Ulkomaat

Ää­rioi­keis­to­lai­set ja fasismin vastustajat kahakoivat mie­le­no­soi­tuk­sis­sa Portlandissa – Kuusi loukkaantui, yksi sairaalaan

Ulkomaat 18.8.2019 8:05
Reuters

Ryhmien mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaiseksi samaan tapaan kuin viime vuoden heinäkuussa.

Poliisi on pidättänyt lauantaina Yhdysvaltojen Portlandissa Oregonin osavaltiossa mielenosoituksissa ainakin 13 ihmistä. Mielenosoituksien aikana äärioikeistolaisten ja fasismia vastustavien ryhmien välillä syntyi kahakoita.

Poliisin mukaan ainakin kuusi ihmistä loukkaantui tapahtuneessa lievästi ja yksi vietiin sairaalaan. Virkavalta takavarikoi levottomuuksien osapuolilta muun muassa kaasuja, veitsiä ja kilpiä sekä yhden etälamauttimen.

Äärioikeiston mielenosoituksen tavoite oli tehdä loppu kotimaisesta terrorismista. Fasismin vastustajat vastasivat tähän omalla mielenosoituksellaan.

Ryhmät ovat ottaneet yhteen useaan kertaan Portlandissa kuluneiden kuukausien aikana. Viime vuoden heinäkuussa järjestetty mielenosoitus äityi niin ikään väkivaltaiseksi.

Tällä kertaa mielenosoituksissa oli paikalla parhaillaan noin 1 200 protestoijaa.

MAINOS

Kommentoi

Tämä uutinen toistaa samaa punavihreää asetelmaa kuin sisäministerin blogi.
Unohtakaa statistiikat ja uutiset, sillä Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kertoo että varsinainen syy vähentyneeseen turvallisuuden tunteeseen on tietenkin missäpä muussa kuin "äärioikeistossa" joka ei puhu kivasti!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Fasismin vastustajat"? Kyseinen ryhmä oli Antifa, järjestö joka on Yhdysvalloissa luokiteltu liittovaltiotasolla kotimaiseksi terroristijärjestöksi ja hyvästä syystä.

Kyseinen "äärioikeistolainen" ryhmä on "Patriot Prayer", amerikkalaistyylistä klassillista liberalismia kannattava ryhmä (jonka tilaisuuksiin on toki tullut myös sitä aitoa äärioikeistoa liepeille).

Jännä kuulla, että Kaleva uutisoi Antifan suunnitellun väkivallan "mielenosoituksena"

Vakava kysymys Kalevan toimitukselle; onko Antifan kaltainen terroristijärjestö todella toimituksen mielestä "Fasismin vastainen"?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entä jos olisikin vastustettu muulta kuin Yhdysvalloista tulevaa terrorismia. Itse suomalaisena vastustan kotoperäisen terrorin lisäksi myös muualta tulevaa, ja sen vuoksi olen juotunut paikallisten fasismin vastustajien taholta epäillyksi olevani perussuomalaisia äänestävä kouluttamaton moukka. Kiusallista, outoa ja vaikka mitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maailma on tullut siihen tilaan, että "äärioikeiston" vaatimukset tuntuvat ainoilta järkeviltä ja selväpäisiltä. Enpä olisi ihan heti uskonut...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Herttainen tuo ilmaisu "fasismin vastustajat"

Miksei voi suoraan kirjoittaa "kommunistit"?

Kommunismihan on maailmanhistorian hirvein ideologia. Miksi media suhtautuu siihen positiivisesti, eikö sata miljoonaa murhattua riitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totuuden kaivelu tuosta tunkiosta voi aiheuttaa kirjoituskieltoa vakavampiakin seurauksia, mikäli sen totuuden sattuu julkaisemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin mikä Portland niistä? Jenkeissä on Portland Arkansas, Colorado, Connecticut, Illinois, Indiana, Kentucky, Maine, Michigan, New York, Ohio, Oregon, Pohjois-Dakota, Pennsylvania, Tennessee, Texas, 2x Wisconsin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan. Osavaltio pitäisi aina liittää nimeen mukaan. Ja jos matkakohteena on Stockholm, niin Keskilännestä moinen kaupunkipahanen löytyy vähän jokaisesta osavaltiosta. Tarkkana pitää olla, kun lähtee merta edemmäs kalaan. Ja ruotsin kielellä ei niissä enää pärjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis jos äärioikeiston tavoitteena on lopettaa kotimainen terroti, niin miksi he eivät lopeta itseään? Absurdia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nimimerkki Suh teki kyllä selväksi kummalta on parempi suojautua, ns. fasisteilta vaiko ääriajattelua edustavilta fasismin vastultajilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:15
Tupoksen ABC:n pihalla voi olla yöllä parkissa jopa 70 rekkaa – hyville taukopaikoille on Oulun seudulla kysyntää: "Kuljettajat ajavat koko ajan kelloa vastaan" Tilaajille
19:13
Kerrostalon kellarissa syttyi tulipalo Kuhmossa – asukkaita jouduttu evakuoimaan
18:58
Migrin ylijohtaja: Välimereltä tulevilla turvapaikanhakijoilla räätälöidään apua – yksin tuleville lapsille tarvitaan riittävästi ohjaajia
18:53
Ettan tuska kasvaa, viikon sisään jo toinen tyly 0–3-tappio kotipelissä – kapteeni Markus Väisänen vaatii joukkueeltaan parempaa valmistautumista peliin
18:43
Kulkuväylät ja pihat ovat nyt peilijäällä – lähetä kuvia talvisateen tekemästä liukkaudesta
18:07
Osallistu kyselyyn: Mitä laitat laskiaispullan täytteeksi – vihreitä kuulia, mantelimassaa, hilloa vai salmiakkia?
18:00
Timo Reinikka näyttelee Oulussa muistisairaan isän roolin – Sir Anthony Hopkins esittää saman roolin Florian Zellerin näytelmästään itse ohjaamassa The Father -elokuvassa Tilaajille
160
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
71
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
65
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
55
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
28
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
25
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
25
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

242 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Vähän väliä joku välittää ettei eläkerahat riitä. Kuitenkin sen jälkeen kun taitettu indeksi tuli vuonna 1995 ovat eläke... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image