Talous

Pouttu aikoo valittaa kasviliha-termin kieltämisestä hallinto-oikeuteen – SK: Yhden valituksista teki kilpailevan yrityksen johtaja

Pouttu Oy:n valitus kasviliha-, burgerpihvi- ja kasvilihapulla-termien käytön kieltämisestä hylättiin Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakunnassa. Kuvituskuva. KUVA: Tapio Maikkola / Kuvakaappaus Poutun Facebook-sivulta
Talous 12.12.2019 12:32 | Päivitetty 12.12.2019 13:39
Mirko Siikaluoma

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakunta määräsi marraskuussa Pouttu Oy:n lopettamaan kasviliha-, burgerpihvi- ja kasvilihapulla-termien käytön yhtiön tuotteiden nimissä ja markkinoinnissa. Pouttu Oy vaati oikaisua päätökseen, mutta lautakunta hylkäsi sen keskiviikkona 11. joulukuuta ja näin määräys pysyi ennallaan.

– Tässä kävi nyt näin. Mutta mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Olemme edelleen tekemässä Poutun historian suurinta lanseerausta ja katsomme tämän pelin loppuun saakka. Tilanne on epäreilu meidän ja ulkomaisten toimijoiden välillä, toimitusjohtaja Mikko Karell sanoo.

Poutun syksyllä lanseeraamaa tuotesarjaa myytiin alun perin burgerpihvi- ja kasvislihapulla-tuotenimillä, mutta niistä tehtiin pian kolme valitusta viranomaisille, jotka kielsivät niiden käytön kasvistuotteiden markkinoinnissa.

Suomen Kuvalehden mukaan kasviliha-termin kieltoon johtaneen viranomaisprosessin aloittivat kaksi valitusta, joista yhden oli tehnyt Atrian siipikarjaliikejohtaja ja toisen yksityishenkilö. Suomen Kuvalehti perustaa tietonsa Ruokaviraston asiakirjoihin.

Suomen Kuvalehti kertoo myös, että yhden valituksen olisi tehnyt Elintarviketeollisuusliiton toimialapäällikkö Mari Lukkariniemi. Lukkariniemen mukaan Elintarviketeollisuusliitto on käynyt keskusteluja Ruokaviraston kanssa liha-termin käytöstä kasvipohjaisten tuotteiden yhteydessä jo vuonna 2018 sekä lokakuussa 2019.

– Erityisen hankalaa tämä on siksi, että lihateollisuus ei saa käyttää sanaa liha edes kaikista eläimen lihaksista, vaan sanan liha käyttöön puututaan lakitekstillä monella tavalla. Markkinoilta voimme kuitenkin havaita, että vaikka tuote ei sisällä grammaakaan eläintä, liha-sanan käyttö tuntuu olevan varsin vapaata ja värikästä, eikä siihen kukaan oikein uskalla puuttua, Lukkariniemi kirjoittaa Ruokavirastolle osoitetussa sähköpostissa.

Pouttu valittaa kiellosta hallinto-oikeuteen

Viranomaispäätöksen myötä tuotteiden nimiä muutetaan ja pakkauksiin tehdään muutoksia alkuvuodesta, mistä koituu yhtiölle merkittävät kustannukset. Pouttu Oy aikoo valittaa kasviliha-termin kieltämisestä hallinto-oikeuteen.

– Viranomaiset tekevät työtään ja arvostan sitä, mutta on edelleen suuri mysteeri miksi huomio on kiinnittynyt vain meihin. Suomessa on esimerkiksi tulossa tammikuussa myyntiin Next Level Meatin Next Level Burger. Jo ennestään täällä myydään Beyond Meatin Beyond Burgeria. Mutta me emme saa myydä Muu Burgerpihviä, toimitusjohtaja Karell ihmettelee.

Karell kertoo yhtiön päätyneen käyttämään englannista käännettyä kasviliha-termiä, sillä kasviproteiini on hyvin tekninen termi ja lihankorvike "kuulostaa pula-ajan tuotokselta".

– Ymmärrän oikein hyvin, että kasviliha ei ole olemassaoleva termi. Mutta ei se koskaan voikaan vakiintua jos sitä ei käytetä, Karell toteaa.

Juttua päivitetty 12.12.2019 kello 13.38: Lisätty Elintarviketeollisuusliiton Mari Lukkariniemen kommentti.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (52)

Hei! Lihahuotteita ostan vastaisuudessakin, mutta Poutun tuotteista ei voi olla varma, mitä ne ovat, joten jätän Poutun tuotteet kauppaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ostakaa Poutun Pohjalaisia tuotteita. Atrian tuotteet pääsivät pannaan toistaiseksi moisen pelleilyn vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Leipäjuusto pitää kans kieltää joska juustossa ei ole leipää. Leivänsyöjänä voi juusto takertua kurkkuun kun ei tiedä mitä syö.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Likaista peliä. Onneksi en ole ostanut Atrian tuotteita vuosiin, enkä osta tulevaisuudessakaan. Pouttu saa tämän myötä hyvää julkisuutta, toivottavasti voittaa oikeudessa ja nousee entistä vahvempana ylös. Liha- ja meijeriteollisuus turvautuvat yhä useammin epätoivoisiin keinoihin, kun heidän tulevaisuutensa on uhattuna. Fiksut yhtiöt panostavat vegaanisten tuotteiden kehittelyyn. Onnea jatkoon, Pouttu!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitten pitää kieltää myös hedelmälihan käyttö, mehupurkeissa lukee monesti että sisältää hedelmälihaa. Itse osaan lukea ja valita sitä mitä itse haluan, aivan sama mitä paketissa lukee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta ainakin lihan pitää olla lihaa ja kasvit kasveja ettei vaan mee vahingossakaan sekaisin mitä ostaa .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ostat vahingossa kasvilihatuotteen eläimen palan sijasta, niin se tekee pelkästään hyvää sekä sinulle, eläimille että ympäristölle. Eikä edes maistu kuolemalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauramaidostakin luovuttiin, mutta media käyttää sitä edelleen. Kaupasta sitä ei enää saa. Täytyy tyytyä kaurajuomaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pouttu on tyhmä tässä heidän suurimmassa lanseerauksessaan. Olisivat ottaneet asioista etukäteen selvää. Ei kukaan järkevä toimi noin takaperoisesti.

Keskittyisivät parempaa laatuun tuotteissansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvät ihmiset siirtykää terveytenne nimissä naudan (lue: lehmän) lihasta sianlihaan, sianlihasta siipikarjan lihaan ja siipikarjan lihasta nythökauraan. Tämän ketjun nopeaa läpikäyntiä ei kenenkään tarvitse katua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyhtökaura... mitä se on? Onko kauraa nyhdetty väkivaltaisesti pellosta? En todellakaan lopeta lihansyöntiä ikinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai että ihan nyhtökauraan? Sekö pelastaa? Eipä juuri prosessoidumpaa, ylihinnoitellumpaa keinomuonaa voisi kuvitella. Tämmöistä moskaako te mukaluonnonpelastajat muille tyrkytätte? Hyi hemmetti, ei tulisi mieleenkään vaihtaa kunnon liharuokia tuommoiseen epäterveelliseen roskaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vanhat taantumukselliset sairauksia aiheuttavien punaisten lihojen prosessoijat tappelevat henkitoreissaan toistensa kanssa viimeisillä voimillaan. Vaihtoehtona on Gold & Green tuotteet, joka on tuotekehittänyt pisimälle tulevaisuuden terveellisemmät ruuat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä tuosta valittamaan, harhaanjohtavia nimityksiä kaikki. Jossain paketin kyljessä sitten lukee vasta pienellä, ettei burgerpihvi tai kasvilihapulla sisälläkään yhtään lihaa. Eikö noita nyt voi totuudenmukaisesti nimittää kasvispulliksi ja kasvisburgerpihveiksi? Mentiinkö nyt mainostoimiston ylimitoitetulla innostuksella tämän lanseerauksen kanssa ajattelematta nenää pidemmälle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei se ole pulla eikä pihvi, mitä lie kasvismössöä jota yritetään nimittää lihaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No jätänpä jatkossa tällaisten pellelihojen valmistajan muutkin tuotteen ostamatta. Nuo englanninkielisen nimet on myös muutettava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (52)

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image