Talous

Stora Enson kun­nos­sa­pi­to­yh­tiön yt-neuvottelut päättyivät Oulussa – 24 työntekijää irtisanotaan

Talous 16.10.2019 15:11
Heidi Peltonen

Stora Enson kunnossapitoyhtiö Efora Oy:n syyskuussa alkaneet yt-neuvottelut Oulun tehtaalla ovat päättyneet.

Neuvottelujen tuloksena työt loppuvat yhteensä 24 kunnossapidossa työskentelevältä henkilöltä. Työsuhteet päättyvät ensi vuoden syyskuuhun mennessä. Neuvottelujen piirissä oli koko Eforan Oulun tehtaalla työskentelevä henkilöstö eli 127 työntekijää. 

Yhtiö ilmoitti aiemmin, että työt olisivat saattaneet päättyä jopa 50 henkilöllä. Eforan mukaan henkilövähennyksiä alennettiin eläkejärjestelyillä ja uudelleenjärjestelemällä toimintoja. 

Eforan yt-neuvottelut ovat seurausta Stora Enson päätöksestä muuttaa Oulun paperitehdas kartonkitehtaaksi ja sulkea paperikone 6 ja arkittamo vuonna 2020.

Stora Enson aiemmin päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena irtisanottiin yhteensä 365 henkilöä. 

Efora Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ruutu kertoo, että irtisanotuille pyritään löytämään korvaavia töitä Eforan muiden toimipaikkojen, Oulun kaupungin ja muiden sidosryhmien kanssa. Lisäksi yhtiö aikoo tarjota taloudellista tukea niille työntekijöille, jotka haluavat perustaa oman yrityksen. 

Efora Oy huolehtii Stora Enson kunnossapidosta yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa. Efora on Stora Enson omistama tytäryhtiö, jolla on noin 900 työntekijää.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ensin potkut tai eläkkeelle, sitten annetaan rahaa perustaa firma!! Mä haluun töihin tuonne...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei hyvä ei kellekkään lopputiliä.Hyvät tukipaketit tai sopetumiseläkkeet osalle myös kultainenkädenpuristus.Työttömille Sitrasta tai Etlasta työpaikka..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siellä on kyllä ollutkin kaikennäkösijä ihmettelijöitä. Toivottavasti vähennykset kohdistuu ylempiin toimihenkilöihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan varmasti ei kohdistu toivomallasi tavalla. Ne on paikkansa ansainneet tekemällä muutakin kuin perusduunia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyvehkeiden rassauksesta ole kuin haittaa. Niissä on läpikromatut pultit ja kestovoidellut laakerit. Jatkuva nuohoaminen vaan kuluttaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäpähän tuohon vois sanoa...itse olen ollut reissutöissä n.35 vuotta ja kuuskymmppinen jo lähestyy . On oltu töissä Neuvostoliitossa, Venäjällä, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Ainut, mikä minua vaivasi, oli koti-ikävä vaimon luo Suomeen, kun oli siellä kolmen kuukauden reissuissa Siperiassa Ob-joen takana. Yhteisymmärrystä on kuitenkin riittänyt ja sellainen ihminen, joka kulkee joka aamu saman pöydän/portin läpi vuosikausia EI voi ymmärtää sitä, mitä se "RAHAN TIENAUS" joskus teettää..Tsemppiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image