Talous

Suomen vienti kasvoi viime vuonna 15 prosenttia

Talous 7.2.2018 9:16 | Päivitetty 7.2.2018 10:39
STT

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi viime vuonna 15 prosenttia, kertoo Tulli. Vienti oli arvoltaan 59,5 miljardia euroa.

Vuonna 2016 vienti oli laskenut neljä prosenttia. Viimeksi Suomen vienti kasvoi vuositasolla vuonna 2011.

Tuonnin arvo kasvoi viime vuonna 13 prosenttia vuoden takaisesta ja oli arvoltaan 62 miljardia euroa. Kauppatase jäi 2,5 miljardia euroa alijäämäiseksi, kun alijäämä oli edellisvuonna 3,1 miljardia.

EU-maihin suuntautunut vienti kasvoi viime vuonna 17 prosenttia, euroalueelle 20 prosenttia ja EU:n ulkopuolisiin maihin 12 prosenttia. Tuonti EU-maista kasvoi 10 prosenttia ja tuonti muista maista 17 prosenttia.

EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa alijäämä oli 1,9 miljardia euroa ja EU:n ulkopuolisten maiden kanssa 615 miljoonaa euroa.

Lähes kaikkien päätoimialojen vienti kääntyi viime vuonna kasvuun. Eniten nousi kuljetusvälineiden vienti, mutta myös metalliteollisuuden tuotteiden vienti suureni merkittävästi. Myös öljytuotteiden viennin arvo kasvoi. Lääkkeiden vienti puolestaan laski.

Kuljetusvälineiden ja etenkin kuljetusvälineiden osien ja tarvikkeiden tuonti kasvoi reippaasti. Kulutustavaroiden tuonti sen sijaan laski.

MAINOS

Kommentoi

Tuollainen uutinen kerää vain kaksi pystypeukkua. Suomalaisten ymmärrys taloudesta on pyöreä nolla. Suomi elää velaksi. Julkista sektoria pitää pienentää. KiKyssä sovittuja säästöjä ei missään nimessä saa perua. Tähän viittasi myös Sauli Niinistö puheessaan valtiopäivien avajaisissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

79
Lasaretinsaaren rakentamissuunnitelmat eivät lämmittäneet oululaisia – kuulemistilaisuudessa täystyrmäys kaavahankkeelle
69
Pääministeri Sipilä vahvisti Suomenmaalle: Eduskuntavaaleissa ehdolla edelleen Oulun vaalipiirissä
68
Hallitus vie asiantuntijoiden kritisoimaa irtisanomissuojan heikennystä eteenpäin – Katso esimerkit potkujen syistä
56
Vasemmistoliiton uuteen ilmeeseen kuuluu pinkkiä ja sinistä, mutta puolueen toiveena on punavihreä hallitus - katso uusi tunnus
50
Poliisi löysi kerrostalosta Oulun keskustassa peräti 14 varastettua pyörää, kolme miestä otettiin kiinni – "Käynnissä varkausbuumi"
46
Oulun Kuivasjärvellä haeskeltiin illalla karhua - poliisille ilmoitettiin havainnosta hevostallin lähellä
32
Paljonko tienaa sirkkatuottaja, ja voiko hyönteisfarmi saada maataloustukea? "Kun tuotanto tehostuu, hinnat muuttuvat kuluttajaystävällisemmiksi"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Et sitten edes lukenut aloitusta tai et järkytykseltäsi ymmärtänyt sitä. Lainaus: "...pitää osata olla menemättä lankaan... Lue lisää...
Sifferi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image