Talous

Turunen: Terrafamen kaivos tuottaa tuloja jo vuoden päästä

Talvivaaran jatkosta neuvotellaan ulkopuolisen rahoittajan kanssa. KUVA: Jarmo Kontiainen
Talous 11.11.2016 14:42 | Päivitetty 11.11.2016 14:45
Aki Taponen

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps) pitää hyvänä sitä, että Terrafamen omistama Talvivaaran kaivos Sotkamossa on saanut lisää armonaikaa maan hallitukselta.

Turusen tietojen mukaan neuvotteluissa ulkopuolisen rahoittajan kanssa on nyt hyvä tilanne.

– Näen tilanteen positiivisena, koska kaivoksella on saatu ongelmat kuntoon. Olen nähnyt laskelmat siitä, että kaivos tuottaa tuloja näillä nikkelin maailmanmarkkinahinnoilla vuoden 2017 ja 2018 vaihteessa.

Turusen mukaan ensi vuodenvaihteen aikarajasta kiinni pitäminen valtion rahoituksessa olisi tarkoittanut sitä, että valtio ei saisi neuvoteltua hyviä ehtoja ulkopuolisen rahoittajan kanssa.

– Jos neuvotteluosapuoli tietää, että valtio joutuu tekemään päätöksen viimeistään 31.12. 2016, sillä ei ole intressiä tarjota parasta ratkaisua, Turunen sanoo.

Ensi vuoden budjettiin tarvittava lisämääräraha Terrafamelle selviää elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) tiedostustilaisuudessa perjantaina iltapäivällä.

Hallitus linjasi aiemmin rahoittavansa Terrafamen toimintaa vain tämän vuoden loppuun saakka.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta myönsi kaivokselle jatkoajan perjantaina.

Tällä hetkellä Terrafamen kaivos on kokonaan valtion omistuksessa.Terrafame jatkaa Sotkamossa kaivostoimintaa, jonka se peri pörssiyhtiö Talvivaaralta. Talvivaara on yrityssaneerauksessa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (30)

Joskus jotain järkevääkin TerraFamesta. Laitos nousee kun ylösajo saadaan loppuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisi varmaankin alkaa räätälöimään yhtiön johdon boonus ja optio ohjelmia näin jo hyvissä ajoin.
Elikkä kannustin järjestelmät kuntoon ja pitäisikö förskottinakin alkaa niitä kierrättämään veroparatiiseihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pyramidipelikoijareiden puheita, "ensi vuonna räjähtää!"

Samoin kuin Talvivaaralla, heilläkään sitä ensi vuotta ei koskaan tule, vaan se pysyy aina "ensi vuonna".

Onhan tuo Talvivaarakin tuossa tahkonnut nyt kymmenisen vuotta, eikä ole saanut aikaiseksi kuin miljarditolkulla velkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tänään on vanha miljoona/työpaikka taas laitettu veronmaksajien rahoja. Onneksi on vaalit tulossa ja perussuomalaisten ideologia paljastuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todennäköisempää on että vuoden kuluttua todetaan taas muutama sata miljoonaa uponneen Talvivaaraan tuottamatta mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitkeys palkitaan aina. Metalliteollisuus on aina kulkenut kehityksen etunenässä. Tätä on odoteltu.Haihattely alas .Työ kunniaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä kanssa yksi populisti joka ei pysty myöntämään että ensimmäinenkin tukipaketti talvivaaralle oli silkkaa veronmaksajien rahojen haaskausta.Takki kääntyi turusella niinkuin kaikilla persuilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten tämmöistä liiketoimintaa voi kutsua kannattavaksi niin kauan kuin se tarvitsee tukiaisia?Minä en ainakaan ymmärrä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt voisi vielä panostaa mangaanin talteenottoon. Eikös outokumpu ollut siitä kiinnostunut. Saattaisi onnistua jos asiaa vielä tutkittaisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Ei saada neuvoteltua hyviä ehtoja".

Hoh hoijaa. Taas vuosi samaa taivaanrannan maalaamista. Tätä menty nyt 5 vuotta. Lopetttakaa jo tuo valehtelu meille veronmaksajille.

Hyvä neuvottelutulos olisi jos joku yksityinen suostuisi ottamaan roskaan haltuunsa. Kaikki muu on toiveajattelua.

Only in Finland with finnish politics.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko kaivoksen historian ajan samat puheet....ensi vuonna tulee tuottoa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lupaako turunen erota eduskunnasta jos väite ei toteudu? Turusenhan kannattaa ostaa nyt itse osakkeita jos se kerta näin käy. Laitappa nyt turunen omaan salkkuu vaikka 100 000 eurolla terraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitähän veroa seuraavaksi korotetaan, että talvivaaran kuppaus saa jatkua. Mitä myöhemmin alasajo tehdään, sitä kalliimmaksi se veronmaksajille tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisipa Turunen myös viitsinyt laskea, että milloin Terrafame on tuottanut niin paljon voittoa, että siihen satsatut rahat tulevat korvattua. Veikkaampa, että ei koskaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (30)

Uutisvirta

48
Oulussa aletaan jakaa paketteja sähköavusteisella konttipyörällä Armadillolla – pyörä vie alle kolmasosan jakeluauton vaatimasta tilasta
24
Yle: Kurdijoukot valmiita tuomitsemaan al-Holin leirin naisia ilman kansainvälistä rikostuomioistuinta – aikovat käydä keskusteluja myös Suomen kanssa
22
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
17
Kiinassa koronavirukseen kuolleita on jo yli 40, tartunnan saaneita lähes 1300 – Wuhaniin lennätetty 450 Kiinan armeijan lääkintähenkilöä
16
Koronaepidemian lähde löytyy kiinalaistorien "tautihautomosta" – ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet villieläinkaupan riskeistä pitkään
15
Mies jäi kiinni rattijuopumuksesta kaksi kertaa puolentoista tunnin sisällä Oulussa – poliisi pysäytti myös muita päihtyneitä kuljettajia viikonloppuyönä
15
Ammattiliitto Pro laajentaa teknologiateollisuuden toimihenkilöiden lakonuhkaa – mukana noin 30 uutta yritystä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image