Talous

Sipilä Twitterissä: Verojen maksaminen kotimaahan on kunnia-asia

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan veroparatiisien kitkemiseen tarvitaan myös EU:n yhteisiä ja määrätietoisia toimia. KUVA: Jukka Leinonen
Talous 4.4.2016 19:06 | Päivitetty 4.4.2016 22:05
STT,

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi Panama-vyyhteä Twitterissä linjaten, että verojen maksaminen kotimaahan on kunnia-asia. Sipilän mukaan veroparatiisien kitkemiseen tarvitaan myös EU:n yhteisiä ja määrätietoisia toimia.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) tuomitsee veronkierron jyrkästi. Stubb sanoo Ylelle lähettämässään sähköpostiviestissä myös olevansa yllättynyt, että Suomessa toimiva Nordea on ollut keskeisesti mukana veroparatiisijärjestelyissä Panamassa.

– Kyllä se oli yllätys, Stubb kirjoittaa.

Stubb toteaa, että on poliisin ja muiden viranomaisten tehtävä arvioida, onko suomalaisten osalta tapahtunut laittomuuksia.

– Jos pankki tietää pankkitiliä käytettävän laittomiin tarkoituksiin, sen on kieltäydyttävä tilin avaamisesta. Samoin pankin on ilmoitettava viranomaisille jos epäily syntyy myöhemmin. Suomessa pankkeja valvoo Finanssivalvonta, Stubb sanoo.

Hän sanoo uskovansa, että paljastus antaa lisäpotkua kansainväliseen yhteistyöhön veronkiertoa vastaan.

– Työ etenee hyvin, mutta haasteita riittää, kuten tästäkin tapauksesta näemme.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (86)

Vakuutuskuoreen piilotettu omaisuus kasvaa korkoa korolle verotta, Tavallinen suomalainen maksaa verot joka vuosi erikseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veronmaksu on rikkaille kunnia asia, rikkaat osallistuu vapaaehtoisesti säästötalkoisiin. Asioiden pitää perustua lakeihin eikä kunnia-asioihin ja vapaaehtoisuuteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No maksa sitten itsekkin ne vähäiset verosi miljoonaomaisuuksista Suomeen äläkä paratiisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksikähän tulee mieleen rikkaiden vapaaehtoiset talkoot kilpailukyvyn nostamiseksi, sillälaillahan rikkaat voivat Sipilän mielestä osallistua näihin talkoisiin samalla kun kaikkein heikoimmmassa asemassa leikataan ja paljon! Kuinkahan se Sipilän vakuutuskuorikin siellä Nordeassa on järjestelty olisi syytä selvittää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksihän tästä tulee tunne etteivät sipilan ja stupin kertomukset oikein vakuuta.
"en se minä ollut vaan nuo naapurin isot pojat sen teki" on yhtä vakkuttava kertomus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisikohan nettomääräisesti saamapuolella yhteiskunnan suuntaan tämäkin kirjoittaja - suurin osa meistä on - ja niistäkin moni valtiolla tai kunnalla töissä! Sipilä kuuluu parhaaseen A ryhmään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Verojen maksaminen on kansalaisvelvollisuus, eikä mikään kunnia-asia. Veronmaksu ei saa jäädä minkään kunnian , maineen ja omatunnon varaan, vaan kysymys on velvollisuudesta. Rikkaat ja hyvätuloiset pyrkivät samaan kuin eduskunta ja ministerit, jossa maksut, kiristykset ja leikkaukset koskevat vain parlamentin ulkopuolisia. Ministereille ja kanistereille osallistuminen maksuvajeen paikkaamiseen jää kunnia-asiakasi ja tulos on että omalla lompakollaan maksutalkoisiin osallistujia prosentti tai kaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä se on sanua kun on töitä. Muut suomalaiset duunarit ei sano että on kunnia asia kun palkkioksi saa YT neuvottelut ja kenkää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Verojen maksaminen kotimaahan on kunnia-asia". Tuohana kuulostaa aivan Kummelien viimeisiltä sanoilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen poliitikot puhuu kuin parhaatkin fariseukset. Turha enää kyykkiä ja nöyristellä kun satsi on housuissa. Sopii heillä vaan toivoa ettei nimi löydy listoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nyt on ehdottomasti hallintarekisterin paikka! Stupukka Berner Toivakka Sipilä,saadaan veronkierto kukoistamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Politiikassa on mätä epäkohta jossa kukaan ei pysty estämään politikkojen mielivaltaisia päätöksiä jossa luodaan uusia menoja veronmaksajien maksettaviksi. Kokonaan oma mätä asia on politikkojen "Talvivaara" tukemiset jotka ovat veronmaksajien näkökannalta kusetusta ja korruptiota.

Tämän mädän epäkohdan takia politikot ovat aiheuttaneet veronmaksajille kymmenien ellei satojen miljardien eurojen vahingot. Politikot ovat tässä suurempia verokonnia kuin veroja välttelevät kansalaiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eikös tämä nordean nalle jus siirtänyt kirjat ruotsiin kun verotus suomessa oli hälle liikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Verojen maksaminen ei ole kunnia-asia. Verojen maksajat ovat suoraan vastuussa ylipaisuneesta julkishallinnosta joka vilisee virkamiehiä ja sääntöjä. Nyt kun se on nähty miten rahamme poltetaan, niin se joka liekkeihin lisää rahaa heittää, niin hän on vailla kunniaa. Me saadaa muutos vasta sitten kun politiikasta padotaan viimeisetkin rahavirrat. Verojen välttäminen on ensimmäinen askel kohti vapaata yhteiskuntaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (86)

Uutisvirta

15:00
Suomessa vieraileva Iranin ulkoministeri kritisoi USA:ta ja kutsui ydinsopimusta täydelliseksi
14:52
Gran Canarialla evakuoitu jo noin 8 000 ihmistä maastopalon tieltä
14:27
Oulussa löydetyn hylyn tutkimukset etenevät, mutta ongelmana on miten jäännös säilytetään – "Hylky tuhoutuu helposti nostettaessa kuiville"
14:08
Ylinopeuksia, suojatierikkeitä ja kiinnittämättömiä turvavöitä – poliisin valvonta koulujen lähistöllä johti muun muassa 900 rikesakkoon ja 123 väliaikaiseen ajokieltoon
13:36
Katri Kulmuni saa Pohjois-Pohjanmaan Keskustanaisten tuen puolueen puheenjohtajakisassa
12:45
Iranin ulkoministeri Zarif aloitti neuvottelut ulkoministeri Haaviston kanssa – "Dialogin ylläpitäminen on tärkeää", Haavisto sanoi ennakkoon
12:40
Syöpään sairastunut Sari Essayah sai helpottavia uutisia – hakee jatkokautta tulevana viikonloppuna Oulussa
94
SDP:n Marin puolustaa avaustaan lyhyemmästä työajasta – "Tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tulevaisuudessa totta"
70
Työttömyys ei alene haastattelemalla Lukijalta
64
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole mielissään puoluetuen miljoonakorotuksista – Kysyimme puolueilta, miten lisäraha aiotaan käyttää
46
Pappi, toimittaja ja kansanedustaja – kotihoidon tuen puolustaminen sai Pekka Aittakummun toimimaan
45
Ministeri Kiuru torjuu lääkäreiden pakkotyön – kunnille luvassa lisää rahaa hoitojonojen purkuun
42
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"
24
Vuokrasopimus päättyy: Areena Oulu voi joutua lopettamaan toimintansa nykymuodossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kainuun maakunnissa kehittyy aamulla ja aamupäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.
Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjoisosassa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

No samaa mieltä aloittajan kanssa! Työpaikan vaihdos on käynyt monta kertaa mielessä. 4 vuotta AMK-koulutusta, 3 vuotta ... Lue lisää...
PiiPaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image