Talous

Slush alkoi – esillä parempia verikokeita, automatisoitu hyönteisfarmi ja pe­las­tus­ve­nei­tä taloille

Tänä vuonna Slushissa muun muassa tekoäly on suuressa roolissa, kuten myös monet muut teknologian kehitykseen liittyvät keksinnöt. KUVA: Joel Maisalmi
Talous 4.12.2018 11:28
Ossi Rajala

– Pitäkää hauskaa. Tämä on juhla yrittäjyydelle, sanoi F-Securen perustaja ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa Slush-tapahtuman avauksessa.

Jokaisessa Helsingin Slush-tapahtumassa käynyt Siilasmaa pitää 20 000 osallistujan kokoiseksi kasvanutta tapahtumaa hyvänä esimerkkinä yrittäjyydestä.

– Opiskelijat, jotka eivät ole edes vielä valmistuneet, ovat tehneet tämän. Se on osoitus yrittäjyydestä ja omistajuudesta, Siilasmaa kehui.

– Yrittäjyyttä pitäisi ajatella kuin autoa. Kuinka moni teistä on pessyt vuokra-autoa? (Juuri kukaan Slush-yleisöstä ei ollut.) Yrittäjyyttä olisi ajateltava kuin auton omistamista eli siitä pidetään huolta pitkällä aikavälillä, Siilasmaa puhui.

Slushin tarkoituksena on edesauttaa startup-yrityksiä menestymään, saamaan sijoittajia ja tekemään kansainvälinen läpimurto. Slush toteutetaan suureksi osaksi vapaaehtoisten voimin.

Tänä vuonna muun muassa tekoäly on suuressa roolissa, kuten myös monet muut teknologian kehitykseen liittyvät keksinnöt. Kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut ovat osa monen startup-yrittäjän innovaatiota.

Esimerkiksi kaarinalainen Akkurate Oy markkinoi li-ion -akkujen testaamis-, optimointi- ja analysointiosaamistaan. Muun muassa sähköautot, mobiililaitteet, ja energian varastointi tarvitsevat hyviä akkuja ja Akkurate Oy pyrkii tarjoamaan palveluaan akkujen kehitystyössä.

Suomalainen Technobug Oy esittelee puolestaan ratkaisujaan siihen, miten ruokahyönteisten kasvattamista voi automatisoida. Technobug on keskittynyt sirkkojen kasvattamiseen, mutta yrityksen mukaan sen ratkaisuja vois soveltaa myös muiden ruokahyönteisten kasvatukseen.

Myös ihmisten terveyteen liittyvät innovaatiot ovat esillä Slushissa. Suomalainen Nightingale Health markkinoi kehittämäänsä laajaa verikoetta, joka voi auttaa esimerkiksi kroonisten sairauksien ehkäisyssä. Nightingale Healthin verikoe on nykyisiä verikokeita laajempi, mutta sen hinta ei ole kallis.

Myös suuria yrityksiä mukana

Myös isot yritykset ovat aktiivisia Slushissa. Wärtsilä julkaisee tapahtumassa pelastusveneen rakennuksille, joka ei kuitenkaan ole todellinen tuote vaan muistutus ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Uusiutuvalla energialla toimiva pelastusvene on kuitenkin suunniteltu Wärtsilän Ship Design -yksikössä.

– Tämä hypoteettinen pelastusvene on meillä Wärtsilässä tapa tuoda ilmastonmuutoskeskustelu tekojen tasolle. Tämä konsepti ei oikeastaan ole niin epätodennäköinen kuin aluksi saattaa tuntua. Pelastusveneet olisivat olleet hyödyllisiä viimeaikaisissa rajuissa tulvissa Italiassa ja Indonesiassa, sanoo Wärtsilän digijohtaja Marco Ryan.

Lisäksi Stora Enso ja startup-yritys Sulapac kertovat kehittäneensä uusiutuvan ja biohajoavan pillin, joka voi torjua muovijäteongelmaa. Pillit valmistetaan puuta ja luonnollisia sidosaineita sisältävästä Sulapacin biokomposiittimateriaalista, joka on suunniteltu kierrätettäväksi teollisessa kompostoinnissa ja biohajoavaksi päätyessään mereen.

MAINOS

Kommentoi

Nimimerkille Ei vaan Oulusa, otapa pää pois pensaasta ja ala seuraamaan Oulun it-alaa, joka on paremmissa voimissa kuin koskaan. Olemme muun muassa koko maailman ykkös 5G kaupunki, meillä on enemmän it-alan työpaikkoja kuin koskaan Nokian aikaan ja jatkuva pula työntekijöistä. Startuppeja on syntynyt ja syntyy kuin sieniä sateella, yksi kuumimmista uusista yrityksistä on esimerkiksi Oura.

Helsinki nyt vain on jo kulkuyhteyksien kannalta vetovoimaisempi paikkakunta tällaisille tapahtumille kuin Oulu, mutta kyllä Oulu on vähintään helsingin veroisesti it-alan tiedossa koko maailmalla tälläkin hetkellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entä sitten se 20 miljoona, jonka kaupunki joutuu maksamaan kun ei työllistänyt työttömiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älä nyt viitsi höpöttää ihan levottomia. Oulu on todella pieni tekijä it alan kokonaisuudessa, sinä vain kuvittelet olevasi jotenkin keskiössä, kun et muusta tiedä.

Jo pelkästään Helsingin yliopisto vetää maton jalkojesi alta mennen tullen.

Yhteensä 18 Helsingin yliopiston tutkijaa on nimetty maailman siteeratuimpien tutkijoiden Highly Cited Researchers -listalle, kun edelliseen listaukseen nousi 10 Helsingin yliopiston tutkijaa.

Listaukseen pääsevät ne tutkijat, joiden artikkeleihin muut tutkijat ympäri maailmaa ovat viitanneet eniten. Tämänvuotinen lista perustuu vuosina 2006–2016 julkaistuihin artikkeleihin.

Helsingin yliopiston viitatuin tieteenala on ilmakehätutkimus. Lähes puolet yliopiston viitatuimmista tutkijoista työskentelee akateemikko Markku Kulmalan johtamassa Ilmakehätieteiden keskuksessa (Inar). Listalle nousi tänä vuonna neljä uutta Inarin tutkijaa.

Oulu on niin tyhjä ihan kaikessa ja ei tunneta maailmalla muuta kuin Helsingin ansiosta.
Joten ihan oikeasti nyt tule pois sieltä kuplasta ja herää todellisuuteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ei koskaan mitään tuollaisia huippu juttuja järjestetä Oulussa, vaan aina täällä jotain typerää junttimenoa?
Helsingissä kaikki mahtava ja kaunis, sekä sivistynyt ohjelmisto kansalaisille, mutta tänne muumioituneeseen periferiaan muuta kuin pimeyttä ole tarjolla.
Täytyy odotella varmaan, että Oulusta kehittyisi joskus kaupunki, nyt täällä liiaksi levinneessä kylässä käperrytään itsesääliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

" Toinen on ”yhden ajatuksen -syndrooma”: siinä ihminen on niin tarrautunut johonkin kantaan (usein ajasta jäljessä olev... Lue lisää...
Hihiii

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.12.

Fingerpori

14.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image