Talous

Uutuuskirja: Elop oli yksi maailman huonoimpia johtajia

Stephen Elop toimi Nokian toimitusjohtajana kolme vuotta. KUVA: Pekka Ala-aho
Talous 7.10.2014 10:00 | Päivitetty 7.10.2014 10:30
STT, Kaleva

Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop  oli ehkä yksi maailman huonoimpia toimitusjohtajia, mutta ei sentään mikään Troijan hevonen. Tähän tulokseen päädytään tuoreessa Nokia-kirja, joka luotaa perusteellisesti Elopin reilut tuhat päivää kestänyttä kautta Nokian johdossa.

Kauppalehden toimittajat Pekka Nykänen ja Merina Salminen haastattelivat tiistaina julkaistuun Operaatio Elop -kirjaansa (Teos) yli sataa henkilöä, joista iso osa on entisiä nokialaisia.

Kirjan mukaan Elop teki kovasti töitä Nokiassa, mutta valitettavasti ratkaisut olivat vääriä. Kirjan päätelmien mukaan Elop on yksi maailman huonoimpia ellei huonoin toimitusjohtaja.

Kun Elop nousi Nokian johtajaksi vuonna 2010, yhtiön markkina-arvo oli 29,5 miljardia euroa. Vuonna 2013 Nokia myi matkapuhelintoiminnot Microsoftille, ja tuolloin yhtiön arvosta oli jäljellä 11,1 miljardia euroa. Samassa yhteydessä kerrottiin myös, että Elop jättää Nokian toimitusjohtajan paikan.

Operaatio Elop -kirja laski, että Elop työskenteli Nokian toimitusjohtajana 1 020 päivää, ja jokainen päivä laski Nokian omistajien omaisuutta 18 miljoonaa euroa.

Nokia heikoilla jo ennen Elopia

Kirjan kirjoittajat huomauttavat, että Nokian alamäki oli pitkällä jo Elopin tullessa yhtiöön. Myös Elop teki jättimäisiä virheitä, mutta kirjoittajat uskovat hänen yrittäneen Nokian pelastamista tosissaan. Microsoftillakaan ei ollut syytä toivoa Nokian epäonnistumista, sillä menestyvä Windows Phone -strategia oli sille äärimmäisen tärkeä.

"Nokian puhelimia ei tappanut murhamies Kanadasta. Ne tappoivat kotimaassa syntyneet ylimielisyys, keskittyminen kustannuksiin, vastuiden epäselvyys ja yhtiön hallituksen väärät päätökset", Nykänen ja Salminen kirjoittavat.

Epäilyt Elopin toiminnasta Microsoftin kätyrinä saivat lisävauhtia siitä, että hän kuittasi matkapuhelinkaupan yhteydessä jättikorvaukset.

Kirjan haastattelujen perusteella salaliittoteorioille ei kuitenkaan ole katetta. Kirjoittajien mukaan hän olisi kuitenkin tienannut vielä enemmän, jos olisi saanut Nokian bisneksen menestymään.

Kirjassa kuitenkin kerrotaan siitä, että Elopin harkinta petti myös siinä, että hän nosti Microsoft-konsultin keskeiseen asemaan myös Nokian päätöksenteossa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Jaa että oli, onko se miksikään muuttunu? On kai se sitä vieläkin, mutta hulavatun paljon rikkaampi, kiitos siitä Nokian hallitukselle ja Eelopin löytäjä Jormalle. Eikö ala olla jo mahdollista, että suomalaisia firmoja johtaa suomalainen henkilö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päinvastoin, Hän on huippujohtaja joka tekee maailman suurimman matkapuhelinjätin yrityskaappauksen taitavasti.

Lyöttäytyy sisäpiiriin toimariksi, vetää kaikilta yrityksiltä ja mahdollisuuksilta maton alta. Polkee kurssin pohjalukemiin jolloin loppu on edullinen lunastaa pois.

Vielä täydellisempi olisi ollut että hän olisi antanut Nokian mennä ihan alas ja vajota konkurssiin. Niin mikkis olisi voinut ostaa konkurssipesältä myös patentti salkut ja kartat. Mutta tämä jäi tekemättä, miksi sitä ei tiedetä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Obi-Wan Kenobin sanoja mukautettuna lainatakseni yhtiön hallitus, joka valitsi huonon toimitusjohtajan on itse vielä tätäkin toimitusjohtajaa huonompi.

Melkein kuka hyvänsä maallikko olisi myös voinut kertoa Nokian hallitukselle, ettei toimitusjohtajaksi olisi kannattanut valita vanhaa miestä Microsoftin kaltaisesta firmasta, joka puskee tulosta ainoastaan siksi, että sen perustajilla oli visiota ja kykyä vuosikymmeniä sitten luoda yritykselleen erittäin määräävä markkina-asema. Sen jälkeen firma ei ole oikeastaan kyennyt mihinkään muihin läpimurtoihin kuin pelikonsoliin monia vuosia sitten.

Elop saattoi olla yksi maailman huonoimmista toimitusjohtajista, mutta Nokia hallitus oli myös yksi maailman huonoimmista yrityshallituksista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:39
Mitä lapselle tai nuorelle tapahtuu sijaishuollon jälkeen? – Ministeriön työryhmä selvittämään jälkihuollon uudistamista
14:37
Macron ei päässyt pakoon keltaliivejä Saksassakaan – Merkel ja Macron halusivat antaa sopimuksellaan "sysäyksen Euroopan yhtenäisyydelle"
14:31
Kiiminkiläisestä Anita Korvasta kasvatettiin hiihtäjälupaus Kainuussa – Valmentaja: "Hän on oma, hyvä persoonansa. Hyvin suora ja rehellinen."
14:31
Akkuliikkeissä on vilinää Oulussa – "Enemmän kuin kymmenen autoa konepeltiä pystyssä pihalla"
13:58
Varastorakennuksessa ollut pakettiauto syttyi tuleen Sotkamossa
13:28
Henkilöauto törmäsi rekan perään Oulun Raksilassa
13:28
Anita Korva hiihti jälleen nuorten MM-pronssille: "Tähtäin on aikuisten sarjassa, mutta kivahan täällä on pärjätä"
70
Oulun keskusta täyttyi ihmeellisistä vanhoista autoista kaikenlaista rojua katoillaan – hollantilainen porukka seikkailee Tanskan, Suomen, Ruotsin ja Norjan halki halpisautoilla
58
Sinun vuoro kysyä Kalevan vaalikoneessa – ehdokkaat Oulun vaalipiirin alueelta vastaavat
45
Kolmesataa hollantilaista halpisautoa hurautti Oulun kautta Ruotsiin – Tarkastiko poliisi enintään 500 euroa maksaneiden ajopelien kuntoa?
42
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
26
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
20
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
15
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

234 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kansan elintason romahduksen lähtölaukaus

No jos se 80-luku oli niin kultaista aikaa, niin mietitäänpä hetki mitä nyt pitäisi sitten tehdä? Miten se työttömyys ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image