Talous

Työpaikan ovenpielestä löytyvä ku­lun­val­von­ta­lai­te on luultavasti oululainen tuote – Idesco Oy:n laitteita on jopa 70-80 prosenttia RFID-lukijoista

Idescon applikaatioinsinööri Marko Jyrkän (vas.) ja toimitusjohtaja Jari Valtosen mukaan kulunvalvontalaitteita hankkineet asiakkaat arvostavat siitä, että mahdolliset ongelmatilanteet hoidetaan nopeasti kuntoon. KUVA: Jukka Leinonen
Talous 9.9.2019 9:03
Pasi Klemettilä

Jos työpaikan ovenpielessä on kulunvalvontalaite, se on luultavasti oululainen tuote.

Oululainen Idesco Oy on ollut kaupungin huipputekniikan maisemassa tärkeä nimi jo 30 vuotta, ja toiminta on edelleen voimissaan.

Yritys kehittää ja valmistaa vanhan teknologiakylän alueella RFID-lukijoita, eli laitteita, joilla kulkukortteja luetaan.

Toimitusjohtaja Jari Valtosen mukaan he ovat nyt Suomessa ylivoimainen markkinajohtaja kulunvalvonnassa 70–80 prosentin osuudella. Oulusta on siis lähtöisin suuri osa Suomessa asennetuista kulunvalvontalukijoista.

Idescon liikevaihdosta noin puolet tulee kuitenkin viennistä.

Moni Oulun teknologiakylän alkuaikojen yritys on häipynyt maisemasta eri syistä, mutta Idesco on säilynyt, kasvanut ja voi hyvin. Idescon pääomistus on toki kulkenut Polar Electron ja pääomasijoittaja Sentica Partnersin kautta ruotsalaiselle Lagercrantzille. Idesco on edelleen itsenäinen yritys.

Moni ei huomaakaan, että töihin pääsee vilauttamalla kulkukorttia oululaisen Idescon laitteelle. KUVA: Janne Körkkö

Valtosen mukaan ruotsalaisyhtiö on oivallinen omistaja, sillä yhtiö ei esimerkiksi pakota omistamiaan yrityksiä etsimään synergiaa, mutta vapaaehtoisesti sitä tehdään. Yritykset ovat itsenäisiä, mutta tulosta niiden pitää tehdä.

Valtonen on tullut vuonna 1989 perustettuun Idescoon töihin myynti-insinööriksi vuonna 1994 ja on edennyt toimitusjohtajaksi ja osaomistajaksi.

– Alkuun tehtiin hirveästi tappiota. Olimme RFID-teknologian pioneeri ja uranuurtaja, ensimmäisiä valmistajia. Se oli tosi raskasta. Mutta vuonna 1996 saatiin ensimmäisen kerran nenä pinnalle ja siitä lähtien on tehty kannattavasti bisnestä.

Viimeiset 10 vuotta liikevaihto on tasaisesti kasvanut.

Idescon historian aikana moni asia on muuttunut.

– Kun me aloitettiin, kukaan ei tiennyt, mitä RFID edes on. Nyt se on arkipäivää, kaikilla on RFID-tekniikkaa maksukortissa taskussa. Lähimaksaminen on sitä samaa teknologiaa, mitä me käytämme kulunvalvonnassa.

Työ on muuttunut konsultoivaksi myynniksi. Kulunvalvontatuotteissa ei ole kovin suuria eroja firmojen kesken, mutta Valtosen mukaan siinä on suuri ero, kuinka ketterästi ja turvallisesti asiakkaita palvellaan ja neuvotaan.

Ketteryydessä on hänen mukaansa Idescon erityinen myyntivaltti kovasti kilpailussa markkinassa.

Kun Valtonen aloitteli työuraansa, katsottiin puhelinluettelon keltaisilta sivuilta, kenelle koetetaan myydä tuotteita. Nyt se tieto löytyy kaikille netistä heti. Ja ostajatkin tietävät etukäteen, kuka voisi olla sopiva laitetoimittaja.

– Kun joku tulee koputtelemaan meidän ovelle, he ovat jo tehneet meistä arvioinnin. Silloin on tärkeää tarttua kiinni.

Valtosen mukaan esimerkiksi messujen merkitys on muuttunut.

– Kukaan ei enää siellä julkista uusia tuotteita. Digitaalisen markkinoinnin rooli on korostunut.

Idescon asiakkaina on monia isoja yrityksiä, joille Idesco tarjoaa räätälöityjä ratkaisuja kulunvalvontaan. Idesco voi toimittaa järjestelmät ja laitteet, mutta sen nimeä ei välttämättä näy missään.

– Siihen putkeen kun saadaan tavaraa, se on hitaasti liikkuva mutta myös hitaasti pysähtyvä putki. Suurin haaste on päästä sisään, se voi kestää kauan. Kun ensimmäinen toimitus on tehty, kaikki lähtee eteenpäin, Valtonen sanoo.

RFID-teknologian pioneeri

Idesco Oy on oululainen RFID-lukijoiden valmistaja ja yksi alan pioneereista.

RFID (radio frequency identification) eli radiotaajuinen etätunnistus on menetelmä tiedon etälukuun ja -tallentamiseen käyttäen RFID-tunnisteita eli tägejä. Samaa teknologiaa käytetään myös kauppojen lähimaksuissa.

Yhtiön RFID-lukijoita käytetään myös monissa muissa RFID-pohjaisissa tunnistusjärjestelmissä Suomessa ja ympäri maailmaa.

Viime tilikautena Idesco teki vajaan 7 miljoonan euron liikevaihdon ja liikevoittoprosentti oli hyvää luokkaa eli 18,5.

Tavoitteena on päästä liikevaihdossa yli 10 miljoonan euron parissa vuodessa

Idescolla on vajaat 40 työntekijää, joista Oulussa noin 35. Henkilöstö on kasvanut viime aikoina ja työntekijöitä tullee seuraavan vuoden aikana lisää.

Yritys tekee tuotteidensa loppukokoonpanoa Oulussa.

MAINOS

Kommentoi

Hyvä IDESCO!
Onnea 30 -vuotisen taipaleen johdosta ja menestystä tuleville vuosille.
Sinnikkyys palkitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun joku viisas insinööri keksii toimivan laitteen, sitten voi elvistellä.
Ei vielä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ollaan käytetty jo vuosia sormenjälkitunnistinta työajanseurannassa ja on ihan paras vaihtoehto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fyysinen läsnäolo työajanseurannassa on esim. tietotyössä niin menneen talven lumia etten ainakaan henkilökohtaisesti haluaisi työaikaani seurattavan sillä tavoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11:15
Mies löi naista 13 kertaa puukolla ylävartaloon Raahessa, miehen mukaan kyse oli hätävarjelusta – syyttäjä vaatii vankeustuomiota
11:06
Henkilöautot nokkakolarissa Kalajoella – viisi henkilöä loukkaantui, kaksi vakavammin
11:05
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
10:52
Kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo Sotkamossa – yksi ihminen vietiin jatkohoitoon
10:52
Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut – 107-vuotias Kanerva oli Tornion vanhin asukas
10:33
Keskustan Minna-Maaria Sipilä eroaa Kempeleen kunnanhallituksen jäsenyydestä – vetoaa kahdella paikkakunnalla asumiseen
10:14
Näin Hahtiperän hylyn kappaleita lastattiin autoon Oulussa
52
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
38
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
26
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
24
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
19
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"
15
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin
14
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image