Talous

Trumpin terästullit voivat jopa vaikeuttaa ame­rik­ka­lais­yri­tys­ten eloa, uskoo asiantuntija – kauppasota olisi silti Suomelle myrkkyä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viime viikolla aikovansa lisätä tuontitullit USA:han tuotavalle teräkselle ja alumiinille. Yhdysvallat on maailman suurin teräksen vastaanottajamaa. Teräsrullia SSAB:n tehtaalla Hämeenlinnassa. KUVA: Pekka Rautiainen
Talous 6.3.2018 5:00
Markku Uhari

USA:n esittämät teräs- ja alumiinitullit voivat johtaa hintojen laskuun Euroopassa, mikä hyödyttäisi täkäläisiä konealan yhtiöitä, arvioi Matti Mannonen Teknologiateollisuudesta.

Ilo kestäisi silti vain hetken.

Yhdysvaltojen kaavailemat tullit tuontiteräkselle ja -alumiinille aiheuttavat muutakin kuin pelkkää ruostetta suomalaisyrityksille.

Alaa edustavan teknologiateollisuuden elinkeinopolitiikan johtaja Matti Mannonen arvioi Lännen Medialle, että presidentti Donald Trumpin ilmoittamista tulleista voivat hyötyä erityisesti Euroopassa toimivat koneteollisuusyhtiöt ja yritykset, jotka käyttävät terästä raaka-aineenaan.

Lähtöolettamana hänen arviossaan on, että Yhdysvalloissa teräksen ja alumiinin hinta nousisi tuontitullien seurauksena.

– Tämä tarkoittaisi, että terästä tarjotaan muille markkinoille enemmän, Mannonen toteaa.

Teräksen kasvava tarjonta puolestaan johtaisi hänen mukaansa Euroopassa todennäköisesti siihen, että maanosan markkinoilla teräksen hinta laskisi.

Tämä ei lämmitä teräsyhtiöitä, mutta konealan yrityksille arvokas raaka-aine muuttuisi Mannosen mukaan nykyistä edullisemmaksi.

Vastaavasti Yhdysvalloissa terästeollisuuden asiakkaiden tuotteiden hinta nousisi, joten tarjolla saattaisi olla jopa hetkittäinen kilpailuetu jenkkeihin nähden.

Hyöty voisi jäädä hänen mielestään kuitenkin lyhyeksi, koska tullit voisivat laajentua ennen pitkää myös muihin tuotteisiin. Tullinokittelu voi puolestaan johtaa lopulta asetelmaan, joka olisi Mannosen mielestä vientiriippuvaiselle Suomelle "myrkkyä".

– Paras vaihtoehto olisi, että nämä tullit peruttaisiin, sanoo Mannonen.

Vastareaktio voimakas ulkomailla

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viime viikolla aikovansa lisätä tuontitullit USA:han tuotavalle teräkselle ja alumiinille. Yhdysvallat on maailman suurin teräksen vastaanottajamaa.

Tulleista pitäisi tulla virallinen päätös tällä viikolla. Teräksen tuontitulli olisi kaavailtu 25 prosenttiin, kun taas alumiinin tulli olisi 10 prosenttia.

Trumpin ilmoituksen seurauksena EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti, että EU voisi asettaa omat tullinsa amerikkalaistuotteisiin, kuten Levi's-farkkuihin ja Harley Davidsonin moottoripyöriin. Vastatoimia USA:ta kohtaan miettii myös Kiina.

Trump puolestaan vastasi Junckerin esitykseen Twitterissä, että Amerikka voisi alkaa verottaa Euroopasta tuotuja autoja.

Maanantaina Trump ilmoitti Twitterissä, että alumiini- ja terästulliaikeet poistuvat, jos Kanadaa ja Meksikoa koskeva uusi Pohjois-Amerikan NAFTA-sopimus syntyy.

MAINOS

Kommentoi

Kaikkien sotien perimäinen syy on raha (markkinoiden ja luonnonvarojen hallinta). Saksan kimppuun hyökättiin pariinkn otteeseen ja ihan alkuperäinen todellinen syy oli se, että Saksalla meni taloudellisesti liian hyvin ja sen talous kasvoi uhkaamaan muita. Lisäksi Saksan talous oli liian itsenäinen. Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä on hyökkäysten, valtausten ja talouspakotteiden kohteeksi päätyneet juurikin itsenäisen rahapolitiikan maat. Sota ny vain on saatava aikaiseksi, vaikka kauppasota.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

76
Kenelle antaisit kunnian uusista työpaikoista? Sipilän hallituksen ansio on suurempi kuin nolla mutta pienempi kuin 120 000
58
Puheenaihe: Siedetäänkö huonoa käytöstä työpaikoilla liikaa?
52
STT: Airiston Helmi on ollut Puolustusvoimissa huolen aiheena – HS:n sotilaslähteen mukaan yritys on myös ollut vuosia Supon tarkkailussa
28
Uniapnean diagnooseissa jyrkkä kasvu – hoidossa käytettävää ylipainehengityslaitetta on joutunut OYSissa jonottamaan yli puoli vuotta
19
Naamioitunut mies ryösti Kastellin apteekin, poliisi pyytää havaintoja
18
Lukijan kuva: Nuoli törröttää sorsan kyljessä Lintulammella – poliisille tehty ilmoitus
17
Sirkkoja voi nyt ostaa oululaisesta REKO-lähiruokaryhmästä, kysymällä kotisirkkoja saa suoraan tilalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

miksihän sipilä ja keskustapuolue on hyökännyt palkansaajia vastaan koko hallituskauden ajan??

Tämä hallitus on itsenäisyytemme ajan oikeistolaisin hallitus. Meillä ei ole ollut koskaan lähellekään samanlaista halli... Lue lisää...
Aito Helmiina

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

22.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image