasta väkivallan keinoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa tosiaan tutkia ja todella tarkkaan! Sitten ottaa käyttöön muuallakin maailmassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo tekee sinusta pahemman ihmisen kuin nuo huumeidenkäyttäjät. He tuskin ovat tehneet sinulle mitään sellaista että heitä olisi syytä alkaa silmittömästi massamurhaamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdottomasti kyllä. Tosin tämä ''sota huumeita vastaan'' on kaikkialla maailmassa suurin, laajin ja törkein järjestäytyneen rikollisuuden erittäin tuottoisa rikos ihmisyyttä vastaan - ihmisoikeusrikosten jatkuva sarja, jossa on mukana ns. ''oikeat'' rikolliset, yrityksiä kuten mm. yksityiset vankilat ja tietenkin useissa eri valtiossa niiden hallinnot, joita ilman koko köyhien huumeidenorjien järjestelmällinen tuominen ei oleisi mahdollista.

Filippiinit on vain säälittävän pikkuruinen jäävuorenhuippu todella valtavasta kokonaisuudesta.

Ainoa tapa hillitä tätä kansakuntien tuhoa on laillistaa huumeet valtioiden monopoleiksi - se lakkauttaa huumerikollisuuden ja tuo valtavat määrät rahaa valtioille käytettäväksi mm. huumehaittojen hoitamiseen huumeiden käyttäjien itse maksamana.

Koska tätä ei tehdä niin se todistaa päättäjien tukevan valtavaa huurikollisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

249 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Tämä kehitys tulee vielä näyttään että työläisellä ei ole mitään vaikutus kanavaa etujensa ajamiseen. Työnantajat tulee ... Lue lisää...
Kertokkeepa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image