Talous

Technopolis laskee ennustettaan vuoden 2018 kan­nat­ta­vuu­den osalta julkiseen os­to­tar­jouk­seen liittyvien kulujen vuoksi

Teknopolis Uusikatu. KUVA: Jarmo Kontiainen
Talous 12.10.2018 16:49
Kaleva

Kildare Nordic Acquisitions S.à r.l ilmoitti tänään toteuttavansa julkisen ostotarjouksen kaikista Technopolis Oyj:n liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista osakkeista. Tämän seurauksena Technopolikselle syntyy kuluja, jotka liittyvät ostotarjoukseen.

Kulut käsittävät muun muassa neuvonantopalkkioita. Merkittävä osa neuvonantopalkkioista on ehdollinen ostotarjouksen toteutumiselle.

Ostotarjoukseen liittyvien kulujen ja palkkioiden arvioidaan olevan yhteensä noin 5,9 miljoonaa euroa. Näistä kuluista johtuen Technopolis laskee ennustettaan vuoden 2018 kannattavuuden osalta. Aiempi konsernin liikevaihtoennuste pysyy ennallaan.

Technopolis arvioi, että konsernin liikevaihto vuonna 2018 on vuoden 2017 tasolla. Yhtiö arvioi konsernin käyttökatteen olevan matalampi kuin vuonna 2017.

 

Arvioissa on otettu huomioon Jyväskylän liiketoimintojen ja kiinteistöjen myynnin negatiivinen vaikutus konsernin liikevaihtoon on vuositasolla noin 14,5 miljoonaa euroa ja konsernin käyttökatteeseen (EBITDA) 7,2 miljoonaa euroa.

Lisäksi arviossa on otettu huomioon käynnissä olevien orgaanisten kasvuhankkeiden suunniteltu valmistuminen sekä yhtiön näkemys kunkin Technopoliksen markkina-alueen taloudellisesta kehityksestä ja yhtiön vuokrausasteen ja vuokrien kehityksestä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

SAIRAIDEN PILKKAAMINEN.

Vai puolustat erilaisia ihmisiä etkä ole niitä tuijottanut?? Ainakin Lesta-Sipilä ei ole kuulunut tähän joukkoon. Olipa ... Lue lisää...
jerme

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image