Talous

Sipilä: Suomi ei voi jatkaa Kreikan tiellä

Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomen taloustilanne on vakavampi kuin yleisesti ymmärretään. KUVA: Pekka Lassila
Talous 12.5.2015 22:32 | Päivitetty 12.5.2015 22:47
STT

EU-komission varoitus ei ollut yllätys, ja komission edellyttämät toimet on jo etukäteen otettu huomioon hallitusneuvotteluiden tavoiteasettelussa, sanoo hallitusmuodostaja Juha Sipilä (kesk.).

Sipilän mukaan Suomen taloustilanne on vakavampi kuin yleisesti ymmärretään. Suomi ei voi jatkaa tähän asti harjoitettua talouspolitiikkaa, sillä silloin ollaan Kreikan tiellä, Sipilä sanoo.

EU-komissio varoittaa Suomea huonosta taloudenpidosta. STT:n tietojen mukaan komissio aikoo laatia raportin, jossa se puuttuu sekä Suomen velkasuhteeseen että alijäämään. Molemmat rikkovat EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen rajoja.

STT:n tavoittaman EU-lähteen mukaan raportti voidaan tulkita varoituksena. Komissio julkistaa EU-maiden taloudenpitoa koskevat suositukset ja moitteet keskiviikkona.

EU:n talouskurisopimuksen mukaan jäsenmaiden alijäämä saa olla korkeintaan kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomen alijäämä ylitti katon viime vuonna ja rajan arvioidaan rikkoutuvan myös tänä ja ensi vuonna.

Komissio joutuu puuttumaan myös Suomen velka-asteeseen, jonka arvioidaan olevan tänä vuonna reilut 62 prosenttia suhteessa bkt:hen. EU-sääntöjen mukaan lukeman pitäisi olla alle 60 prosenttia.

Tämän vuoden ylityksen saa vielä anteeksi sillä, että Suomi on myöntänyt tukea Kreikalle ja muille kriisimaille. Ongelma on se, että velka-aste on tukevassa kasvussa, eikä kriisimaiden auttaminen enää riitä selittämään ensi vuoden rikettä.

EU-lähde ennakoi, että Suomelle annetaan kuitenkin aikaa tilanteen korjaamiseen. Komissaarit keskustelevat asiasta kokouksessaan keskiviikkona.

– Ymmärretään, että Suomessa on hallitusneuvottelut kesken. Se halutaan varmaan ottaa huomioon.

Suomi on tällä kertaa ainoa maa, joka on saamassa varoituksena toimivan raportin taloudenpidostaan. Suomi ei kuitenkaan ole ainoa EU-maa, joka rikkoo EU-sääntöjä. Esimerkiksi Ranska ja Belgia ovat olleet komission syynissä ja tarkassa kontrollissa jo pitkään.

Varoituksesta huolimatta Suomi voi välttyä niin sanotulta liiallisen alijäämän menettelyltä, joka tarkoittaa komission kiristettyä valvontaa ja mahdollisia sanktioita. Ranska on kyseisessä menettelyssä, mutta se on saanut toistuvasti lisäaikaa budjettivajeensa korjaamiseen.

Tämä on syönyt EU-sääntöjen uskottavuutta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (51)

Isävainaa tapasi aikanaan sanoa: "Oli vaikka kuinka ison talon ainua poika vaan kun ei oo rahhaa niin ei oo rahhaa".

Kannattaa muistaa nykyäänkin eikä alkaa kieltää totuutta ja maalata mustaa valkoiseksi. Pari vuotta voi syödä enemmän kuin tienaa mutta nyt se hetki on mennyt umpeen jo aikaa sitten. Kyllä minäkin haluaisin että kaikilla olisi kivaa ja rahaa niin että ranteet notkuu mutta kaikki on joskus maksettava takaisin jos velkaa meinaa ottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hauska nähdä kun vm Soini menee Brysseliin ja siellä kajahtaa "missä Suomi, siellä ongelma"!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No sillalailla, Jyrkikö se Merkkelin kans niistä velvoitteista Suomea muistuttaa..Maksa Katainen vaan omasta ja sukulaisten pussista jos jotain ovat vailla. Sen olet suomalaisille velkaa. Häpeä edes. Kektaatko tulla koti-SUOMEEN.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totta, niin totta; Sipilä "Suomi ei voi jatkaa Kreikan tiellä".
Kreikassakaan ei ole maksettu veroja.
Nyt tämä samainen veropakolaisten harrastama veronkierto sekä firmojen harjoittama verovarojen rahtaaminen veroparatiisimaihin on rantautunut Suomeen. Seis, stop hommalle!! Muutoin Suomen tie on Kreikan tie.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomesta ei voi eikä saa rahdata rahaa veroparatiiseihin. EU:n sisällä saa toimia mutta se on hyväksytty vuonna -95. Hollanti ja Luxemburg tai Portugali on osa EU:ta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi on ollut viimeiset neljä vuotta Kreikan tiellä ja vauhti on vain kiihtynyt. Taitaa olla epätoivoista edes yrittää jarruttaa tätä menoa koska monet talouden keinot on kulutettu loppuun. Ainoa jäljellä oleva keino on puuttua menoihin eli puuttua itse ongelman ytimeen. En jaksa uskoa että menoja saataisiin leikattua 7 miljardilla joka vastaa nykyistä alijäämää. Vaikka menoja saataisiin leikattua niin Suomelle jää silti kasa talouden ongelmia josta ei päästä yli eikä ympäri.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On täysin perusteetonta puhua Suomesta ja Kreikasta tässä yhteydessä ikäänkuin kohtalontovereina. Pysytäänpä faktoissa: Kreikan talouden ongelmilla on pitkät juuret ja ne pohjautuvat mm. koko yhteiskunnan läpi ulottuvaan korruptioon. Meillä on yhteiskunnan ja talouden perusrakenteet kunnossa, ja ongelmat johtuvat enemmänkin epäonnistuneesta talouspolitiikasta sekä väärästä ratkaisusta liittyä yhteisvaluuttaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt on aika myös päättäjien eduskunnassa alkaa mukaan säästö talkoisiin kansa on jo alkanut.. leikatkaa omia palkkioitanne ja lakkauttakaa sopeutumis eläke ja sopeutumis raha...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Josta saadaan puolen promillen säästö kokonaisbudjettiin. Mistä itte ajattelit luopua?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jostain se leikkaaminen pitää kuitenkin aloittaa, vaikka sillä olisi vähäinenkin merkitys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääsyyllinen nykytilanteeseen istuu itse komissiossa, Jyrki-boy ja Urpilainen vietävä valtakunnanoikeuteen Suomen talousahdingosta. Näiden veijareitten talouspolitiikka oli hölmöläisten täkinjatkoa, jokainen veronkorotus syvensi vain lamaa vastaten täkkiä lyhentävää saumaa hölmöläisten touhussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viittailu Kreikan tiehen ontuu. Ei täällä sentään korruptiota ja suoranaista hujausta esiinny sinne päinkään. Ja luvuissakin on muutaman kertaluokan ero. Olisi syytä keksiä osuvampi vertaus. EU:n varoituksista ei myöskään kannata mesota, niitä satelee maahan kuin maahan. Velkakierre on tietysti katkaistava, mutta liioittelu sikseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen pitäisi ottaa markka käytöön.Ainoa pohjoismaa joka on eurossa ja huonoiten menee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja vasureiden kitinät jatkuu edelleen. Ettekö te tollot 'elvyttäjät' näe, että tämä vasemmistopolitiikka on yksinkertaisesti tullut tiensä päähän. Samoin kuin Kreikassa, on myös Suomessa eletty yli varojen ja julkinen sektori on annettu paisua mittoihin, jota ei voida kustantaa. Ei siinä 'elvyttelyt' enää auta vaan on pakko leikata. Ja hyvä niin. Tämä hyysäyslaitos onkin jo osoittanut sairaalloisia piirteitä siinä, miten terveitä toimintoja (esim. yritteliäisyys) rankaistaan ja vastikkeettomilla tulonsiirroilla edesautetaan täysin hyödyttömiä ja jopa yhteiskunnallisesti vahingollisia toimintoja (esim. tuulivoimatuet)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No mutta runsaudensarvi-elvytys-ikiliikkujaan kun lapioi velkarahaa niin kaikki tulee 150% -prosenttisesti takaisin.

On se sellainen mylly.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On todella harmi, että SDP:n ollessa hallituksessa Juutta Urpilainen ajoi Suomen tukemaan Kreikkaa, vaikka omakin talous oli menossa surkeaan kuntoon. Uskon, että nyt kolmen puolueen vahva hallitus saa muutettua poliittisen suunnan oikeaksi!
Velka on todella valtava on käsittämätöntä, että edellinen hallitus ottii vain velkaa velankin päälle. Nyt tulee kipeitä leikkauksia, mutta ne on pakko uskaltaa tehdä, jotta selviämme kuiville.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kataisen ja kokoomusksen työn jälki alkaa pikkuhiljaa realisoitua, mutta kuka se taas on siellä hallituksessa? No kokoomuspa hyvinkin. Saa nähdä realisoituuko ne yritysverojen alennusksesta odotettavat dynaamiset vaikutukset talouteen, uskallanpa epäillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtionvarainministeri ja kaiken jarruttaja ei muistaakseni ollut viime hallituksessa kokoomuslainen...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (51)

Uutisvirta

69
Tuore tutkimus: Oulussa on 11 huono-osaista kaupunginosaa – eniten kuudesta suurimmasta kaupungista
53
Suomalaiset ajavat vähemmän arvokkailla autoilla kuin norjalaiset ja ruotsalaiset – veromuutoksilla vähän vaikutusta autokantaan
46
Oulu ei tarvitse pilvenpiirtäjiä, mutta ei siitä tuppukylääkään saa tehdä Lukijalta
33
SAK:n kysely: Aktiivimalli rankaisee etenkin yli 55-vuotiaita, vaikeinta Pohjois-Suomessa - "Kyse pelkästä työttömyysturvan leikkauksesta ennestään pienistä tuloista"
22
Suomi kykenee yllättäen lyhentämään velkaansa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen, kertoo HS –  taustalla kertaerä, jota ilman velka kasvaisi yhä
18
YK:n siirtolaissopimusta vastustava mielenosoitus keräsi tuhansia Brysselin kaduille
11
Strategia johdatti Oulun liikuntakisan finaaliin – Oulu aikoo profiloitua terveysliikunnan kärkikaupunkina

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sinivalkoinen kenraalimme

Arvostettu entinen puolustusvoimain komentaja kenraali Gustav Hägglund ei kannata Suomen liittymistä Natoon. Lue lisää...
Rohkeasti Natoon lii...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.12.

Fingerpori

17.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image