Näyttelijä Aulis Rosendahl menehtyi aaltoihin

Aasia 2005 29.12.2004 13:52
Aku Ahlholm
Aulis Rosendahl menehtyi paikallista aikaa sunnuntaiaamuna heti ensimmäisen aallon iskiessa Phuketin rannikolle. Paikalla ollut ystävä ja Suomessa olleet omaiset etsivät Rosendahlia tiistaihin saakka, kunnes karu totuus paljastui.

Rosendahlin lapset arvostelevat viranomaisia hitaasta tiedotuksesta. He odottavat yhä ulkoministeriön vahvistusta isänsä kohtalosta, vaikka hänet on tunnistettu sekä internet-sivuston kuvasta että paikan päällä Thaimaassa.

Viime vuodet näyttelijä Aulis Rosendahl eli vanhassa kotikaupungissaan Tampereella.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

10:18
Toinen ajokaista suljettu liikenteeltä Kuusamontiellä Jäälin kohdalla
10:12
Ulkoministeriö: Suomen suurlähetystön toimintaa on tutkittu Turkissa jo kuukausien ajan: "Epäillään, että tätä järjestelmää on käytetty väärin"
10:09
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"
9:51
Korkein oikeus ei myöntänyt Nokian teippisurmaajalle valituslupaa
9:46
KRP ja Rajavartiolaitos tutkivat: Suomen Ankaran-suurlähetystöstä myönnetty Schengen-viisumeita väärin perustein – selviteltävinä satoja viisumeita
9:41
Matkailuporoksi koulutettu kesy poro varastettiin Ylitorniolla marraskuussa
9:34
Maailman kallein polttoaine synnytti väkivaltaiset protestit – väärinkäytökset tutkitaan, lupasi Zimbabwen presidentti Mnangagwa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

200 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalaisprofessorin väitös; Suomi olisi voinut välttää talvisodan

Jopas on herra Stephen Kotkinilla s.17.2.1959 puheet ja tutkimustulokset. Suomi oli itsenäinen maa, joten miksi Stalin h... Lue lisää...
Sotamies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image