Talous

"Se pankki kärsii, joka avaa pelin ensimmäisenä" – Pankit empivät päätöksiä maksujen perimisestä kansalaisten talletuksista

Suomalaiset säästävät edelleen ahkerasti tavalliselle pankkitilille, jonka korko ja riski ovat lähes olemattomat. Tulevaisuudessa maksuttomien talletusten aika voi olla ohitse. KUVA: Anssi Jokiranta
Talous 19.8.2019 19:00
Minna Akimo

Negatiivisten talletuskorkojen käyttöönotto voisi johtaa talletusten siirtoihin. Päätöksiä käänteisistä koroista ei toistaiseksi ole tehty. Keskustelu negatiivisista koroista käynnistyi Sammon toimitusjohtajan Kari Stadighin lausunnosta.

Negatiivisen talletuskoron periminen tavallisilta pankkiasiakkailta voisi johtaa talletusten siirtoihin eri pankkien välillä sekä kasvattaa muiden säästämismuotojen suosiota. Ääritapauksissa negatiivinen talletuskorko voisi lisätä myös käteisvarojen tallettamista sukanvarteen.

Tämä käy ilmi Lännen Median tekemästä kyselystä, joka tehtiin isoille Suomessa toimiville pankkiryhmille. Ainoastaan Nordea kieltäytyi kommentoimasta negatiiviseen korkoon liittyviä kysymyksiä. Keskustelu negatiivista talletuskoroista käynnistyi Sammon toimitusjohtajan Kari Stadighin uutistoimisto Bloombergille antamasta haastattelusta. Sampo omistaa osan Nordea-pankista.

Joiden arvioiden mukaan negatiiviset korot voisivat johtaa talletuspakoon.

– Jos negatiiviset talletuskorot otetaan käyttöön useissa pankeissa, haasteeksi muodostuisi se, että ihmiset alkaisivat säilyttää rahojaan enemmän käteisenä. Rahojen siirtäminen käteiseksi heikentäisi pankkien kykyä rahoittaa tavallisten kansalaisten lainoja, Danske Bankin henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Riikka Laine-Tolonen sanoo.

OP:n maksamisesta ja taloudenhallinnasta vastaava johtaja Masa Peura sanoo, että negatiivinen talletuskorko voisi myös lisätä kuluttamista.

– Keskeistä tässä on, miten ihmiset ylipäätään seuraavat säästötilinsä korkoa. Jos niissä on isoja eroja, silloin negatiivisella talletuskorollakin olisi isommat vaikutukset.

Pankkien vastauksista käy ilmi, ettei päätöksiä negatiivisen talletuskoron käyttöönotosta ole tehty, mutta tilannetta seurataan.

– Keskustelu negatiivisista talletuskoroista kertoo siitä, miten kauas osa meistä pankeista on ajautunut omista asiakkaistaan ja heidän arjestaan. Minusta meillä ei ole varaa olla kiinnostumatta asiakkaistamme, heidän raha-asioistaan ja siitä, miten voimme helpottaa heidän arkeaan, S-pankin pankkiliiketoiminnan johtaja Aki Gynther sanoo.

Keskustelu negatiivista talletuskoroista käynnistyi Sammon toimitusjohtajan Kari Stadighin uutistoimisto Bloombergille antamasta haastattelusta. Sampo omistaa osan Nordea-pankista.

Kyse on kilpailutilanteesta, jossa ensimmäisen liikkeen tehnyt pankki ottaisi kolhut vastaan.

– Pankki, joka ensimmäisenä tekee ratkaisun, voi kyllä kärsiä, OmaSP:n toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi sanoo.

Handelsbankenin mukaan negatiivisen talletuskoron mahdolliseen käyttöönottoon vaikuttavat muun muassa EKP:n päätökset.

– Alun perin uskottiin, että EKP:n liikepankeilta perimä talletuskorko jäisi lyhytaikaiseksi, mutta näin ei ole käynyt, mikä lisää painetta negatiivisten talletuskorkojen käytön laajentamiselle, Handelsbankenin maajohtaja Nina Arkilahti vastaa.

Hän lisää, että jos korkotaso tulee riittävän alas, silloin myös henkilöasiakkaiden talletuksille tulisi negatiivinen talletuskorko. Jo nyt ainakin osa pankeista perii negatiivista talletuskorkoa yritysasiakkailta.

– Tässä tapauksessa kyseessä olisivat kuitenkin tavanomaisesta päivittäiskäytöstä poikkeavat summat.

Onko ilmaisten pankkitalletusten aika ohitse?

Negatiivinen talletuskorko tarkoittaa sitä, että pankkitilillä olevista varoista pitäisi maksaa pankille.

Tähän asti on totuttu siihen, että pankki maksaa asiakkaittensa talletuksille korkoa, joka viime vuosina on ollut käytännössä olematon.

Osa pankeista on perinyt talletuskorkoja suuremmilta yritysasiakkailtaan jo nyt.

Reilu viikko sitten Sammon toimitusjohtaja Kari Stadigh totesi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että pankit voisivat asettaa kuluttaja-asiakkaiden talletuksille negatiiviset korot.

Haastattelussa Stadigh totesi, ettei muutos tuhoaisi vähittäispankkitoimintaa, vaan vakauttaisi pankkialaa.

Hän perusteli väitettään myös sillä, että negatiivisten talletuskorkojen myötä ihmiset alkaisivat kuluttaa enemmän ja yksityisellä sektorilla tehtäisiin investointeja. Näillä olisi taloutta elvyttävä vaikutus.

MAINOS

Kommentoi

Jos korot menee miinukselle ja pankki veloittaa tilillä olevista rahoista, koskeeko miinuskorko myös lainoja, eli jos otan rutosti lainaa minulle maksetaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liikepankit joutaa kansallistaa. Tätä se yhteisvaluutta euro sitten tietti, valtavan velkakuplatalouden nollakorkoineen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pankit tekevät miljardeja kerätessään omaisuutta meidän tallettamilla rahoilla täysin korvauksetta.
Pankkien itselleen hallintaan keräämät varallisuudet ovat oikeasti tallettajien sijoitusomaisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tuo ryöstösuunnitelma joskus toteutuu niin samana päivänä lähtevät rahat pankeista luotettaviin laikuuliaisiin käsiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pankki lainaa maksuttomasti talletuksia ja säästöjä tehden omia sijoituksia ja lainanantoja joista saavat muhkeat tuotot. Haluavat moninkertaistaa ja laskuttaa sitä tuplana, joka niitä pystyssä pitää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rahat Pankki Norwegianiin. Helppo tehdä. Norja on rikas maa ja pankkien vakavaraisuus toisella tasolla kuin Suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heti lähtee rahat tilitä jos pankki ottaa negatiivisen koron käyttöön. Ei tarvitse sitten 10 vuoden päästä pankin itkeä perään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pankeille tiedoksi, että nykyisin on helppoa perustaa tili ulkomaille. Kun kotimaisilla pankeilla ei muutenkaan ole enää mitään nettipankkia kummempaa palvelua tarjottavanaan, asiakkaan kannalta on ihan sama, onko pankin osoitteen loppuna .fi vai .com. Kohta ei tarvita kuin yksi agressiivinen mainoskampanja ulkomaiselta pankilta ja kotimainen pankkikriisi talletuspakoineen on valmis.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pankki tekee businesta meidän vaivalla säästämillä ja tallettamilla rahoilla. Sitten pitäisi vielä maksaa pankille, kun tarjoaa sille ilmaista pääomaa. Uskomatonta soopaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensiksi on vaatimus että palkka pitää mennä tilisiirtona pankkiin. Jos tästä pankki alkaa ottamaan oman osansa niin nostan sitä mukaan säästöt pois. Nyt kun useat liikkeet alkavat vähentämään käteisen vastaanottoa niin kierre on valmis. Siirryn liikkeeseen joka ottaa setelit vastaan. Ne jotka eivät ota, näkevät miten tieto leviää vauhdilla some:ssa.

Tuskin olen ainoa näin ajatteleva ja domino efekti on valmis.

Nyt kun joku kysyy miksi makuutan; kun joku laite yhtäkkiä hajoaa kotona niin löytyy se 4000€ ylimääräistä heti. Eräs aamu hajosi varaaja, 4 tuntia ja uusi tilalla, hinta 1200€. Pankin halutila olisi että maksan ne lainana. Eikös valtiota myöten oltu myös huolissaan Suomalaisten velkataakasta? Se mitä saisin 4000€ korkoa vuodessa menisi lainan maksuihin. Ja veroihin.

EU:n pankkiirit ajattelee itseään ja isoja markkinoita. Me Suomalaiset ollaan täällä pohjolassa kärsimässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rahat pois tililtä, joko käteiseksi tai toiseen pankkiin, ehkä ulkomaille. Vai että pitäisi alkaa enemmän kuluttamaan, jotta jonkun toisen talous siitä kohentuisi? Tai siirtää rahat pankin epävarmoihin sijoitusrahastoihin? Ei todellakaan. Tuohan on selvää ryöstöä ja kiskontaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johan tuo palvelumaksu on kuukaudessa Danske Bankissa melkein 7 euroa kuukaudessa, vaikka tilillä ei ole paljoa palvelutapahtumia ja korkeimmillaan tilin saldo muutaman satasen kuukaudessa. Köyhimmät saavat maksaa eniten palvelumaksuja. S-pankkiin kai pitää liittyä omistajajäseneksi, jotta saa maksuttomat pankkipalvelut, joten pitäisi vähistä tuloista saada säästettyä se osuusmaksu ensin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No ei rahoja kannata kyllä tälläkään hetkellä missään käyttötileillä pitää.

Indeksi- tai korkorahasto on oikea paikka jos ei itse halua suoraan tehdä pörssiosakkeisiin hajautusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rupeaa vanhukset nostamaan kaikki rahansa tyynyn alle.Normaali palkansaajalla ei ongelmia,koska saldo on lähellä nollaa.Puuttukaa nuihin pikavippeihin ennemmin,enemmän vaikutusta ihmisten ongelmiin.Ihme,että puututaan esim.veikkauksen pelimainoksiin,muttei vippifirmojen yötäpäivää pyöriviin kiristyslainoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:07
Osallistu kyselyyn: Mitä laitat laskiaispullan täytteeksi – vihreitä kuulia, mantelimassaa, hilloa vai salmiakkia?
18:00
Timo Reinikka näyttelee Oulussa muistisairaan isän roolin – Sir Anthony Hopkins esittää saman roolin Florian Zellerin näytelmästään itse ohjaamassa The Father -elokuvassa Tilaajille
17:45
Ilkka Herola taisteli kolmanneksi Trondheimin maailmancupissa – "Oli työmiehen päivä ja hyvin tuli loppuun asti"
17:19
Chelsea sai helpotusta, Tottenhamin taivaalle synkkiä pilviä Valioliigassa
16:43
HS: Oikeuskansleri ryhtyy selvittämään, onko kaksi ministeriötä rikkonut perustuslakia EU-asioista tiedottamisessa
16:20
Pohjois-Italiassa useiden kaupunkien julkisia tiloja suljettu koronaviruksen vuoksi, Etelä-Koreassa tautitapausten määrä singahtanut ylöspäin
16:17
Lauri Vuorinen otti maajoukkueen ainoan välieräpaikan Trondheimin sprintissä, Pärmäkoski toivoo sunnuntaille lumisadetta
142
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
70
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
64
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
54
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
26
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
25
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"
24
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Aina on julkisuudessa puhuttu, että eläkkeisiin ei rahat riitä, se on vain kansan huijaamista, kyllä rahaa on. Lue lisää...
näin se on...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image