Talous

Suomen verotusoikeus laajenee Espanjaan maksettavissa eläkkeissä

Talous 17.5.2018 17:56 | Päivitetty 17.5.2018 18:02
STT

Suomella on jatkossa laajemmat mahdollisuudet verottaa Espanjaan maksettavia eläkkeitä. Valtiovarainministeriön mukaan Suomen ja Espanjan välillä tehdyn uuden verosopimuksen soveltaminen alkaa ensi vuoden alusta.

Nykyisen sopimuksen mukaan Suomi saa verottaa vain julkisesta palveluksesta saatua eläkettä, jos eläke maksetaan Espanjassa asuvalle.

Uuden sopimuksen mukaan Suomi saa verottaa myös kaikkia muita Suomesta Espanjaan maksettavia eläkkeitä. Yksityissektorin eläkkeitä koskee kuitenkin tietyin ehdoin kolmen vuoden siirtymäaika.

Lisäksi uusi verosopimus muun muassa muuttaa ehtoja asumiseen liittyvissä tuloissa. Ministeriön mukaan jatkossa Suomi verottaa sekä vuokratuloa että luovutusvoittoa, joita Espanjassa asuvat henkilöt saavat Suomessa sijaitsevista osakehuoneistoistaan.

MAINOS

Kommentoi

Todella hyvä teko tältä hallitukselta. Tämä hallitus on tehnyt hyvin paljon hyviä uudistuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjoisosassa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Kemi, Keminmaa ja Tornio.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Nyt eläkkeellä ja terveenä, vireänä "vanhuksena", sanovat jotkut. Enpä taida olla kovastikkaan vanhus, sillä jaksan kut... Lue lisää...
Roverauta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image