Ulkomaat

91 tuntia ruuhkissa istumista vuodessa Moskovassa — Helsingin liikenne on mos­ko­va­lais­ten taivas

Moskovan ruuhkat alkoivat kun Neuvostotasavalta kaatui vuonna 1992. Arkistokuva. KUVA: Kontiainen Jarmo
Ulkomaat 14.2.2018 11:41
Markku Saksa

Moskovan liikenne on maailman toiseksi pahin Los Angelesin jälkeen, kun liikenneruuhkia mitataan ihmisten autoissa viettämän ajan perusteella.

Moskovassa ihmiset istuvat autoissaan 91 tuntia vuodessa eli saman verran kuin New Yorkissa, mutta pisimpään peltikuoren vankeina ovat Los Angelesin autoilijat. He istuvat ruuhkissa 102 tuntia. Prosentuaalisesti ruuhkissa kuluu aikaa 12 prosenttia koko ajasta auton sisällä. Moskovassa vastaava luku on 26, mutta Magnitogorskissa Uralin itäpuolella se on peräti 44 prosenttia. Siellä autoilijat istuvat puolet autossa oloajastaan ruuhkassa.

Tiedot käyvät ilmi INRIX-tutkimuslaitoksen tuoreimmasta julkaisusta, jossa on mitattu liikenneruuhkia 38 maasta ja lähes 1 400 kaupungista viime vuonna. Helsinki, Turku ja Tampere ovat autoilijoiden taivaita verrattuna moneen maailman suureen kaupunkiin. Helsingissä ruuhkissa vietetään 24 tuntia vuodessa, Turussa 15 tuntia ja Tampereella 14. Helsinki on ruuhkineen sijalla 242, Turku 528 ja Tampere 573 maailmassa.

Moskovalaiset kutsuvat liikenneruuhkiaan legendaarisiksi, mutta ruuhkat alkoivat vasta, kun Neuvostovalta kaatui vuonna 1992. Sen jälkeen kaikki halusivat auton. Nyt Moskovan kaupungin johdon suurena huolena ovat metrot ja bussit, joita kaupungin asukkaat eivät käytä enemmän.

Moni moskovalainen ei suostu luopumaan oman auton käytöstä.
Pietarissa autoilu on helpompaa kuin Moskovassa, mutta sielläkin ihmiset viettävät ruuhkissa 54 tuntia. Muutkaan venäläiset suuret kaupungit eivät ole pärjänneet sen paremmin: Krasnodarissa ruuhkissa hukattu aika on 57 tuntia.

Liikennettä on yritetty parantaa Moskovassa monilla eri toimilla. Parkkipaikkojen määrää on rajoitettu, parkkimaksuja on nostettu sekä uusia teitä on rakennettu, mutta mikään ei tunnu ratkaisevan ruuhkautumisen ongelmaa.

Vuoteen 1992 saakka Moskovan kaupungin liikenteestä vastaavat virkamiehet ajattelivat, että teiden lisääminen auttaisi liikenneruuhkiin. Vuonna 1990 kaupunkia kiertävä kehätie uudistettiin ja kaupunkiin rakennettiin kolmaskin kehätie, mutta autojen määrä vain lisääntyi nopeasti.

Presidentti Vladimir Putin erotti vuonna 2010 Moskovan pitkäaikaisen kaupungin johtajan Juri Lužkovin osittain Moskovan liikenteen ongelmien vuoksi. Uusi kaupunginjohtaja Sergei Sobyanin on ottanut julkisen liikenteen kehittämisen etusijalle.

Metroasemia on tehty lisää ja metrovaunuja on uudistettu. Kaduilla on lisää busseja ja trollikoita, maksullinen pysäköinti on lisääntynyt ja julkisessa liikenteessä on siirrytty siihen, että kertalipuilla pääsee kaikille alueille. Silti Moskova komeilee toiseksi ruuhkaisimman kaupungin listalla. Ruuhkaisen kaupungin maineessa olevassa Méxicossakin ihmiset ovat liikenneruuhkissa vain 54 tuntia verrattuna Moskovan 91 tuntiin.

MAINOS

Kommentoi

Ei mitenkään yllättävää, sillä venäläinen liikennesuunnittelu ei poikkea muutenkaan venäläisen yhteiskunnan toimimattomuudesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raahessa on ruuhka, jos 2 autoa sattuu yhtäaikaa risteykseen. Ja tätä sattuu melkein päivittäin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo ei oo mittää. Hailuodon lautta ruuhkat ovat maailman järkyttävimmät. Vuoden jokaisena päivänä on vähintään 7 tunnin jonot - siis vähintään. Työmatkoihin siis menee 14 tuntia pelekästään lauttan odottamiseen - revi siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moskovassa autolla liikkuessa olen kyllä tullut siihen tulokseen että Suomessa ei ole ruuhkia nähtykään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voiko Moskovaa ja Helsinkiä ees verrata. Helsinki on onneton käpykylä muutamine asukkaineen jotka kuvittelee asuvansa metropolissahah hah haa... Tirsk

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moskova on kolmannen maailman ruuhkainen, kaoottinen ja saastunut metropoli. Korruptoitunut virkakunta ja rikollisuus rehottaa siellä.

Helsinki kuuluu useiden tutkimusteen mukaan koko maailmassa kymmenen parhaimman kaupungin joukkoon asumisen kannalta. Helsingissä asiat toimii, mikä tekee elämisen helpoksi. Maailmassa ei myöskään ole toista yli miljoonan asukkaan pääkaupunkiseutua, jonka ympärillä olisi niin paljon luontoa kuin Helsingissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No mutta, siitä huolimatta Helsinki on käpykylä verrattuna esimerkiksi Moskovaan... Ei siitä pidä vetää hernettä nenään. Itse en ota kantaa korruptioon, kun ei ole oikeaa tietoa asiasta... Tuskin sinullakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Espoosta Helsinkiin, joka päivä, kotiovelta työpaikan ovelle, 40 min x 2, 5 x 40min = 6 h 6 min joka viikko. 26,4 tuntia kuukaudessa,
tekee lähes 2 viikkoa vuodesta menee hukkaan elämästäsi, jos asut pääkaupunkiseudulla.

Päätin että minun vapaa-aika maksaa, tämän takia muutin Keuruulle, saan asua saaressa, työmatka 5 min, veneelle sama matka 5 min, kaupat ja urheilusalit 4 min päässä.

Espoo voi puolestani pitää tunkkinsa ja lähiönsä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun ruuhkat: itsellä n.210 työpäivää vuodessa. Joka päivä menee keskimäärin 20 minuuttia tieremonttien takia ruuhkassa. Moni varmasti täällä samassa tilanteessa. Tämä tarkoittaa 71 tuntia vuodessa. Tampereen ruuhkat: Tampereella ollaan siis ruuhkissa keskimäärin 4 minuuttia päivässä. Oulu tällä hetkellä Suomen pahin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taisi tulla päivän enkat liioittelussa. Oulussa ei ruuhkia esiinny kuin ihan satunnaisesti lyhyitä hetkiä.

Se, että nopeutta joutuu laskemaan tieremontin kohdalla ei tarkoita vielä ruuhkaa. Ruuhkassa ollaan pysähdyksissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo ja ei ees pysähdyksissä lasketa ruuhkaksi jos pystyy juomaan kalijaa samalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

35
Kysyimme: Miksi Oulun linja-autoasemalla ei ole tauluja, joista näkisi autojen lähtö- ja tuloajat?
16
Tuiranpuiston kehittämiskaavailut kuumensivat tunteita – Asukkaat haluavat puiston pysyvän puistomaisena ja täysin ennallaan
11
Professori irtisanomisten helpottamisesta pienyrityksissä: Kuluisi vuosikausia, että irtisanomisperusteet vakiintuvat
8
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
8
Uusista sellutehtaista on puhuttu jo kolme vuotta, päätöksiä yli 5 miljardin hankkeista ei ole vieläkään
7
Koeajossa: Mainoslause "Kaikkien aikojen paras Ford" ei jää kovin kauaksi totuudesta
5
Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalosta Oulun hiippakunnan uusi piispa – sai 59,4 prosenttia äänistä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image