Talous

Twitter teki ensimmäisen voitollisen tuloksensa - julkistus sinkautti osakkeen arvon nousuun

Talous 8.2.2018 16:59 | Päivitetty 8.2.2018 18:27
STT

Sosiaalisen median yritys Twitter julkisti torstaina ensimmäisen voitollisen tuloksensa. Se on ilmoittanut tappioista jokaisella vuosineljänneksellä sen jälkeen kun se vuonna 2013 listautui pörssiin. Sanfranciscolaisyhtiö teki viime vuoden loka-joulukuussa 91 miljoonan dollarin voiton. New York Timesin mukaan vuotta aiemmin yhtiö teki 167 miljoonan tappion.

Yhtiön toimitusjohtaja Jack Dorsey pitää tulosta vahvana lopetuksena vuodelle.

- Olen ylpeä vakaasta kehityksestä vuonna 2017 ja luottavainen jatkon suhteen.

Aktiivisten kuukausittaisten käyttäjien määrä nousi 330 miljoonaan. Se on neljä prosenttia kasvua edellisvuodesta, mutta vuoden 2017 kolmanteen neljännekseen määrä pysyi samana, New York Times kertoo.

Tulosjulkistuksen jälkeen Twitterin osakkeen arvo singahti yli 20 prosentin nousuun pörssin aukeamista edeltävässä kaupassa.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

88
Vuokra-asunnot odottelevat asukkaita – "Oulussa on vuokralaisrintamalla hiljaisinta"
53
Esirippu laski, yksi aikakausi päättyi – alkaako Lipossa uuden rakentaminen lahjakkaiden juniorien varaan vai onko seuran taru lopussa?
49
Oulun tornitaloista ja muista korkeista rakennuksista tarkka selvitys - kaupunki aikoo perehtyä korkean rakentamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen
39
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
37
Ruotsin autotuhopoltoista epäilty otettu kiinni Turkin rajalla
33
Metsokankaan koulun erityisryhmien taksikyydeistä tuli iso harmi: Lapset myöhässä, vanhemmat kyydittäjinä – ongelmat jatkuivat tiistaiaamunakin
33
Oulun kaupunki hyväksyi Hailuodon pengertien suunnitelman

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa ei ole korruptiota vaan koko järjestelmä on läpimätä!

Ja harvassa maassa hallitus saa jatkaa, kun yksi puolue hajoaa ja hallitukselle jää roimasti alle 50% kannatus. Tämä maa... Lue lisää...
mp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image